Haretusopissa eli havaintoja koulutuksesta

 

Robert Hare oli syksyllä 2005 Suomessa kouluttamassa psykiatreja ja psykologeja menetelmänsä käyttöön. Kurssille osallistui lähinnä psykiatristen vankisairaaloiden ammattilaisia, koska haretettavaksi joutuvat lähinnä mielentilatutkimukseen lähetetyt rikoksista epällyt. Psykologina minullakin oli tilaisuus päästä koulutukseen, vaikka en haretuksia teekään.

Mieleenpainuvin kohta kurssissa oli esimerkkitapaus, jossa koulutuspäivän päätteeksi näimme videolta ehdonalaiseen pyrkivän vangin haastattelun. Haastateltava oli miellyttävän oloinen. Mitä enemmän häntä kuunteli, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että vanki oli olosuhteiden uhri ja joutunut telkien taakse vahingossa.

Kotiläksynä ja iltalukemisena oli oikeudenkäyntiaineiston tiivistelmä siitä, mitä kauheuksia ”väärinymmärretty” vanki oli todellisuudessa tehnyt. Teot olivat hiuksianostattavan raakoja ja kylmästi harkittuja. Oli noloa mennä lankaan ja oksettavaa oivaltaa, miten röyhkeästi vanki kaunisteli tekojaan. Onneksi omaa noloutta helpotti se, että Hare kertoi menneensä monet kerrat pahanpäiväisesti lankaan.

Myös psykopaattien käyttämät kielimallit olivat ja ovat kiinnostavia. Yhdellä lauseella vanki kiepsautti tapahtumat näyttämään siltä, että uhri oli loppujen lopuksi itse syyllinen ja siten ansaitsi kuolemansa. Jos kielimallit kiinnostavat, lisälukemistoa psykopaattien kootuista selityksistä saa Robert D. Haren kirjasta Ilman omaatuntoa (Gilgames 2004).