Jatka keskeytynyttä pakoa eli ota jälkiritolat

Ensimmäisenä kuukävelypäivänä (kesällä 1969) myös Peter A. Levine teki historiaa. Intuition innoittamana hän kehotti kroonisessa ahdistus- ja lysytilassa olevaa asiakastaan juoksemaan henkensä edestä pakoon kuviteltua tiikeriä. ”Juokseminen” hoitui niin, että istuva asiakas nosteli polviaan vuoronperään ylös ja alas. Kun nainen oli päässyt tiikeriltä turvaan, kehoon jäänyt jännitys purkautui voimakkaana tärinänä ja vapinana. Reaktio oli sama kuin leijonan kynsistä nipin napin pelastuneella antiloopilla.

Pysyviä ”jäätymisiä” syntyy helposti tavallisten lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä. Kun puhekyvytöntä taaperoa pidetään kiinni tai hänet sidotaan paikalleen toimenpiteen suorittamisen varmistamiseksi, hän ei pääse juoksemaan karkuun ja sitä kautta purkamaan syntynyttä jännitystä.

Jos ja kun pääsemme heti kättelyssä juoksemaan vaaraa karkuun eli otamme ripeät ritolat”, unohdamme pian turvaan päästyämme hyvinkin traumaattisen tapauksen. Jos pakeneminen jostain syystä estyy tai jähmetymme, pakoon pötkimiseen varattu energia jää hermoverkkoomme ja lihaksistoomme ”muistiin”. Jännityksen jäätyminen luo ajan oloon pysyväisjännitykseen, jonka seurauksena saatamme vajota lysy-moodiin pienestäkin ärsykkeestä. Tai saatamme tulkita jopa tavalliset innostumiseen liittyvät sisäaistimukset vaaran merkiksi.

Lievemmissä tapauksissa pelkästään seisomaan nouseminen, yhdellä jalalla seisominen tai käveleminen voi herättää meidät lysytilasta transsista, koska seisoessa tarvitaan tasapainoaistia ja kehon asentoon liittyvien sisäaistimusten tunnustelua, mikä aktivoi nassukiehettä.

Voimakas fyysinen harjoittelu voi joskus purkaa muistiin jääneen jännityksen eikä prosessin esteeksi kannata asettua. Tärinän ja vapinan sekä mahdollisten muistikuvien on hyvä antaa tulla – ja mennä omia menojaan.