Myönteinen ei

William Ury (Basam books 2009)

 

Miten ilmaista oma halu, etu tai huoli sortumatta aneluun tai uhkailuun?

Kieltäytyminen tai puoliensa pitäminen on kuin nuorallakävelyä. Jos kieltäydyn toisen ehdotuksesta jyrkästi ja perustelematta, lankean pomottavaan pakottamiseen. Ja suhde on vaarassa katketa. Mutta jos myönnyn vasten tahtoani, alistun toisen valtaan ja olen vaarassa katkeroitua.

Alkuun aikalisä

Hankalat pyynnöt tulevat usein yllättäen tai pahaan aikaan. Kieltäytymiseen kiteytyy myös ristiriitaisia tunteita. Viha neuvoo hyökkäämään ja pelko karkaamaan. Syyllisyys patistaa myöntymään toisen mieliksi tai kiltin omakuvan pönkittämiseksi. Hämmennys tai voimakkaat tunteet vievät mielestä sen viimeisenkin idean.

Kieltäytymisen ahdistavuutta lisää huimasti, jos tiedän pyytäjän taistelleen itsensä kanssa pitkään ennen pyynnön esittämistä. Apua voi olla todella vaikea pyytää. Mitä arempi asia on ja mitä enemmän pyynnön esittäjä on pannut sydäntään vadille, sitä perustellumman ja rehellisemmän vastauksen hän ansaitsee.

Yllätettynä ei aina tiedä, mikä lopullinen vastaus on. Niinpä tulen hätäpäissäni antaneeksi kysyjän mieltä lisää raastavan ”kyllä ja ei” -vastauksen. Silloin on hyvä ottaa aikalisä: ”En voi ottaa kantaa tällä sekunnilla, mutta keskustellaanko asiasta vaikkapa huomenissa. Mun täytyy miettiä tämä asia perin pohjin.”

Mille sanon eniten kyllä?

Englannin sana respect juontuu latinan sanoista re (uudestaan) ja spectare (katsoa). Aikalisän aikana mietin, onko syvimpien etujeni mukaista myöntyä vai kieltäytyä. Päätös on syytä tehdä sekä järkiperustein että tunteita kuunnellen. Mitä pyrin suojelemaan, luomaan tai muuttamaan sanoessani ei? Onko minulla oikeus sanoa ei? Kenelle tai mille muulle minulla on vielä suurempi velvollisuus sanoa kyllä?

Esimerkiksi kieltäytyminen omassa muutossani auttaneen ystävän muuttotalkoista voi tuntua tylyltä. Kieltäytyminen voi muuttua ystävälle ymmärrettävämmäksi, jos talkoisiin osallistuminen merkitsisi sitä, etten voisi järjestää kummitytön 7-vuotissynttäreitä. Haluan puolustaa lapsen oikeutta pitää ikimuistoiset juhlat. Koska minun on vaikeampaa sietää 7-vuotiaan kuin aikuisen pettymys, vastaan ystävän muuttoapupyyntöön kielteisesti.

Usein valittavana ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Jos kieltäydyn tekemästä tärkeää kiireprojektia koska kiireessä syntyisi vain sutta ja sekundaa, maineeni pulaan jättäjänä voi levitä eikä kukaan enää pyydä minua mukaan seuraavaan projektiin. Mutta jos myönnyn projektiin ja jälki on huonoa, maineeni osaajana kärsii. Molemmissa tapauksissa olen vaarassa joutua ulos poppoosta. Valinta on kuitenkin tehtävä.

On myös kysyttävä, onko minulla voimaa kestää kieltäytymisen seuraukset? Valintatilanteeseen päätyminen merkitsee sitä, että asetan rajan tyyliin: joko valitset minut tai tuon toisen. Rajan asettaminen on aina riski, koska se pakottaa toisen valitsemaan. Ukaasin esittäjällä on riski joutua hylätyksi. Mutta jos en aseta rajaa eli en määritä yhdessä jatkamisen ehtoja, saatan päätyä elämään pitkiä aikoja löysässä hirressä.

Joskus vastaukseksi käy ns. ehdollinen kyllä. Jos kaverisi pyytää sinua matkalle Pariisiin, voit todeta: ”Jos raha-asiani olisivat hyvällä tolalla, lähtisin kanssasi vaikka Timbuktuun. Mutta tällä budjetilla voin tehdä päiväreissun Tallinnaan. Kävisikö se? ”

Riippuvaisuuden aste

Mitä kiihkeämmin toivon, että vastapuoli toimii tietyllä tavalla, sitä syvemmällä oma hyvinvointini on hänen taskussaan. Parhaassa neuvotteluasetelmassa en ”tarvitse” toiselta mitään, koska minulla on tarpeen tyydyttämiseksi toinen tai ehkä kolmaskin vaihtoehto. Minun ei ole tarvitse myöntyä mihinkään, mitä en halua tehdä. Aika ajoin kannattaa miettiä, miten voin alentaa riippuvuuttani toisesta. Riippuvuutta ei kuitenkaan kannata sotkea sitoutumiseen, jossa omia vaihtoehtoja karsitaan vapaaehtoisesti.

Kannattaa miettiä, onko varasuunnitelmani realistinen. Mitä teen, jos toinen ei jousta ja neuvotteluvaraa ei ole? Jos ylitän hänen asettamansa rajan, hän voi katkaista suhteen kokonaan. Ristiriitatilanteessa on viisainta tunnustaa vastapuolen koko vaikutusvalta. Silloin voin surullisin mutta rauhallisin mielin todeta: myönnyin toisen tahtoon, koska ”pyssy ohimolla” on pakko. Hän käytti valtaansa tahtoani vastaan.

Kieltäytymisen hetki

Vasta kun olen ensin selvittänyt omat rajani ja sen, mille sanon kyllä ja mille ei, ilmaisen kantani. Pyynnön esittäjä ansaitsee rehellisen vastauksen niin nopeasti kuin mahdollista.

Jos pelkään toisten kielteistä reaktiota, saatan mennä varmuuden vuoksi puolustusasemiin tai hätäpäissäni töksäytän kieltäytymisen ja pakenen paikalta. Ikävän päätöksen kertominen voi sujua paremmin, jos muistan, että pyytäjän persoona on aina suurempi kuin hänen pyyntönsä. Niinpä suurikin pyyntö on loppujen lopuksi elämää pienempi asia. Päätös voidaan viestiä hiljaisella ja vakaalla äänellä toisen reaktioita seuraten.

Tietenkin kieltäytyminen on pyytäjälle pettymys, ja siksi hänelle on annettava aikaa käydä tunteet läpi. Monesti rajojen asettaminen kuitenkin rentouttaa puolin ja toisin, koska se lopettaa maanittelun ja taistelun. Mikäli toinen turvautuu myöntävän vastauksen saamiseksi uhkailuun, kiristykseen ja lahjontaan, on syytä pysyä ymmärtäväisenä mutta lujana.

’’’

Idealähde: Antropologi ja Harvardin yliopiston kansainvälistä neuvotteluohjelmaa johtava William Ury on kirjoittanut kirjan Myönteinen ei. Kuinka sanoa toiselle ei ja päästä silti myönteiseen lopputulokseen. Basam books 2009

Tämä artikkeli ilmestynyt Mieli-lehdessä 4/2009