Kaino eli estynyt persoonallisuus

 

Kaino pelkää niin torjutuksi tulemista niin paljon, että hän uskaltautuu tutustumaan toisiin ihmisiin vasta sitten, kun hän on aivan varma, että hänestä pidetään. Kaino ei mistään hinnasta halua olla esillä eikä kerro itsestään. Niinpä kainoa peräkamaripoikaa ei aina ole helppoa erottaa seinästä.

Itsestään kertominen tuntuu kainosta turhalta, koska hänellä ei ole toisille mitään annettavaa eivätkä muut koe hänen seuraansa tai ajatuksiaan hyödyllisiksi. Jos ehdotusten tekeminen, riskin ottaminen tai avautuminen uhkaa vähänkin altistaa ivalle, kaino sulkeutuu kuin simpukka. Todellisuudessa hän voi olla se maan hiljainen, jota kannattaa kuunnella. Eli vaikka kaino saattaa olla porukan pätevin, hän ei halua ottaa vastaan esimiesasemaa, koska pitää itseään sosiaalisesti alempiarvoisena kuin muut. Hän on varsinainen aarre narsistille, joka omii kainon työn hedelmät ja paistattelee niillä suosion valokeilassa.

Kaino voi myös uskoa, että hänessä on jotain erityisen vastemielistä ja kamalaa, joten oma sisin täytyy pitää piilossa. Syntyy kauhea ristiriita, kun kaino haluaisi olla kontaktissa muihin mutta ei uskalla. Toisin kuin eristäytyvä muuri, kaino janoaa läheisyyttä mutta pelkää sitä kritiikkiä, joka syntyy arkielämän tuoksinassa.

Parisuhteessa läheisyys edellyttää sitä, että kumpikin uskaltautuu olemaan haavoittuva. Juuri tuota haavoittuvuutta kaino kammoaa. Ennen suhteen aloittamista hän haluaa takeet toisen hyväntahtoisuudesta, mutta sellaista taetta ei ihmissuhteessa koskaan voi saada. Suhteen luomista vaikeuttaa sekin, että kaino testaa toisen uskollisuutta ja rehellisyyttä niin perusteellisesti, että suhde saattaa katkeata ennen kuin se on ehtinyt kunnolla syntyäkään.

Kainous saa alkuunsa perustemperamentista. Jotkut lapset ovat luonnostaan varovaisia. Kainot eivät ole niitä aikaisia lintuja, jotka nappaavat madon. Kaino se hiiri, joka nappaa juuston kun se ensimmäinen hiiri joutui loukkuun. Jos lasta ei rohkaista ja kannusteta ottamaan riskejä, kainoudesta voi muodostua persoonallisuuden piirre. Myös tietty perinteisyys kuuluu kuvaan esimerkiksi tukkamallin ja pukeutumisen muodossa. Toisaalta kaino voi puoliksi tarkoituksella antaa itsestään etukäteen vastemielisen kuvan.

Koska kaino on aluksi etäinen, kissa- ja hiiri-leikistä kiinnostunut kumppani voi kokea kainon piirittämisen mukavana haasteena. Mutta alun innostuksen jälkeen toisen vetäminen perässä voi tuntua raskaalta ja tylsältä. Kaino ei halua osallistua pippaloihin, joihin tulee paljon vieraita ihmisiä eikä hän muutenkaan halua tehdä mitään uutta ja repäisevää. Elämä on kieli keskellä suuta elämistä, koska minimaalinenkin arvostelu tai viatonkin huuli voi tuntua kainosta murskaavalta hylkäämiseltä tai loukkaamiselta. Myös kainon jatkuva ahdistus ja siitä johtuva alakuloisuus alkavat vähitellen rasittaa kainon kumppania.

Toisaalta kaino on kuin säikähtänyt jänö, jota on mukavaa ja hellyyttävää suojella ja halia. Pariskunta käpertyy olemaan kahdestaan turvallisessa kolossaan. Mitä enemmän puoliso saa kainon luottamaan ja uskaltamaan, sitä enemmän pitemmälle hän yrittää rohkaista kainoa. Tämä voi johtaa kierteeseen, jossa ajaudut rohkaisemaan toista jatkuvasti kuin pientä lasta ja tämä puolestaan tappaa romantiikan. Kaiken lisäksi kaino tulee riippuvaiseksi rohkaisusta, joten häntä on voi olla äärimmäisen vaikea jättää.

Koska kainolla on vain muutama läheinen ystävä, hän saattaa näännyttää nämä turvautumalla näiden neuvoihin ja tukeen. Niinpä on sekä kainon että läheisten etu, että kaino ei käperry peräkamarin nurkkaan vaan lähtee aktiivisesti etsimään uusia tuttavuuksia ja itselleen tärkeitä kokemuksia. Mutta jos kaino ei halua mukaan uusiin rientoihin, lähde yksin baanalle. Tosin ei kannata odottaa, että kaino iloitsee riennoistasi, koska menosi nostattaa pelon hylätyksi tulemisesta.

Kainouden varjopuolien puheeksi ottaminen on hankalaa, koska se vahvistaa kainon pelkoa arvostelluksi ja hylätyksi tulemisesta. Kaino saattaa vetäytyä keskustelusta pelokkaana, vihaisena tai surullisena. Todellista kehitystä ei voi kuitenkaan tapahdu, jos konflikteja vältellään. On siis tärkeää ottaa mieltä vaivaavat asiat esiin lempeästi ja välittävän avoimesti. Korosta, että haluat suhteestanne vieläkin paremman. Minä-viestit ovat tärkeitä.