Oppi rakkaudesta

Ekumeniikan professori Risto Saarisen mietteistä jäi erityisesti mieleen ja siksi oman nettisivunsa saaneet osuudet:

Auttamisen sovelias keveys (Auta / tukea auttajalle)

Ficinon romantiikka (Kimpassa / Suhde & teoriat)

 

Viisaita toteamuksia ”antiikin rakkauksista”

Oikeastaan itserakkautta ei ole, koska itserakkaalta puuttuu rakastamisen välttämätön ehto: kyky tehdä ero itsen ja toisen välille sekä tästä seuraava yksin olemisen taito. Itserakkaudessa tai oikeastaan itsekeskeisyydessä on kyse siitä, että omia pyyteitä ja haluja jatketaan oman itsen ulkopuolelle, jolloin toisesta tehdään oman minän siirtomaa.

Romanttinen rakkaus ja intohimo ovat yhdessä eros. Eros on rakkauden laji, johon liittyy pyrky ja tarve sekä aulius ja itsekkyydestä luopuminen. Intohimoon kuuluu kepeys ja leikkimieli (ludus). Ilman kepeyttä intohimo kääntyy vihaksi ja eroottinen rakkaus päähänpinttymäksi eli maniaksi. Leikkisyys on sikäli vaikeaa, että intohimo haluaa arvottaa kohteensa kaikkein tärkeimmäksi elämän päämääräksi.

Pragma eli toisia auttava lähimmäisen rakkauden perusmuoto on käytännöllistä toimintaa muiden hyväksi. Kun sitä viritetään kohti puhdasta altruismia ja epäitsekkyyttä, syntyy agape eli lahjarakkaus. Filia on ylevämpää ystävänrakkautta, ludus on leikittelyä ja peliä.

Kreikkalaisessa kulttuurissa filia on leimallisesti samanmielisten ja samanlaisten välistä ystävyyttä. Siitä puuttuu jossain määrin ”toiseus” eli ajatus minän ja rakastetun välisestä erillisyydestä. Ystäville kaikki on yhteistä. Ystävä on toinen minä. Ystävän rakastamisen kautta voi oppia rakastamaan myös oudompia ja vieraampia lähimmäisiä eli päästään filiasta agapehen.

Toisen kunnioittaminen eroaa ystävyydestä siten, että kunnioittamisen tulisi kohdistua kaikkiin ihmisiin. Kunnioitus ei nouse sisäpiiriläisyydestä vaan yleisestä lähimmäisyydestä ja maailmankansalaisuudesta. Kunnioitus on avoin ja kaikkia ihmisiä koskeva lahja. Kunnioittava rakkaus siis näkee erilaisuuden ja toiseuden. Kunnioituksen kautta on mahdollista oppia rakastamaan kaikkia.

Ajatus kaikkia koskevasta kunnioituksesta ja luovuttamattomista ihmisoikeuksista on verrattain uusi. Ihmiselle luontaisin vaihtoehto tuntuu olevan osoittaa kunnioitusta niille, jotka ovat häntä itseään ylempänä tai vähintään samalla tasolla. Köyhien ja heikkojen osa on monissa kulttuureissa – ei vähiten länsimaissa – ollut kunniattomuus. Toisaalta länsimaisen kulttuurin monet järjestöt ja instituutiot kuten Kela, SPR yms. eivät rakennu ystävyydelle vaan puolueettomalle ja järkiperäiselle lähimmäisenrakkaudelle.

Uskonnollinen retki

Saarisella on mielenkiintoinen kaavio ja näkemys uskonnollisista poluista tai retkestä. Niistä voidaan erottaa kaksi pääpolkua, joista toinen etenee kukoistukseen ja toinen totuudellisuuteen. Lopullinen päämäärä on totuudellinen kukoistus. Siivoamiseen vertautuva kieltäymys kuuluu totuudellisen inhorealistisen retkeen. Mutta kuten siivous, kieltäymys ei ole itsetarkoitus. Ilo ja nautinto kuuluvat totuudellisen kukoistajan elämään.

Sanoja ja selityksiä

Sana traditio tulee latinan ja kreikan antamista tarkoittavista verbeistä. Traditio merkitsee toiselle annettavaa ja tarkoin varjeltavaa opetusta tai lahjaa.

Moniin rakkauden määritelmiin sisältyy ”valinnan” käsite. Rakastava ihminen valitsee jotkut ja samalla sulkee toiset valinnan ulkopuolelle. Latinan rakkautta tarkoittava sana on dilektio. Diligo (= rakastaa) ja eligo (= valita) ovat osittain samanmerkityksisiä, sillä molemmat tarkoittavat kirjaimellisesti erilleen ottamista samasta kimpusta tai ryhmästä. Rakkaus valitsee kohteensa ja rakastavat eräässä mielessä päättävät olla erillään muista, ja jopa hylkäävät muut.

Kasvot voi viitata ihon pintaan tai latinan naamaan (facies), ilmeeseen (vultus) tai luonteeseen (persona).

’’’

Risto Saarinen (s. 1959) on ekumeniikan professori Helsingin yliopistossa sekä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen” johtaja.