Fantomi

Fantomeja syntyy, jos perheessä on vaiettuja traumoja kuten itsemurhia, rikoksia, riippuvuuksia tai vaiettuja vauvoja. Vaikka tapahtumista ei puhuta, ne kummittelevat nimenomaan niiden mielessä, jotka eivät tiedä tapahtuneesta. Ranskalaisen psykoanalyytikon Didier Dumasin mukaan fantomi on aukko sanoissa ja vajaus puheissa. Seksuaalisuus, kuolema, sairaus, kohtalokas virhe tai muu vaikea puheenaihe vie kielen. Trauma on isku, joka siirtää kokemuksen tiedostetusta tiedostamattomaan.

Fantomi suomennetaan joskus haamuksi tai kummitukseksi, koska fantomit kummittelevat perheen arjessa. Nicolas Abraham kuitenkin toteaa: ”Fantomit eivät ole kummituksia, jotka tulevat vainoamaan meitä, vaan toisten pitämien salaisuuksien meihin jättämiä aukkoja”

Käsittelemätön trauma ja siitä syntynyt fantomi voi siirtyä sukupolvelta toiselle kuin Musta Pekka -kortti. Se asettuu usein puhumattomaksi täysihoitolaiseksi herkimmän tai viimeisimpänä sukuun tulleen perheenjäsenen mieleen. Fantomi on kuin vatsastapuhuja. Vaikka fantomilla ei ole sanoja, se voi näyttää unikuvia tai näkyjä. Se tuottaa fyysisiä tuntemuksia ja psyykkisiä häiriöitä.

Lapset samaistuvat vanhempiinsa tiedostamattomasti. He kopioivat vanhempiensa kielen, mieli-ilmaukset, sananlaskut ja äänenpainot. Lapsi ikään kuin kopio hoitajiensa henkisen rakenteen valoineen ja varjoineen. Fantomit voivat olla myös sisäistettyjä sankareita tai satujen hahmoja, kuten Aladin, Tintti, Robin Hood, Nils Holgerson jne.

Lapset siis imuroivat melkein telepaattisesti nekin alueet, jotka vanhemmat haluvat kätkeä. Lapsi kopioi itseensä vanhemmalta unohdetun tarinan tai torjutun perhesalaisuuden. Fantomeja kannattaa etsiä, jos jollain perheenjäsenellä esiintyy pakkomielteitä tai muuta ”järjetöntä” käyttätymistä.

Terapeutin  tehtävänä on auttaa paikantamaan harmia ja haittaa tuottavat fantomit. Toista voi auttaa sanoittamaan tarinan aukot faktoilla. Jos auttajakin vaikenee, se vain voimistaa vanhempien vaikenemisen voimaa ja vetää fantomia yhä syvemmälle tiedostamattomuuden kuiluun.

Shakespeare Macbethissä: ”Tuo tuskas julki; murhe vailla kieltä sydämen murtaa, pakahduttain mieltä.”