Apea eli depressiivinen persoonallisuus

 

Apea on yleisilmeeltään iloton ja alakuloinen murehtija. kuten Nalle Puh -kirjoista tuttu aasi Ihaa, joka suhtautuu pessimisesti ja tuomitsevasti kaikkiin ja kaikkeen. Apea arvostelee ja syyttelee itseään melko julmasti, joten ei mikään ihme, että hän tuntee itsensä arvottomaksi ja riittämättättömäksi. Toisia kohtaan suunnattu arvostelu on usein hyvin hienovaraista, joten siihen on vaikea puuttua.

Tutkimusten mukaan pessimistit todellakin näkevät maailman realistisemmin kuin optimistit. Eikä pessimisti koskaan pety. Mutta apea kuluttaa suhteettoman paljon aikaa ja energiaa hautoessaan osin kuviteltuja epäonnistumisia ja näennäisiä puutteita. Hän jossittelee tehtyjä virheitä ja katuu menetettyjä mahdollisuuksia. Hän murehtii, että entäs jos tapahtuu sitä tätä ja tuota kamalaa. Apeus ei ole tilapäistä masennusta tai surua vaan kyyninen elämänasenne.

Apea ei salli itselleen mielihyvää. Jos häntä pyytää kirjoittamaan listan kahdestakymmenestä asiasta, jotka tuottavat hänelle iloa, tehtävästä ei tahdo tulla mitään. Apea kokee, että puuttellisena ja riittämättömänä hän ei ansaitse iloa.

Apea voi ensi alkuun vaikuttaa ihanan nöyrältä, todellisuudentajuiselta ja söpön vaatimattomalta. Varsinkin jos hän on todella hyvännäköinen ja fiksu. Niinpä kumppani yrittää alussa kiistää apean julman itseruoskinnan. Jos olet taipuvainen pelastamaan pulassa olevia, vakuuttelusi kaikuvat kuuroille korville. Pitemmän päälle apean yletön vastuunotto, jatkuva itsensä morkkaaminen ja kaiken hyvän vähättely alkavat tympiä lähipiiriläisiä.

Jatkuva tunne epäonnistumisesta voi kätkeä taakseen suuruudenhullut odotukset eli eräänlaisen salaisen ylpeyden. Jos vaatii ja odottaa itseltään mahdottomia, tunne epäonnistumisesta on väistämätön. Salakavalinta on, että apean odotukset itseä kohtaan ovat usein tiedostamattomia.

Apean tasainen kielteisyys on kuin musta aukko, johon kaikki ilo hukkuu. Ja tietenkin apeus myös tarttuu. Siksi mielenterveyden ammattilaiset eivät ota terapiaan montaa apeaa yhtä aikaa. Apeuden annosteluksi on hyvä pitää yhteinen huolihetki sanomalla apealle: ”Kuuntelen mielelläni huoliasi, mutta vain kymmenen minuuttia kerrallaan.”

Vanha viisaus sanoo, että huoli tulee hakematta, mutta hyvää joutuu kaivamaan. Silti kumppanin apeutta ja sen vaikutusta läheisten elämään on vaikeaa ottaa puheeksi, koska kun pyydät apealta iloisempaa meininkiä, apea alkaa syyttää itseään siitä, että nyt sinullakin on kurjaa. Silloin saatat tuntea syyllisyyttä siitä, että otit asian puheeksi. Ja pian teitä on kaksi katumuksen syvässä suossa.

Väkivaltainen tai petollinen kumppani on helpompi jättää kuin jatkuvasti surullinen ja toivoton. Toisaalta on hyvä kysyä, pitääkö minunkin puolisona upota samaan apeuden ja ilottomuuden suohon, johon apea itsensä vaivuttaa. Jos päätät lähteä suhteesta, hanki apealle tukea ja apua. Vaikka apea tietenkin osasi odottaa, että sinäkin lopulta hylkäät  hänet, jätetyksi tuleminen saattaa laukaista itsetuhoisuutta.