Kansalaispalkka ja työvelvollisuus

 

Robotit ovat kovaa vauhtia ottamassa hoitaakseen yhä useampia työtehtäviä. Omaisuus näyttää keskittyvän yhä harvempiin käsiin. Yhä useampi kansalainen ”tehostetaan” säännöllisen palkkatyön ulkopuolelle ja sitä kautta masentumis- ja syrjäytymisvaaraan. Lisäksi Suomeen tupsahtaa suuri joukko työikäisiä miehiä, joita ei ole varaa työllistää muttei myöskään laitostuttaa. Kansalaispalkasta ja perustulosta on jo puhuttu pitkään ja nyt on tullut toteutuksen aika.

Antamisen tasapaino

Psykologi Adam Grant jakaa ihmiset antajiin, ottajiin ja tasaajiin. Ottajille järjestelmän huijaaminen on mitä suurin riemu ja harrastus. Olipa ottajan omaisuus suuri tai pieni, heillä on taipumusta elää muiden siivellä. Vaikka yhteiskunnan tukijärjestelmä pyrkii erilaisilla kyttäysmenetelmillä löytämään ottajat, lusmut osaavat elää sekä sosiaaliturvalla että pimeillä hommilla.

Antajat ovat ottajien vastakohta. He antavat, kun heillä on annettavaa. Ja vaikka heillä ei ole mistä antaa, he uhrautuvat antamalla omasta selkänahastaan. He karttavat avun ja ansaitun tuen pyytämistä, koska he kokevat olevansa muutenkin taakka yhteiskunnalle. Antajilta onkin satumaisen helppoa ottaa.

Tasaajat vaalivat reilua vastavuoroisuutta. Tasaaja ei halua jäädä kiitollisuudenvelkaan, mutta hän ei myöskään suvaitse vapaamatkustajia. Jos ja kun kansalainen ei syystä tai toisesta tee ”normaalia” palkkatyötä, tasaaja edellyttää, että palkkatyön ulkopuolella oleva tekee edes jotain hyödyllistä perustoimeentulonsa vastineeksi. Enemmistön muodostavat tasaajat ovat yhteiskunnan ”karmapoliiseja”, jotka eivät suvaitse siipeilijöitä.

Palkkatyön tekeminen on tasaajalle paitsi toimeentulokysymys myös kansalaisvelvollisuus ja kunnollisuuden mitta. Niinpä palkkatyön menetys ja tuille joutuminen vie tasaajalta ihmisarvon – ainakin hänen omissa silmissään. Sairastunut tai vammautunut tasaaja voi tuntea itsensä surkeaksi elätiksi.

Säännöllisestä palkkatyöstä on tullut normi ja ihmisarvon mitta. Pakkapussin koosta on tullut ihmisen tärkeyden ja tarpeellisuuden mitta. Siksi palkkatyöstä poissa oleminen voi olla salattu häpeä sairaseläkkeellä olevalle tai jopa vanhuuseläkeläiselle. On onnetonta, jos tärkeää mutta palkatonta vapaaehtoistyötä tekevä ihminen tuntee itsensä arvottomaksi toisenluokan kansalaiseksi.

Koska kaikille halukkaille ei voida taata ”normaalia kahdeksasta neljään palkkatyötä”, tasaajien mielenterveyden vuoksi kansalaispalkan vastikkeeksi tulee luoda työvelvollisuus. Ja kun työvelvollisuuden mittariksi asetetaan yhteiskunnalle koituva hyöty ja vaikuttavuus, ihmisyyden mitta määräytyy muustakin kuin ”palkkapussi” koosta. Kansalaispalkka ja siihen liittyvä työvelvollisuus on oiva keino saada kaikki kansalaiset mahdollisimman suurella panoksella hyödyllisiin hommiin.

Ja mikä parasta, kansalaispalkan avulla säästytään silmittömältä sääntöviidakolta ja kyttäämiseltä, jonka hallinnoimiseen hukkuu lukuisien kallispalkkaisten ihmisten työpanos. Ottajien kyttäämisen sijaan voimavaroja voidaan käyttää heikossa asemassa olevien ja unohdettujen antajien voimaannuttamiseen. Kuten sanottu, ottajien kyttääminen on hölmöläisen hommaa, koska ottajat petkuttavat joka tapauksessa aina. Jos kohta, työvelvollisuus voisi tökkiä heitä edes hieman tasaajien suuntaan.

Työvelvollisuus

Yhteiskuntaa on joskus verrattu hotelliin, jossa olemisesta pitää maksaa tai muuten jää velkaa. Itse näen yhteiskunnan kimppakämppänä, jonka hommiin jokaisen on parasta osallistua kykyjensä ja taitojensa mukaan.

Jotta kansalaiset eivät enää jakautuisi työllisiin ja työttömiin, sankarillisiin elättäjiin ja halveksittuihin elätteihin, jokaisella kansalaisella tulee olla tietty määrä työvelvollisuutta. Siitä, onko oman panoksen nimenä pakko, velvollisuus vai oikeus, voidaan keskustella. Pidän pakon ja oikeden väliin jäävästä velvollisuudesta, joka tuo tuo mieleen oppi- ja asevelvollisuuden.

Esimerkiksi neliraajahalvautunut (tyyliin Kalle Könkkölä) jaksaa tehdä muutamia viikkotunteja työvelvollisuutta. Hyväkuntoiselle tuntimäärä on tietenkin suurempi. Dia5

Lapsilla työvelvollisuuden tulisi alkaa muutamalla tunnilla viikossa, kun hän on kymmenvuotias. Työvelvollisuus voisi koostua helpoista tehtävistä ja se voisi tapahtua osana koululaisten iltapäivätoimintaa. Keski-iässä työvelvollisuus voisi olla korkeimmillaan, mutta Ikääntymisen ja raihnaistumisen myötä työvelvollisuuden määrä voi laskea tasaisesti. Äärimmäisen sairaat ja yli 80-vuotiaat vapautettaisiin työvelvollisuudesta kokonaan. Mikään ei kuitenkaan estäisi vanhusta olemasta muille hyödyksi niin kauan kuin hän vain jaksaa.

Mainittakoon kuriositeettina, että kun saksalainen Otto von Bismarck määritti yli 120 vuotta sitten vanhuuseläkeiän 65 ikävuoteen, ainoastaan 3 % elävänä syntyneistä ylitti 65 vuoden ikäpyykin. Nykyään yli 70 %:a vuonna 1950 syntyneistä on elossa. Ja moni on vasta oppinut hommansa.

Liukuva työvelvollisuus purkaa elämänkaaren jakautumiseen puhtaasti kouluun, opiskeluun, työhön ja eläkkeellä olemisen vaiheeseen. Työvelvollisuuden kautta jokainen voisi olla koko ajan olla yhteiskuna hyödyllinen jäsen eikä koululaisena tai eläkeläisenä mikään kustannuserä.

Dia4

 

Työvelvollisuuden laadun ja määrän arviointi

Työvelvollisuuden laadun määrittelemiseksi voitaisiin käyttää kolmea perusdimensiota: fyysistä kuntoa, älyllistä kapasiteettia sekä sosiaalista kyvykkyyttä. Esimerkiksi Kalle Könkkölällä fyysinen suorituskyky on alhainen, mutta älyllinen kapasiteetti ja varsinkin sosiaalinen taitavuus ovat korkeaa tasoa. Älyllisesti kehitysvammainen voi olla fyysisesti voimakas ja yhteisönsä aurinko. Autisti voi viihtyä loistavasti koodarina. Vaikka vammaton viisastuu vanhetessaan, fyysinen kunto heikkenee. Dia3

Jokaisen kansalaisen suorituskyky on hyvä arvioida 5 – 15 vuoden välein sekä työvelvollisuuden ja/tai avuntarpeen määrittämiseksi. Nuorilla tarkastelutiheys tulee olla suuri, koska 10-vuotiaasta tulee viidessä vuodessa huomattavasti tietävämpi ja osaavampi. Myös kiinnostuksen kohteet muuttuvat kypsymisen myötä. Työvelvollisuuden määrittelyyn kannattaa yhdistää mahdollisimman paljon tarkoituskeskeisen terapian ja kehittämisen elementtejä.

Elämäntilanteen muutos (dementoituminen, fyysinen loukkaantuminen, läheisen kuolema tms.) voi luoda tarpeen pikaiselle työvelvollisuuden sisällön ja laadun uudelleenarvioinnille. Samalla voidaan antaa kriisiterapiaa ja muutosvalmennusta. Työvelvollisuuden piiriin kuuluva työ voi olla mitä suurimmassa määrin kuntoutumista tukevaa ja se voi sisältää uudelleenkouluttautumista palkkatyöhön.

Jotta jokainen saisi tuntea maksimaalisen määrän tekemisen riemua, ketään ei tule laittaa tekemään liian vaikeaa tai rankkaa työtä. Mutta koska myös liian helppo tai kevyt työ stressaa, jokaiselle on hyvä saada sopiva määrä haasteta flow-tilan maksimoimiseksi. Dia1

 

Tärkeiden ja mielekkäiden asioiden tekeminen on elämän suola. Jos suolaa ei ole ollenkaan eli sopivan haasteellista tekemistä ei ole (kuten esimerkiksi työttömällä), elämä ei maistu miltään. Mutta jos tekemisen tahti on liian kiivas tai vaativa, koko touhu menee kelvottomaksi sähläämiseksi. Koska opimme koko ajan uusia asioita, tehtävien tulee tietenkin vaikeutua  pitkästymisen välttämiseksi. Toisaalta elämänkriisien aikana on tärkeää höllätä tahtia eikä kriisin keskellä jaksa keskittyä kovin monimutkaisiin mietteisiin. Suolakäyrä

 

Tehtäväpankki

Työvelvollisuuden täyttämisen helpottamiseksi voidaan luoda kansallinen tehtäväpankki. Ihan mikä tahansa hommailu ei voi kuulua työvelvollisuuteen vaan sen tulee olla yhteiskunnallisesti hyödyllistä ja vaikuttavaa. Tehtäväpankkiin talletetuilla tehtävillä tulee olla todennettu tarve, jossa tehtävät on luokiteltu fyysisen, älyllisen ja sosiaalisen vaativuuden mukaan.

Vain fyysisesti riittävän vahva voi ilmoittautua luomaan lumia mökinmummon pihalta. Älyllisesti kehitysvammainen ei sovellu urheiluseuran kirjanpitäjäksi, koska työ menee ”yli hilseen”. Sosiaalisesti puusilmäistä ei kannata päästää ystävätoimintaan tai kriisiterapiaa tekemään.

Tehtäväpankissa on myös tiedot tehtävän mahdollisesti vaatimasta ammattipätevyydestä, tehtävän arvioidusta tuntimäärästä sekä mahdollisesta suorituspaikasta. Monia tehtäviä voi hoitaa verkossa vaikka Honolulusta, mutta lunta voi luoda vain siellä, missä sitä on. Ja vastaavasti kriisiterapiaa kannattaa antaa vain kriisin hetkellä.

Näiden tietojen puitteissa jokainen voi ”nostaa” eli varata tehtäväpankista tehtävän. Tehtäväpankki on kuin noutopöytä, josta jokainen voi valita itselleen sopivan työannoksen. Palkkatyössä päivät pitkät koneiden kanssa puljaava voi valita työvelvollisuudekseen ihmisten kanssa olemista. Ihmissuhderuutinsa palkkatyössä kuluttava voi tehdä jotain voimailua vaativaa. Taiteita harrastava voi saada tyydytystä lasten taide- tai askartelukerhon pitämisestä.

Sillä, onko tehtävän kohteena perheenjäsenen vai vieraan auttaminen, ei ole väliä. Vanhuksen kauppa-asioissa auttamisesta saisi tunteja täyteen, oli tämä vanhus oma (iso)vanhempi tai naapuri. Vastaavasti vanhus voi antaa tukiopetusta kielissä omalle jälkeläiselle tai naapurin kullannupulle.

Työvelvollisuuden suoritteet kirjataan kännykän kautta samaan kansalaistiliin, jolle kansalaispalkka maksetaan. Näin tiedetään reaaliaikaisesti, missä määrin työvelvollisuus on täynnä.

Työvelvollisuus ja palkkatyö 

Aluksi lähinnä työttömät, osatyökykyiset, pätkätyöläiset, pakolaiset yms. ”elävät” kansalaispalkalla. Kansalaispalkan lisäksi he voivat tehdä palkkatyötä.Dia4

Työsuojelullisista syistä jokaiselle tulee määritellä viikottaisten työtuntien katto eli työoikeus. Pakkatyön ja työvelvollisuuden tuntimäärä ei saa ylittää työoikeuden tuntimäärää. Työoikeuden määrittäminen suojaa varsinkin ruuhkavuosia eläviä antajia. He saattavat hoitaa sitovan palkkatyön isäksi sairaita vanhempiaan ja lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Tämän lisäksi antajat pyrkivät auttamaan ystäviä ja kylänmiehiä uupumiseen asti.

Vaikkapa vain pari tuntia viikossa työvelvollisuustyötä on tärkeää myös superkiireisille ”huippukansalaisille” – jo pelkästään suhteellisuustajun säilyttämisen kannalta. Työvelvollisuuden kautta vältyttäisiin tilanteilta, joissa päättäjä luulee, että vain pieni osa kansasta tienaa alle  2600 euroa kuussa tms.

Koska varsinkin kansainvälisissä yrityksissä työskentelevät voivat joutua asumaan tai matkustamaan paljon ulkomailla, voisi harkita, voisivatko työttömät tehdä ”supertärkeiden ihmisten” työvelvollisuuspankissa olevia töitä ja ansaita siten ”siivun” hänen kansalaispalkastaan sillä velvoitteella, että ”kansalaistuuraaja” kertoo tälle ”Nallelle” näkemästään ja kokemastaan.

Invan ja mamun win-win

Sanomattakin on selvää, että työvelvollisuus on oivallinen kotouttaja esimerkiksi pakolaisille. Nuori ja vahva maahanmuuttaja voi tehdä fyysisesti raskasta työtä esimerkiksi liikuntarajoitteisen kotona ja tontilla. Liikuntarajoitteinen voi vastaavasti toimia tehokkaana kotouttajana.

Vammainen saa apua eikä pakolaisen tarvitse laitostua ja turhautua työttömänä. Pakolaisen sen kummemmin kuin vammaisenkaan tuskaa ei pidä lisätä sillä, että heistä puhutaan taakkana tai elätteinä. Se on tarpeeksi rankkaa, ettei pysty osallistumaan ”kunnolla” palkkatyöhön eikä kykene olemaan sitä kautta ”kunnon kansalainen”. Kun sekä vammainen että pakolainen saavat työvelvollisuustunteja toistensa tukemisesta ja auttamisesta, molemmat saavat tunteen hyödyksi olemisesta ja yhteiskuntaan kuulumisesta.