Kiittämättömyys ja saavutetut edut

 

Roger Scruton on pannut merkille paradoksaalisen ilmiön: kiittämättömyys on suoraan verrannollinen saavutettuihin etuihin.

Ajatus pysäytti. Esivanhempamme tosiaan joutuivat taistelemaan ankarasti ruoan, suojan, koulutuksen, äänioikeuden, itsenäisyyden jne. vuoksi.

Sata vuotta sitten Suomen itsenäisyys oli vasta haave ja käytiin veristä ja katkeraa sisällissotaa, jonka haavat ovat vieläkin auki moneen suvun sielussa.

Edelliset sukupolvet ovat tehneet valtavan työn koulutuksen, hyvinvoinnin ja tasa-arvon eteen. He kaikki ovat sankareitani sotaveteraanien ohella.

Ihmisluonnon paradoksi on, että pian näitä edellisten sukupolvien saavutuksia aletaan pian pitää rupisina itsestäänselvyyksinä. Niistä kiittämistä pidetään alentavana ja naurettavana hempeilynä.

Oma sukupolveni eli 1950-luvun lopulla syntyneet, ei ole joutunut uhrautumaan tai luopumaan lähes mistään yhteiseksi hyväksi. Koen itseni valtavan onnekkaaksi, koska olen saanut ilmaisen koulutuksen. Kiitollisuus synnyttää halun maksaa velka takaisin. Ei kuitenkaan taida elinikä ja kunto riittää, mutta aina se velka hieman lyhenee.

Päinvastoin kuin intuitiivisesti luulisi, syvä kiitollisuus edellisten sukupolvien kamppailusta ei ole heikkoutta vaan tosiasiallista realismia. Kuvitelmat omista etuoikeuksista ovat ”perversion of reality”, joka ryövää kyvyn olla kiitollinen siitä, mitä hyvää on tullut toisten ihmisten avulla saatua.

”’

Idealähteen Robert Emmonsin kirja Gratitude Works! Kiitollisuus toimii