Psykofyysinen hengitysterapia

 

Aavistus kielletyn tunteen viriämisestä voi saada aikaan puolustautuvan hengityskatkoksen, jonka tarkoitus estää tunteen nousemisen tietoisuuteen.

Yhteys kehomuistiin – ja tumakeitseen

Kehomuistilla tai ruumiinmuistilla tarkoitetaan vaistonvaraista muistamista, joka panee käyntiin syvältä nousevat reaktiot. Kehomuistoja ei voi palauttaa tietoiseen mieleen mutta kokemusta ei voi myöskään unohtaa. Siksi muutokset hengityksessä voivat olla ikkuna mielen tiedostamattomalle puolelle. Koska hengittäminen on ollut mukanamme ensiparkaisustamme asti, sillä on syvä yhteys kehomuistiin tai tumakeitseksi kutsumaani sisäiseen ”tahoon”.

Epätasapainoisessa hengityksessä ensin pidätetään hengitystä ja sitten ehkä ylihengitetään. Nykivä hengitystapa voi saada alkunsa vaikeista tunteista. Jos nykivästä hengityksestä syntyy tapa, se voi entisestään lisätä ja syventää vaikeita tunteita ja tuntemuksia. Tämä tietenkin lisää tarvetta suojautua, mikä puolestaan lisää tukalia tuntemuksia. Mielikeho rakentaa suojakseen panssarin sisäisen ja ulkoisen todellisuuden tiedostamista vastaan. Keho jäykistyy pikku hiljaa ja mieli ahdistuu.

Tutkiva hengitysliike

Jos kehomuistin kuuntelukykyä ei kehity eikä kehon heikkoja signaaleja huomata, ahdistus-, jännitys- ja niihin liittyvät kipukokemukset saavat herkästi vallan. Rauhalliset hengittävät liikkeet parantavat kykyä sisäiseen kuulosteluun ja kehon reaktioiden lempeään ihmettelyyn.

Tutkivaa hengitysliikettä voi verrata pehmeään aaltoon, joka venyttää aina seuraava ja sitä seuraava kudosta. Liike on vuoroin nousevaa ja hiipuvaa, vailla pysähdyksiä eli se jatkuu sisäisenä virtaamisen kokemuksena. Kun hengityksellä on lantionpohjan ja maan vetovoiman tuki, se on omiaan luomaan kokonaisvaltaista elävyyden kokemusta.

Itselle sopivaa pehmeänkatkeamatonta hengitystä voi tunnustella myös jonkin yksinkertaisen askareen aikana. Esimerkiksi tiskikonetta voi tyhjennellä pyöreää hengitystä tunnustellen, ilman hengityskatkoksia, pidättelyä tai nielemistä. Helpottava hengitys eli omahengitys on hyvä löytää siksikin, että se auttaa irrottautumaan taistele/pakene eli tapatilasta.

Rauhallisesti ulos ja valloittavasti sisään

Sylissä oleminen vauvana ja vähän isompanakin luo pohjan ruumiilliselle luottamukselle ja hellittämiselle. Sen kautta löytyy yhteys alustan ja maan vetovoiman turvalliseen kannatteluun. Tämä kannattelu luo pohjan uloshengitysvaiheen antautumiseen. Uloshengitys sanoo: kaikki on hyvin, nyt voi levätä, ei mitään hätään.

Uloshengityksen jälkeinen tauko on merkittävä lihasten rentoutumisen kannalta ja mahdollisuus oppia sietämään itsessä olevaa tyhjyyden kokemusta. Tauko sisältää olemisen ja tekemisen dynamiikan ja se on yhteydessä aitouden kokemukseen. Se ei ole pysähtynyt, rajattu tila, vaan hengityksen aaltoliikkeen hiljainen jatkumo, hiipuma. Se on meren aallon liike rantahietikolle.

Sisäänhengitys on tilan oman ottamista maailmasta. Sisäänhengitys kysyy: onko minulle tilaa tässä maailmassa hengittää?  Ja onko minussa tilaa maailmalle? Kyky ottaa tilaa syntyy, jos vanhemmilla on kyky olla läsnä lapselle ja kyky luoda tietoisuus lapsesta jo tämän sikiöaikana.

Hengitys liittyy tahdosta riippumattomaan hermostoon siten, että sympaattinen eli aktivoiva puoli tahdittaa sisäänhengitystä ja rauhoittava puoli ohjaa uloshengitystä. Kepeä sisäänhengitys sekä syvästi antautuva uloshengitys ovat yleensä omiaan rauhoittamaan autonomista hermostoa.

Ulkoinen rauhoittelija

Lapsen synnyttyä herkillä vanhemmilla on kyky tunnistaa oman rytminsä ja persoonallisuutensa vaikutus lapseen. Tämä välittyy lapseen vanhemman katseen, kosketuksen, sylin, hengitysrytmin, puheen melodian, äänenpainojen ja sanojen käyttönä. Aikuisen tulee osata soinnuttaa, peilata, samauttaa ja validoida toisen kokemusta.

Vanhemman on hyvä kuulostella, nähdä, ihmetellä ja ymmärtää lapsen rytmiä, reaktiota sekä erilaisuutta ja erillisyyttä. Tilan antaminen on vauvan hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Vauva saa kokea, mitä kokeekin. Tunkeileva, välinpitämätön, pelokas tai lapsen puolesta kaiken tekevä vanhempi tukahduttaa lapsen oman tilan.

Sisäinen rauhoittelija

Paniikki ja pitkittynyt hätääntyminen on merkki sisäisen rauhoittelijan puuttumisesta. Onneksi voimme oppia kehittämään sisäisen rauhoittelijan meditoimalla tai seuraamalla hengitystämme rauhallisessa tilanteessa. Kun olemme jonkin aikaa seuranneet vaikkapa vaikka pyöreää siniaaltomaista hengitystä, jossain vaiheessa saatamme huomata hengityskatkoksen. Voimme kuulostele ja tunnustella rauhallisesti: onpa mielenkiintoista, mitähän tämä on. Huomaamme, mitä kehossa tapahtuu ja miltä tuntuu? Miten ilmaisen olemassaoloani?

Kyvyttömyys ottaa tilaa ilmenee epätasapainoisena hengittämisenä. Hengitänkö ylärintakehällä vähän ja salaa etten vain vie tilaa? Enkö uskalla olla niin pitkä tai leveä ja tilaa vievä kuin todellisuudessa olen ja tarvitsen? Puuttuuko kokemus tuntevasta, ajattelevasta ja hengittävästä itsestä? Otanko syntipukin tai marttyyrin roolin? Uhraudunko vai olenko ahne ja otan koko tilan käyttööni?

Jos oman tilan ottaminen tuntuu vaikealta, voin tehdä itseni sisälle lisää tilaa mielikuvien ja siniaaltohengityksen avulla. Oma sisäinen tila laajenee ja supistuu. Mieli hengittää pyöreästi ja tasaisesti.

Tasapainoinen aikuisuus sisältää sekä kyvyn huolehtia itsestä jämäkästi että kyvyn ottaa huomioon toisten oikeudet ja tarpeet. Se on sekä kykyä olla yksin että vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Se on tasapainoa sekä pidättäytymisen että nauttimisen, toiminnan ja hiljaisuuden välillä. Mitä laajempi roolimatriisi meillä on, sitä monipuolisemmin voimme itseämme käytellä ja sitä joustavammin voimme tulla toimeen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Tasapainoinen hengitys viestii tumakeitselle asioiden olevan kaikesta huolimatta hyvin – tässä ja nyt.

Muutoksen vauhti ja rajat

Ensimmäiset muutoksen askeleet näkyvät uskalluksessa alkaa tunnistaa voimavarojensa ja tahtonsa rajoja ja lakkaa yrittämästä miellyttää kaikkia. Se on rajasanaston käyttöä: ei, en halua, en jaksa, mietin asiaa, ehkä myöhemmin, tai ehkä en sittenkään.

Muutoksessa tilanne on ambivalentti: toisaalta haluamme muutosta, mutta toisaalta jarrutamme sitä. Tämä voi näkyä poissaoloina, myöhästelyinä, aikojen siirtämisenä, tehtävien laiminlyömisenä, haluttomuutena puhua (tai puhumisena asian vierestä), terapeutin  / ohjaajan / kouluttajan työn ja osaamisen mitätöintinä ja äärimmillään työskentelyn keskeyttämisenä. Viivyttely ja jarruttelu on kuitenkin välttämätöntä psyykkisen tasapainon säilyttämiseksi. Kun annetaan aikaa ja tilaa, tilanne laukeaa ja työskentely jatkuu. Ihminen voi ottaa aikalisän, mutta hänen on otettava siitä itse vastuu. Mikä on oma tapasi harjoittaa vastarintaa tai jarrutella. Miten vastarinta tai sen puute näkyy hengityksessä.

Oireet suojaavat kivuliaiden kokemusten kohtaamiselta. Hengityksellä ja somaattisilla oireilla oireilevien hoidossa oleellista on kysyä: miten lähestyä mielen ja tunteiden yhteyttä ahdistusoireiden syntyyn? Ahdistavat ja paniikkioireita aiheuttavat tunteet ja tuntemukset on kohdattav, mutta omaan tahtiin.

Sisäisesti haavoittuneen lapsen terapia

Sisäisesti haavoittunut lapsi on usein pohjattoman tarvitseva. Hänen on vaikea tulla vastavuoroiseen suhteeseen, jossa voi pyytää apua ja tarjota sitä. Hän käy sisällään jatkuvaa kielteistä vuoropuhelua. Maailma on uhkaava ja siksi hänellä on paljon pelkoja, epäluuloja ja sairauksia suojanaan. Kun tähän tapaan haavoittunut aikuinen joutuu elämänkriisiin, hän tuo vastaanotolle huonovointisen sisäisen lapsensa, jonka sisäinen vanhempi on tyytymätön tähän lapseen. Sisäinen vanhempi on tyytymätön, vaativa, rankaiseva tai häpäisevä. Hänen ilmaisussaan puhuvat hänen menneisyytensä tärkeät aikuiset ja jopa koulukiusaajat.

Omahuoma on tärkeä osa toipumusta, mutta ulkoisesta terapiasta voi olla hyötyä. Terapeutin on osattava nähdä kehittyvä ja transferenssilapsi sekä toisaalta leikkivä ja toisaalta ahdistunut, pelkäävä tai haavoittunut lapsi. Turvallinen leikkisyys on tärkeä osa harjoituksia. Haavoittuneen lapsen tarpeita ei ole osattu kohdata ja täyttää ja siksi haavoittunut on riippuvainen muista takertuvalla tavalla. Hän saattaa tuntea avuttomuutta, mutta ei kuitenkaan tiedosta sitä. Yhteys tunteisiin on jäätynyt, koska tunteet ovat liian voimakkaita. Haavoittunut lapsi suojautuu: suorittamalla, kontrolloimalla, ulkoaohjautumalla ja/tai sairastumalla.

’’’

Teksti sai innoituksensa Minna Martinin haastattelusta (Psykologi-lehti 3/2015) sekä Hengitysterapeutin työkirjasta, jonka ovat kirjoittaneet Minna Martin ja Maila Seppä (Mediapinta 2014).

 

 

 

 

 

 

 

Minna Martinin nettisivut ovat

Hengittävä mieli