Defenssien bongaus

 

”Happamia ovat”, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Defenssit ovat esiintyneet ikiajat sananlaskuissa, mutta itävaltalainen Sigmund Freud toi ne psykiatrian piiriin. Koska Freud näytti liittävän kaikki pulmat seksiin, defenssejä pidettään seksikkäinä. Ja voihan seksiä toki käyttää ahdistuksen tai masennuksen tilapäiseen torjuntaan. Silti puolustusreaktiomme ovat yleensä arkisempia. Yhtä hyvin itsensä kiireisenä pitämisellä voi estää yksinäisyyden tunteita nousemasta esiin.

Koska kaikkein haitallisimmat defenssit ovat lapsuuden perua, automaattisen tiedostamattomia ja joskus monen defenssin alla piilossa, niiden huomaaminen ei ole aina helppoa. Seuraavassa esitän muutamia Jerome Blackmanin kirjasta bongattuja ja tuunattuja esimerkkejä.

Joustamattomia uskomuksia

Kun lääketieteen opiskelija on silmiinpistävän epäsiisti eikä hän suostu pukeutumaan säällisesti, tilanteessa on koira haudattuna. Tarkemmin pöyhiessä käy ilmi, että opiskelijalle oma siisteys olisi merkki täydellisen lammasmaisesta alistumisesta supersiistien vanhempien tahtoon. Jöröjukkamainen habitus tuntuu ainoalta keinolta säilyttää oma tahto. Onneksi itsenäisyyttään voi ilmentää muillakin tavoin kuin näyttämällä roskiksesta nousseelta pummilta.

Luontaisesti sosiaalisesti taitava juristinalku on saanut jostain päähänsä, että vaikuttamisen taito on merkki manipuloivasta psykopatiasta. Niinpä oma onnistuminen ja oman tahtonsa läpi saaminen on hälytysmerkki ahneudesta, kilpailusta, pakottamisesta ja vallanhimosta. Tätä kautta onnistuminen tuottaa syllisyyttä. Opiskelija ei vielä oivalla, että omia sosiaalisia taitoja voi käyttää myös rehdisti ja tasa-arvon puolesta.

Tällä logiikalla on johdonmukaista, että kun kilpailua karttavan juristinalun pyrkyrikaveri menestyy, kilpailua karttava arvelee kaverin edenneen kepulikonsteilla, ellei peräti reittä pitkin. Taistelemaan tottunut pyrkyri taas uskoo, että toisten kanssa toimeen tuleminen on samaa kuin alistuminen. Niinpä hän on aina käräjillä, koska sielu ei siedä olla muiden kanssa samaa mieltä mistään.

Vastakohtahämäys

Jäykkä toimintatapa voi olla merkki ahdistavaksi koetun asian painamisesta pois mielestä. Porukan klovni vitsailee aina ja joka paikassa pitääkseen taustalla luuraavaa masennusta ja surua loitolla. Jos ja kun hilpeilijälle huomautetaan pakonomaisesta vitsailusta, hän suojautuu murjaisemalla vitsailustaan kaskun. Vitsailuaan vähättelemällä hän pyrkii hankkimaan tuplasuojan taustalla piilevälle häpeälle ja salavihalle, joka ilmenee kierona piikittelynä. Vähättely toimii myös uhriutumsen ehkäisynä: ”Ei haittaa. Luottamuksen pettäminen ja julkiset haukut olivat meikäläiselle pikku juttu. Minä kestän mitä tahansa.” Mahtailu ei vakuuta, jos vähättelijä juo itsensä tuota pikaa umpijuovuksiin.

Insinööri hakeutui lääkäriin ahdistuneisuuden vuoksi. Kävi ilmi, että hän petti vaimoaan ja koki tuottavansa tälle tuskaa. Mies ei kuitenkaan halunnut puhua suhteesta tai pettämisen vaikutuksista suhteeseen vaan kyseli, josko tohtorilta löytyisi sopiva mielialalääke, joka poistaisi insinöörin mielestä välittäaineiden epätasapainon ja helpottaisi masennusta. Hyperrationaalisuus voi olla aikansa tepsivä suoja ikäviä tunteita vastaan, mutta pullotetuilla tunteilla on taipumusta purskahta läpi yllättäen ja raivokkaasti juuri sillä sopimattomimmalla hetkellä.

Toisaalta teatraalinen tunteellisuus voi sekin olla itsepetosta. Rähjätessä ei tarvitse ajatella omaa avuttomuuttaan. Suuttuminen antaa energiaa ja koston hautominen muuta tekemistä.

Murehtimisen monet kasvot

Jos emme jaksa raivota tai hilluminen ei ole tyylikästä, pulman jatkuva vatkaaminen ja huolen ympärillä pörrääminen suojaa tuskallisempien asioiden ajattelulta. Murehtimien, loputon itsetutkistelu ja syyllisten etsintä lienevät käytetyimpiä keinoja avuttomuuden tunnetta vastaan. Kun läheinen on parantumattomasti sairas, murehtiminen on yritys antaa sairastavalle rakkautta.

Murehtiminen on pohjimmiltaan maagista ajattelua eli yritystä vaikuttaa ajatuksen voimalla: kun murehdin tarpeeksi pontevasti, mitään pahaa ei tapahdu. Huolen ympärillä pörrääminen on yritys suojautua avuttomuuden tunteelta. Murehtiminen etäännyttää meidät toisista ja estää yhteisen ongelmanratkaisun.

Jos ja kun reagoimme johonkin tilanteeseen suhteettoman pitkään, on syytä pysähtyä. Murehtiminen, loputon itsetutkistelu, koston suunnittelu ja syyllisten etsintä lienevät juuttuvimpia defenssejä.

Mielenkiintoista valikoivuutta

Valikoiva muisti on defenssien klassikko. Ikävät ihmiset, tapaamiset ja tehtävät lipsahtavat kerkeästi mielestä. Valikoivan muistin ohella meihin voi iskeä myös aihekohtainen tyhmyys. Naisen veitsenterävä äly voi tylsyä sekunneissa, kun pitäisi ratkoa matemaattisia pulmia, koska matikka ei ole naisellista.

Uupumus iskee vain silloin, kun pitäisi aloittaa kylpyhuoneen kuuraaminen, joten tartun saippuan sijaan saippuasarjan käänteisiin. Voittamaton väsymyksen tunne voi olla alitajunnan tapa sanoa: en halua. Toisaalta apaattisuus ei ole läheskään aina innon puutetta. Kun esittää välinpitämätöntä, epäonnistuminen ei ole niin noloa. Ja kun ei yritä ollenkaan, suojaa itseään pomminvarmasti pettymykseltä.

Nöyryyttäviltä potkuilta voi suojautua ottamalla näyttävän lopputilin. Jos pelkään rakkaani suunnittelevan suhteen lopettamista, teen bänksit itse. Näin minun ei tarvitse kokea uhrin tai hylätyksi tulemisen tuskaa ja voin päättää milloin ja miten ero tapahtuu. Valitettavan usein teinimäinen hätäily tuhoaa lupaavia työ- ja seurustelusuhteita.

Sisäinen Columbo

Jos ja kun alan sabotoida itseäni tai reaktioni noudattaa oudon tuttua kaavaa, on hyvä kysyä, mitä tunnetta tai ajatusta pakenen. Minkä tunteen syövereihin pelkään hukkuvani? Miten tulkitsen tilanteen? Onko tulkintani tueksi muuta näyttöä kun tunnereaktio? Auttaako reaktioni tekemään hyödyllisiä asioita tässä ja nyt? Koska defenssit ovat arvoituksia, jotka tietämättä salaamme itseltämme, defenssien paikantaminen muistuttaa monella tavalla Peter Falkin aikoinaan esittämän TV-etsivä Columbon salapoliisityötä.

Harkittua hyötykäyttöä

Vaikka lapset ja nuoret käyttävät huomaattaan todellisuutta raskaasti vääristäviä defenssejä, mielen suojamekanismeja voi käyttää tietoisesti hyödyksi. Erittäin huonoja uutisia saadessa kieltäminen on suorastaan suotavaa: ”Tämä ei voi olla totta! On tapahtunut jokin virhe. Tämä on epäoikeidenmukaista ja sietämätöntä”. Kun mieli on valmis kohtaamaan tuskan, realitteettien on aika lipua tietoisuuteen. Iso halkopino siirretään halko kerrallaan, ei lasten tavoin kuvittelemalla tai toivomalla pino pieneksi.

Jatkuva tiedostamaton unohtaminen, ajatukseen voimaan uskominen ja tosiasioiden torjuminen hankaloittavat arkea. Silti ikävien ajatusten ja tunteiden tietoinen sulkeminen pois mielestä työpäivän tai arjen askareiden ajaksi antaa surijalle lepohetken, jonka jälkeen jaksaa ottaa tunnekuohuja vastaan.

Traagisten tapahtumien suhteuttaminen ja jopa maltillisälyllinen vähättely edistävät selviytymistä. Tapahtuman surkuhupaisten puolien esille tuominen sekä koettelemuksen tuoman opin kiteyttäminen nokkelaksi motoksi tai poliittiseksi toiminnaksi antaa voimia. Ja kun todellisuus on kohdattu sellaisena kuin se on, terve uhohtaminen mahdollistaa toiveikkaan tulevaisuuteen suuntautumisen. Mokasta menoksi sisältää koottuja ideoita.

Lähteenä Jerome S. Blackman. 101 defenses. How the mind shields itself. Brunner-Routledge 2004.