3 tuimakkaa esimerkkiä KIISU tehtävästä

7.2.2016
Tämä versio syntyi oivalluksesta, ettei ole pöllömpää kirjoittaa pitkästi yhdestä ”kombomunkista” eli tyytyväisyyden aiheesta. Sen sijaan, että toteaisin olevani yleisesti onnellinen kodistani, puolisostani Arista tai hänen tänään kokkaamastaan herkkulounaasta, voin kirjoittaa laajemmin näistä kolmesta yhdessä.

Olemme tulleet asuneeksi huomenna tässä talossa 28 vuotta. Ari on itse kokannut aterian ainakin 4 kertaa viikossa ja 50 viikkona vuodesta eli 200 ateriaa vuodessa. Vähintään puolet Arin kokkauksista eli ainakin 100 ateriaa on gurmeeta, mikä merkitsee tässä talossa varovaisesti arvioiden huippuateriaa 2800 sekä varmasti yli 3000 ravitsevaa arkiateriaa. Sekin on plussaa, ettei minun ei liikkumisrasitteisena tarvitse lähteä syömään kotiruokapöytää kauemmas. Ja vaikka Arin ruoka on hyvää ja sitä tulee syötyä pikkuisen liikaa, olen kuitenkin pystynyt pitämään kiloja kurissa.

Mikä mahtava munkki mulle on käynyt! Todellinen sarjaonnenpotku: talo, Ari ja tuhannet ateriat! Juuri nyt olen onnesta litteä! Ilman tätä yllättävä näkökulmaa olisin menettänyt taas yhden fantastisen tyytyväisyysnautinnon.

14.2.2016
1. Netin kautta sain näin ystävänpäivänä kokea yhteisyyttä monen ihmisen kanssa.
2. Arin orkideat ovat hienossa loistossa eli ne päättivät kukkia sittenkin, vaikkakin myöhässä. Tosin lumikuningatar oli aikaisessa. Moni kukkija oli aivan uusi.
3. Lintuja oli mukava katsoa työhuoneeni edessä olevalla ruokinta-automaatilla. Oravakin yritti ruokailla, mutta työhuoneen puoleinen ruokinta-automaatti on sellaisessa paikassa, ettei se pääsyt pähkinöihin käsiksi. Oravat voivat hakea pähkinöitä keittiön puoleisesta ruoka-automaatista.

21.2.2016
Pidin 50-vuotispäivät pätkäsynttäreinä 20.8.2006 – 20.8.2007. Eli ihmiset saivat tulla yksitellen kylään puoli vuotta ennen ja jälkeen synttäreiden. Nyt päätinkin pitää KIIMA.tehtävän hengessä pätkitellen enttareita eli vielä viiskymmentä ja jotain päiviä. Ajattelin aloittaa enttarit äidin puolen serkkujen kanssa 59-vuotissynttäreiden jälkeiseksi päiväksi 21.2.

Minulle kävi kuitenkin sellainen munkki, että serkkuni Hillevi Kaarlenkaski järjesti Hämeenlinnassa henkeäsalpaavan konsertin Heino Kasken musiikkia. Niinpä suunnistimme Arin kanssa Hämeenlinnaan. Konsertin lisäksi sain tavata sukulaisia, koska Heino Kaski oli äidinisän äidin veli. Kaiken kukkuraksi Hillevi oli järjestänyt konsertin jälkeen meille serkuksille jatkot konsertin jälkeen. Niinpä enttarit tuli korkattua aikuisten oikeasti.