Diiva eli narsistinen persoonallisuus

 

Diiva ajattelee olevansa poikkeuksellisen lahjakas ja vaikutusvaltainen. Niinpä hän ylimielisesti vaatii aina ja kaikkialla automaattista VIP-kohtelua. Itsekeskeisyydessään diiva on ikuinen teini, joka luulee, että juuri hänen tarpeensa ja niiden tyydyttäminen on tärkein asia muiden elämässä. Muut ovat olemassa vain edistääkseen hänen hyvinvointiaan ja menestystään. Itsestään selvästi ja automaattisesti hän omii kunnian muiden saavutuksista itselleen.

Niinpä kun muut eivät oitis suostu hänen erityisvaatimuksiinsa, hän leimaa vastaanhangoittelevat joko rupusakiksi tai kateellisen kaunaisiksi. Kun diiva ei pääse ohittamaan jonoa tai saa tahtoaan läpi, hän mököttää ja kiukuttelee. Vaikka diivan oman äidin mielestä diivan tarpeet ja oikut ovat edelleenkin ykkösasia, vertaisia tuollainen itsekeskeisyys alkaa vähitellen kiukuttaa ja nolottaa. Diiva on vakuuttunut, että ainoastaan erityisen fiksut, lahjakkaat tai kuuluisat ihmiset voivat ymmärtää häntä loppuun asti. Niinpä joskus harvoin apua tarvitsessaan diiva alentuu käymään vain maan parhaitten spesialistien juttusilla.

Tuttavat pitävät diivaa itsestään liikoja luulevana hölmönä, joten he eivät halua nähdä häntä silmissään. Moni säälii diivan kumppania, joten suhde diivaan voi kylmentää monta ystävyyttä. Mikä sitten saa ihmisen hankkiutumaan diivan varjoksi? Jotkut ihmiset tuntevat vetoa kumppaniin, joka ottaa johdon ja vastuun. Seurailijasta diiva vaikuttaa vaikutusvaltaisine ystävineen vahvalta, kykenevältä, kypsältä ja vastuuntuntoiselta parisuhdejohtajalta. Diivassa ei tunnu olevan päällisin puolin epävarmuuden hiventäkään. Ennen pitkää varjopuolisolle valkenee, että diiva ei ota johtoa siksi että tämä haluaa tarjota varjopuolisolle turvaa, vaan siksi että vain diivan tarpeilla on väliä.

Huolehtivat ihmiset tietävät, että todellisuudessa diivan itsetunto on yhtä heikko ja hauras kuin pienellä lapsella. Hauras minäkuva rakoilee pienimmästäkin kritiikistä tai siitä, ettei diivaa ei ihailla ja ylistetä jatkuvasti. Kumppani haluaa pelastaa ja parantaa diivan toimimalla tälle sijaisvanhempana, joka viestittää joka hetki sitä, miten hyvä, arvokas, riittävä ja mainio ihminen diiva on. Yritys auttaa johtaa kuitenkin umpikujaan, koska diivan masennus- ja raivokohtaukset eivät katoa mihinkään.

Mihinkään terapiaan diiva ei lähde, koska diiva ei näe itsessään pienintäkään vikaa. Lähes ainoa keino saada diiva terapiaan on se, että varjopuoliso menee ensin itse terapiaan ja pyytää sitten diivaa antamaan terapeutille arvion varjopuolisosta. Diivaa tietenkin miellyttää, jos häntä pyydetään neuvomaan terapeuttia Tällöin diiva saa tuntea olevansa suuri asiantuntija eikä potilas. Jos koko terapia jatkuu tätä rataa, se tietenkin muuttuu ilveilyksi, joten parantumisennuste ei näytä kovin lupaavilta.

Myös luonteeltaan ujot muusat, seinäkukkaset ja säestäjät haluavat elää itse tuntemattomina diivan varjossa. Näin muusan ei tarvitse olla itse esillä. Varjopersoonat ovat niin tottuneita siihen, että heidän tarpeensa ja toiveensa ohitetaan, joten he eivät enää kärsi siitä. He ovat tottuneet siihen, että heitä kohtaan ei tunneta myötätuntoa.

Toisen ihmisen egon jatkuva silittely ja toisen muhkean omakuvan ylläpitäminen voi maistua jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se voi alkaa kyllästyttää. Sekin saattaa alkaa harmittaa, kun diiva valittelee ympäriinsä, miten raskasta on elää yhdessä sellaisen mitättömyyden kanssa kuin nykyinen kumppani. Sekin aiheuttaa noloja tilanteita, kun diiva kehuu ympäri kyliä hankkivansa itselleen arvoisensa puolison.

Kaikkia rasittaa, kun diiva jatkuvasti ihmettelee suureen ääneen sitä, että miksi hän joutuu tekemään loistavia kykyjään vaatimattomampaa työtä. Diivalla on taipumusta korostaa omaa erinomaisuuttaan vertaamalla omasta mielestään upeita suorituksiaan rupusakin räpellyksiin. Kun moinen rehvastelu inhottaa ihmisiä, kumppani joutuu sekä diivan alentuvan kohtelun keskiöön että tilannetta seuraavien ulkopuolisten säälin kohteeksi. Saa olla aika vahva itsetunto, että kestää tämän paineen.

Jos ja kun kumppani kyllästyy diivaan ja jättää tämän, se on aluksi suunnaton loukkaus. Mutta eipä aikaakaan, kun mielen puolustusmekanismit nousevat esiin. Diiva alkaa selittää itselleen ja muille, että loppujen lopuksi kumppani ei ollut alkuunkaan hänen arvoisensa. Jos häipyneellä kumppanilla olisi ollut edes vähän järkeä päässä, tämä olisi tajunnut diivan erinomaisuuden eikä olisi lähtenyt pois kulumallakaan. Koska helmet eivät todellakaan kuulu sioille, jo seuraavalla viikolla diiva selittää ympäri kyliä, miten se oli oikeastaan hän, joka hylkäsi surkean rupukumppanin.