Homma hanskassa vai lähteekö lapasesta

Jotkut tekemisesi takkuavat siihen malliin, että peukalo näyttää olevan auttamattomasti keskellä kämmentä. Ennen kuin heitämme rukkaset naulaan, kannattaa analysoida, onko koko taito todella lapasesta.

Erilaisissa valmennusohjelmissa kannustetaan kehittämään heikoksi jääneitä taitoja. Kuten Torfinn Slåen viisaasti huomauttaa, kanit ovat luonnostaan huonoja uimareita. Jos kanin elinympäristö on kovin soinen, kanin etuna voi olla uimaan opettelu. Taidon oppiminen on kanille juuri ja juuri mahdollisuuden rajoissa. Mutta jos kanin tontin suolammessa asuu vaikkapa matikka, kala ei ikipäivinä opi loikkimaan metsässä kuten kani. Ja kun matikka älyää lopettaa joutavan loikkimisesta haaveilemisen, säästynyttä energiaa voi käyttää kutemalla entistäkin elivoimaisempia meemejä lammen pohjamutiin.

Kirjoita lapasesta piirtämillesi viivoille kaikki ne asiat, joissa olet tumpula. Mieti jokaisen kömpelyyden kohdalla, mistä asti olet ajatellut, ettei kyseinen homma lopultakaan sovi vartalollesi. Ketkä muut ovat samaa mieltä? Onko peruste edelleen voimassa? Lapsuuden jälkeen olet voinut kehittää viisautta ja kokemusta esimerkiksi ihmissuhteiden hanskaamiseen. Mitä tapahtuisi, jos sosiaalinen kömpelyys muuttuisi jonain päivänä jalostuneeksi taidoksi? Entä jos juuri arkuuttasi löydät uuden taidon hurmata ihmisiä?

Homma hanskassa

Kirjoita hanskasta lähteville viivoille ne tekemiset, jotka sujuvat sinulta sutjakkaasti. Mistä asti olet ollut hyvä? Vai oletko jo unohtanut olevasi hyvä, mikä näkyy siinä, että toiset hämmästelevät ja ihailevat osaamistasi, vaikka omasta mielestäsi et tee mitään ihmeellistä? Kun asetut toisten mallitettavaksi, saat ehkä itsekin tietää, miksi ja miten olet niin hyvä siinä missä olet.

Miten paljon parempi olet kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten? Miten paljon parempi haluat olla parin kolmen kuukauden, vuoden tai viiden vuoden kuluttua? Jos valitaan satunnaisesti sata ihmistä ja heidät laitetaan osaamisjärjestysjonoon, missä kohtaa jonoa olisit omasta mielestäsi? Tai toisten mielestä? Missä kohtaa haluaisit olla? Vaikka et olisikaan jonon ”paremmalla” puolella, monia hommeleita kannattaa hoidella, koska ne ovat mukavia. Ainakin yksi niistä kuulemma liittyy läheisesti tumppuun.

Onko sinulla kehittymässä jokin tauti, vamma tai uusi elämäntilanne, joka tekee todennäköisesti tekee hanskassa olleen touhun mahdottomaksi? Mitkä hanskat ovat virttymässä lapasiksi? Mitä uusia lapasuuksia on odotettavissa pelkästään iän karttuessa? Mitä toimintoja se tulee tulevaisuudessa estämään? Mitä uutta keksit menetetyn tilalle ja mitä se vaatii? Saisiko samasta pulmasta selviytyneiltä hyviä vinkkejä?

♦♦♦

Urbaanin legendan mukaan kaksi keski-ikäistä naista istui Ekbergin kahvilassa. Lisbet huokasi Beritille: ”Holger on nyt 300 %:sti kyvytön.” Kun Berit intti, että impotenssi voi olla vain sataprosenttista, Lisbet totesi: ”Onhan Holger ollut jo pitkään täysin kyvytön, mutta viime viikolla hän kaatui, katkaisi molemmat kätensä ja puri kielensä poikki. Se tekee tasan 300 %.”

 

 

 

Lopuksi on hyvä selvittää, missä olen ja tulen aina olemaan surkea – eli lapanen. Mallin idea on tietenkin siinä, että vain osuvasta osaamisesta on iloa. Vanhaksi käyneestä osaamisesta on suorastaan opittava pois, jotta pystyy toimimaan järkevästi uudessa ympäristössä. Siksi onkin aika ajoin hyvä inventoida tärkeät osaamiset klikkaamalla tehtäväänOsaamisen valttikortit.