KIITO tuimakasti

 

KIITO: kiitoskirjeen kirjoittaminen ja kiitollisuuskäynti

12.2.2016 kiitoskirje
Hei Seppo ja Paula

Olen kerrannut psykologi Robert Emmonsin loistavaa kirjaa Gratitude Works! Kirjassa on vankat tieteelliset perusteet siitä, miksi kiitollisuus kannattaa aina. Emmons on luonut myös harjoitusohjelmaksi kiitollisuuskierron, jossa jokaiselle viikonpäivälle on erilainen treeni. Perjantain tehtävä on kiitoskirjeen kirjoittaminen ja päätin valita kiitoskohteeksi ja julkiseksi kirjaesimerkiksi juuri teidät. Osin siksi, että asutte sen verran kaukana, ettei henkilökohtainen kiitoskäynti ole mahdollinen. Toiseksi siksi, että sinä, Paula, olet psykologi. Lisäksi tapahtumista on kulunut aikaa noin 45 vuotta, joten on aika keventää sydäntä pakahduttavasta kiitollisuudesta.

Seppo

Kun olin muuttanut äitini Lillin luota isäni Eskon ja sisaresi Veeran luo, koko teidän perhe otti minut todella lämpimästi vastaan. Koin olevani tervetullut sukuun, vaikka tulin mukaan ikään kuin kesken kaiken. Erityisen hyvin muistan Heikin ja Ainon häät, jotka kuvasit videokameralla. Vaimojärvellä vieraillessani koin sinut ”uusiosukulaisista” läheisimmäksi luultavasti siksi, että olit sisaruksista nuorin ja asuit vielä kotona. Kanssasi oli mukava jutella ja filosofoida. Muistelen joskus vieläkin Vaimojärven rauhallista tunnelmaa. Se loi vastapainoa siihen asti niin kaoottiselle ja arvaamattomalle elämälleni. Rauhallisella olemuksellasi onnistuit normalisoimaan poikkeuksellisia elämänkokemuksiani.

Paula

Oli Sepolta tosi hienoa, että hän otti minutkin mukaan, kun hän tapaili silloista tyttöystäväänsä (ja nykyistä vaimoa). Ihan kaikki nuoret miehet eivät ota 12-vuotiasta likkaa treffeille riesaksi. Koimme monta tärkeää hetkeä.

Mutta aivan erityisen iloinen olen juuri sinulle siitä, että hommasit minut mukaan partioleirille, jossa olit itse ohjaajana. Olen vasta viime aikoina tajunnut, miten eheyttäviä ja terapeuttisia nuo muutamat leiripäivät olivat. Kolmena edellisenä kesänä olin ollut invalidien kesäleirillä. Ne olivat tavallisesta elämästä eristäviä kokemuksia.

Kuusamolainen partioleiri jossain palautti uskoni siihen, että tolkukkaitakin leirejä on. Kokemus sai minut varmistumaan siitä, että olen sittenkin tavallinen, vaikka minulla oli ollut juuri niihin aikoihin sosiaalisesti vaikeita aikoja.

Hoilailen joskus vieläkin silloin leirillä uusiksi sanoittamiamme loppulauluja. Olin niin otettu, että minusta tehtiin sanat You my sunshine -lauluun. Meikäläisen hommaaminen partioleirille oli (näin meidän psykologien kesken tarkasteltuna) suorastaan nerokas terapeuttinen interventio.