Anteeksiannon kolmiyhteys

 

1. Prosessi alkaa siitä, että kohdataan kipu ja vääryys juuria ja ytimiä myöten juuri sellaisena kuin teko tai tilanne tuntuu. Satutetun on tärkeää muistaa tehty vääryys, ettei tulisi satutetuksi samalla tavalla uudelleen. Hyväksytään ja annetaan ITSELLE anteeksi se, että sattuu sikana. Tehdään tunteelle kaikessa rauhassa tilaa. Pahantekijälle ei voi tässä moodissa antaa anteeksi.

2. Sitten tapahtuu pieni ja myötätuntoinen etäännytys. Myötätuntoinen itse symppaa satutettua itseä vähän samaan tapaan kuin tuntisit empatiaa satutettua kaveria tai lasta kohtaan. Kaveria satuttaneelle ei voi antaa anteeksi. Toisen kokemaa tuskaa on mahdotonta sympata, jos ei ole kohdannut ja myöntänyt omaa tuskaansa. Siksi emme pysty symppaamaan itseämme (tai toisia) ellemme ole hyväksyneet sitä, miten kipeää kokemus teki.

3. Kolmas kolminaisuuden osa on suhteutus, jossa näemme hirmuisen tilanteen ulkopuolelta. Ikään kuin teatterin lavalta. Voimme katsomosta nähdä ja ymmärtää omat ja toisten motiivit. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat yhtä aikaa läsnä. Koettu pahuus tai kolttonen suhteutuu muuhun koettuun ja nähtyyn. Kokonaisuuden näkeminen ja ymmärtäminen ei tarkoita unohtamista tai teon hyväksymistä. Se ei ole selän kääntämistä sen kummemmin itselle kuin muillekaan. Mutta se mahdollistaa kokemuksen, jota kutsun anteeksiannoksi.

”’

Ideasytykkeenä David Whyten ajatukset kirjasta Consolations (via Brain Pickings)