Kuolemanrajakokemukset,

tutkimuksista tulkintoihin

 

Leo Näreaho on uskonnonfilosofian dosentti, mikä voi olla syynä siihen, että kirja on alan tieteellisiä tutkimuksia kiihkotta referoiva sekä tulkinnoiltaan harkitseva. Jos haluaa lukea yhden NDE (near death experience) kirjan, tämä kannattaa lukea. Se referoi ja kommentoi oivallisesti aiempia kirjoja.

Ei ihan oikeasti kuollut

Dell’Olio huomauttaa, että väliaikainen halvautuminen muistuttaa riittävästi pysyvää halvautumista. Niinpä kokemuksen perusteella voi tehdä päätelmiä lopullisesta halvautumisesta. Sama pätee väliaikaiseen ja pysyvään sokeuteen.

Monet kuolemanrajatilan kokijat täyttävät ainakin hetkellisesti kuoleman kriteerit: sydän oli pysähtynyt, hengitys lakannut, verenpaine laskenut ja pupillit laajentuneet. Kuolemanrajakokemukset (NDE = near death experience) ovat todellisia kuvauksia siitä, miltä tuntuu lähestyä kuolemaa tai miltä tuntuu palata kuolemankielistä. Rajakokemukset eivät silti todista siitä, millaista on olla todella kuollut. Mysteeri jää olemaan, koska kukaan ei ole palannut rajan siltä puolelta kertomaan, millaista ”siellä” on.

Universaali kokemus

Shamanismin tavoin kuolemanrajakokemukset näyttävät olevan universaaleja eri kulttuureissa ja antiikin ajoista asti. Jopa Kalevalan Väinämöinen vieraili tuonelassa. Rajakokemuksilla on kulttuurista riippumatta samanlainen rakenne tai ”juoni”. Kohdataan uskonnollisia hahmoja tai kuolleita läheisiä. Kuvaan kuuluvat myös valon kohtaaminen ja tekojen arviointi sekä kokijalle osoitettu kehotus palata maalliseen elämään.

1970-luvulla Raymond Moody kirjoitti 50 henkilön kuolemanrajakokemuksista kirjan Life after life eli Kokemuksia kuolemasta. Moodyn kuvaamista kokemuksista tuli standardikokemus. Vaikka kokemuksissa on eroja, kokijan uskonnollinen tai muu tausta ei näytä kovin suuresti vaikuttavan kokemuksen sisältöön.  Tosin hindut eivät tapaa kuolleita läheisiään, mutta heidät hakee kuolemanjumala Yama eli Yamraj. Monissa kulttuureissa ihmisen takaisin maailmaan lähettämisestä päättää jokin virasto tai Intiassa Yama, mutta länsimaissa ihminen itse tai läheinen totesi, että oma aika ei ole vielä tullut. Keskiajalla rajakertoja tuskin koskaan kohtasi edesmenneitä omaisiaan.

NDE:n universaaliuteen viittaa sekin, että näitä kokemuksia on myös hyvin pienillä lapsilla. Rajakokeneilla oli verrokkeja hankalampi lapsuus sekä taipumusta kokea ei-fyysistä todellisuutta.

NDE tutkimuksista

Psykologi Kenneth Ring tutki kuolemanrajakokemuksia 1980-luvulla ja Greyson kehitti NDE-asteikon. Asteikko sisältää melko tarkkaan Moodyn standardikokemuksen piirteet. Pelkkä subjektiivinen kokemus kuolemisesta tuottaa yhden pisteen. Kaksi pojoa tulee ruumiista irtautumisesta. Henkien kohtaamisesta tulee kolme pistettä. Yhtyminen transsendenttiseen valoon tuo enimmät neljä pistettä. Suurin yhteenlaskettu pistemäärä voi olla 29 pistettä. Jos kokija sai 10 pistettä tai enemmän, kokemusta kutsutaan syväksi.

Unesta kokemus eroaa siten, että NDE tuntuu todelliselta, Eben Alexanderin mukaan jopa ultratodelliselta. Tosin siihen voi sisältyä hallusinaation kaltaisia piirteitä. Kyse on transpersoonallisesta eli egon rajat ylittävästä kokemuksesta. Tajunta on usein selvä ja aistimukset yllättävän tarkkoja. EEG:llä mitattuna aivojen kuorikerroksen toiminta lakkaa 10 – 20 sekunnissa sydämen pysähtymisen jälkeen. Onkin mystistä, miten havaintoja voisi tapahtua sen jälkeen kun aivokuori on ”pimeänä”. (Mielestäni Polyvagaalinen teoria voisi selittää ilmiön.)

Ringin mukaan syntymäsokeat kertovat rajakokemuksista Moodyn kuvaamaan myönteisen kokemuksen malliin. 95 % kuvasi rauhan ja hyvän olon tunteen. 38 % oli kohdannut valon, jonka kuvausta ei voi erottaa näkevien kokemasta valosta. Myöskään näkövamman asteella ei ollut yhteyttä kokemukseen. Näköhavainnot muistuttavat tilanteita, joissa sokea on saanut näkönsä takaisin leikkauksen ansiosta. Sokeiden unista puuttuvat visuaaliset elämykset, mutta transsendenttisessa maailmassa ”näkeminen” on jotenkin luonnollista eikä siinä ole mitään yllättävää.

Greysonin asteikon mukaan oli arvioitu rajakokemuksia 1980-luvulla. Elossa olevia kokijoita pyydettiin täyttämään NDE-asteikko 20 vuotta myöhemmin muistuttamatta aiemmista arvioista. Kokijoiden kokonaispistemäärät pysyivät muuttumattomina samoin kuin osioiden pistemäärät. Kysely osoitti kokemusten säilyvän ajan mittaan vakaampina kuin esimerkiksi traumaattisten kokemusten muistot. (Onko niin, että syvän lysy-moodin ihana rauha voi muuttaa traumaattisen muiston vähemmän traumaattiseksi.)

Yleensä NDE-kokemus on miellyttävä.

Eläkkeellä ole anestesiologian erikoislääkäri Matti Kiviluoto kertoo sairastuneensa rajakokemuksen jälkeen ”rakkaustautiin”, joka sai hänet rakastamaan kaikkea ja kaikkia. Mitenköhän ihmiset saataisiin laajoin joukoin ”sairastumaan” tähän tautiin?

Lisäksi puolen vuoden jälkeen rajakokijat kertoivat ei-kokijoihin verrattuna elämänarvojensa muuttumisesta siten, että suvaitsevaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus tuntuivat tärkeämmältä. He kokivat uskovansa elämän syvempään tarkoitukseen.

Epämiellyttävät kokemukset ovat Ringin mielestä jumittuneita rajakokemuksia, jotka johtuvat vastustamisesta. Kokemukset jakautuvat kolmeen tyyppiin, jotka heijastavat ihmisen elämään ja kuolemaan liittyvää eksistentiaalista peruspelkoa.

  1. Elämys sisältää tyypillisesti myönteisiä kokemuksia kuten tunneli, kirkas valo ja elämänarvio. Kokemus voi olla pelottava, koska siihen liittyy egokontrollin eli minuuden hallinnan menettämisen kokemus. Kokemus voi muuttua positiiviseksi, jos henkilö antautuu ja lakkaa vastustamasta egon hajoamista. Pelko liudentuu, jos voi todistaa egonsa kuolinkamppailua rakastavan läsnäolon hengessä.
  2. Kokonaisvaltainen kosmis-eksistentiaalinen ahdistustila, jossa ihminen kokee jäävänsä ikuisesti tyhjyyteen eli olemassaoloon ilman mitään sisältöä. Kokijaa ikään kuin ivataan ja mennyt tarkoitukseton elämä näyttäytyy pelkkänä illuusiona. Näitä kokemuksia syntyy tyypillisesti synnytyksessä, kun synnyttäjälle on annettu nukutusainetta tai ilokaasua.
  3. Harvinaisimpia ovat helvetti- tai demonikokemukset, jotka olivat tyypillisiä keskiajalla. Pelon synnyttää ajastus jonkin ulkopuolisen, vieraan ja tuntemattoman voiman (olennon) muodostamasta uhasta. Voidaan ajatella, että Tiibettiläinen kuolleiden kirja kuuluu tähän genreen. Kirjassa tuonpuoleinen matka koostuu erilaisista tietoisuudentiloista eli bardoista, mutta varsinaisella kuoleman hetkellä kuoleva kokee valon, joka on syytä ymmärtää omaksi todelliseksi minuudeksi. (Tiibettiläinen kuolleiden kirja on lempparini, koska sen antamien ohjeiden avulla keskinkertainenkin joogi voi vapautua jälleensyntymisen kierteestä.)

 

Rajakokemuksen selityksiä

Rajaelämyksille on annettu vuosien saatossa useita selityksiä. (Polyvagaalinen teoria katsoo, että luonto on järjestänyt meille (nisäkkäille) mekanismin, joka helpottaa kuolemisen aiheuttamaa tuskaa.) Yhteenvetona tapahtumien kulku voisi olla seuraava:

Yksilö joutuu kuolemanvaaraan, joka aiheuttaa äkillisen psykologisen ja fysiologisen stressitilanteen. Hapenpuute (tai veren korkea hiilidioksidipitoisuus) johtaa aivosolujen välittäjäainejärjestelmän epätasapainoon. Tämä johtaa lisääntyneeseen aktiivisuuteen limbisessä järjestelmässä ja ohimolohkossa. Siksi kokija muistaa elämyksen pitkään ja elämys voi muuttaa hänen asennettaan elämään. Joillakin kokijoilla fysiologinen poikkeustila saattaa vaikuttaa erityisesti REM-tietoisuutta säätelevään järjestelmään.

Ainoa mahdollinen naturalistinen selitys näyttäisi olevan, että rajakokemus ei tapahdu aivojen lamaantuneen tilan aikana vaan silloin kun henkilö vaipuu tiedottomuuteen tai herää siitä.

Erään selityksen mukaan kaikki rajakokemukset ovat psykologisia reaktioita, joiden tarkoituksena on torjua kuolemanpelkoa.

Hapenpuute

Psykologi Susan Blackmore korostaa aivojen hapenpuutetta rajakokemusten laukaisijana. Kehon ääriosissa mitatut verikaasuarvot voivat olla erilaisia kuin aivoissa, joten aivot voivat kärsiä hapenpuutteesta, vaikka mittarit eivät sitä näyttäisikään. Tunnelikokemus voisi johtua siitä, että hapenpuute aiheuttaa näköaivokuorella satunnaista ja järjestymätöntä aktivoitumista eli inhibitoristen yhteyksien lamautumista. Tarkannäön alueella syntyy yliaktiivisuutta, mikä koetaan ylimaallisena valona. Äkillinen hapenpuute tuottaa tunteen liikkuvasta tunnelista.

Myös aivoturso on herkkä hapenpuutteelle, mikä voi selittää elämänmuistojen kertauksen.

Hiilidioksidihumala

Hiilidioksidin ylimäärän veressä (hyperkapnia) tiedetään aiheuttavan poikkeavia tajunnantiloja. Unkarilaissyntyinen psykiatri Ladislas Meduna kehitti terapiamuodon, jossa potilaat hengittivät kaasuseosta, jossa oli 30 % hiilidioksidia ja 70 % happea. Ihmiset kokivat olonsa miellyttäväksi. He kokivat erilaisia värejä ja kirkkaan valon, pyörimisen tunnetta, sekä tunnelin tai pimeän luolan sekä ruumista irtautumisen. Myös ahdistavia kokemuksia esiintyi pelottavine hirviöineen. Kuolleitten omaisten kohtaamisia ei kuitenkaan ilmennyt.

Eräässä tutkimuksessa elvytetyillä veren hiilidioksidipitoisuus oli sekä elvytyksen alkuvaiheessa sekä sairaalaan tulon jälkeen suurempi NDE-kokijoilla kuin ei kokijoilla. Rajakokijoilla oli myös suurempi kaliumpitoisuus, vaikka ero ei ollut yhtä selvä kuin hiilidioksidin kohdalla. Myös vastakkaisia tuloksia on hapen ja hiilidioksidin suhteen saatu.

Pelko

Myös silkka kuolemanpelko ilman todellista kuolemanvaaraa (FDE eli fear-death experience) voi laukaista tyypilliset NDE:n piirteet kuten ruumista poistumisen tai elämän vilahtamisen silmien edessä. Todellisessa hengenvaarassa olleet kertoivat useammin valokokemuksesta ja terävöityneestä mielen toiminnasta poikkeavan tietoisuuden aikana. (Mielestäni ilmiö voi selittyä sillä, että pelkoa kokeneet olivat vielä tapa-moodissa, jolloin pelko dominoi ja lysy-moodin tuoma syvä rauhallisuus ei ollut vielä astunut kuvaan. Sen sijaan kuolemiseensa uskoneet alkoivat kokea ”nyt sitä mennään viimeistä kertaa” tunnetta.)

Aivojen ”alkeellisemmat” osat

Nukutuksen aikana tehdyt mittaukset ovat osoittaneet, että aivokammioiden alueella voi olla sähköistä toimintaa vaikka EEG näyttää viivaa. Sydänpysähdyksen jälkeen EEG alkaa näyttää lisääntyvää ”meditatiivista” ja REM gamma-aktiivisuutta ennen kuin EEG alkaa näyttää viivaa viimeistään 30 sekunnin jälkeen. Gamma-aktiivisuutta pidetään tarkkaavaisuuden neurofysiologisena perustana. Myös pienet ja paikalliset epileptiset purkaukset aivorungossa eivät näy aivojen pinnalla tehtävissä mittauksissa.

Kemialliset aineet

Endorfiini pysyy veressä pitkään eikä se tuota kuolleittein omaisten kohtaamista, elämänkertausta ja voimakasta jälkivaikutusta elämänarvoihin. Mutta serotoniinia muistuttava aivojen välittäjäaine dimetyylitryptamiini eli DMT tuottaa psilosybliinin ja meskaliinin tavoin voimakkaita hallusinogeenisia vaikutuksia. DMT tuottaa visuaalisesti kummallisia olemattomia hallusinaatioita ja kokemuksia. Värit ovat voimakkaampia ja kirkkaampia. Myös kuulohavaintoja esiintyi, mutta ei musiikkia. Kokemus on miellyttävä, jopa ekstaattinen ja kuolemanpelkoa vähentävä. Arvostus elämää kohtaa saattoi kasvaa.  Sietämätöntä ahdistustakin saattoi ilmaantua.

Sienistä saatua psilosybiiniä annettaessa on tuotettu hallusinaatiota, joilla on saatu hengellisiä kokemuksia. Tosin koehenkilöt olivat valikoituja, joten kokemukset voivat vaihdella.

Ketamiini

Ketamiinia käytetään lääketieteessä kipua lievittävänä nukutusaineena. Se kiinnittyy aivoissa samoihin NMDA-reseptoreihin kuin glutamaatti.  Sitä on hyödynnetty myös alkoholismin hoidossa. Sopivan suurilla annoksilla sillä voidaan tuottaa dissosiatiivisia (ruumiista irtautumisen) kokemuksia. Psykedeelisten vaikutusten vuoksi se on nk. viihdekäytössä. Aineen käyttö tuo samanlaisia NDE:n kaltaisia kokemuksia. Ihminen kohtaa rakkautta ja energiaa sisältävän valon.

Brittiläisen Karl Jansenin mukaan kuoleman lähestyessä mahdollisesti hapenpuute laukaisee aivoissa äkillisesti aivosoluja aktivoivan glutamaatin erityksen. Tämä johtaa NMDA-reseptoreiden ylikiihottumiseen ja aivosolujen kuolemaan. Koska ketamiini voi sitoutua NMDA-reseptoreihin, se voi estää hermojen tuhoutumisreaktion. Samalla ketamiini tuottaa rajakokemuksen. Jansen olettaa, että aivoissa on luontaisia ketamiinin kaltaisia ”glutamaatin estäjiä”, joita vapautuu elimistössä oletettua kuoleman lähestyessä. Ne tuottavat aivosoluja suojaavan rajakokemuksen. Jansenin teorian kannalta on pulmallista, että aivoista ei ole löydetty luontaisia synteettisen ketamiinin kaltaista hermosoluja suojaavia välittäjäaineita.

Rajakokijoista hiukan yli puolet tapasi edesmenneitä ihmisiä tai uskonnollisia hahmoja, mutta ketamiinia saaneista vain 17 %. Melkein 75 % rajakokijoista kertoi ylimaallisen valon kohtaamisesta, mutta ketamiinia saaneista vain 19 %. Valo oli kuin sädehtivä aurinko, josta virtasi rakkautta ja myötätuntoa. Sitä pidettiin Jumalana tai Absoluuttina.

Ohimolohkon ärsyyntyminen

Melvin Morse ym. mukaan rajakokemukset ovat seurausta ohimolohkojen serotoniinipohjaisesta aktivoitumisesta. Sen voi laukaista äärimmäinen psykologinen tai fysiologinen stressi, LSD tai ketamiini. Ohimolohkojen toiminta kiihtyy aivoturson johdolla, jolloin syntyy mystisiä näkyjä ja ruumiistairtautumiskokemuksia ja panoraamisia muistoja.

Kanadalainen neuropsykologi Michael Persinger on suunnannut heikkoja magneettikenttiä jompaankumpaan ohimo-päälaenlohkoon sekä molemmille puolille yhtä aikaa. Varsinkin oikeaa puolta ärsyttämällä on syntynyt vieraan olennon läsnäolon kokemus sekä ahdistus ja oudot hajut.  Myös epileptiset kohtaukset tai aivokasvaimet voivat aiheuttaa rajakokemuksia. Rajakokijoilla oli useammin lievää epilepsialle tyypillistä sähköistä aktiviteettia vasemmassa ohimolohkossa – ei siis oikeassa.

Autoskooppisessa kokemuksessa henkilö näkee oman kehonsa ”kaksoiskappaleen” ulkopuolellaan. Tämä vastannee suomalaisen kansanperinteen ”etiäistä”. Heautoskooppisessa elämyksessä kokijan näkökulma vaihtelee fyysisen ruumiin sisä- ja ulkopuolisen perspektiivin välillä. Rajakokemuksen aikana kokemukset ovat ainakin aluksi ”minämuotoisia”. Ihminen on kokemuksensa subjekti, mutta kokemuksen sisältö on muuttunut radikaalisesti suhteessa normaaliin identiteettiin.

Ruumiistapoistumis- ja autoskooppiset kokemukset syntyvät ehkä siitä, että aivot eivät kykene yhdistämään omaan kehoon liittyviä asento-, kosketus ja näköaistimuksia. Jos tasapainoaisti on häiriintynyt, kokijalle syntyy hämmentävä mielikuva omasta kehosta suhteessa ulkomaailmaan. Suhde sisäiseen ja ulkoiseen avaruuteen, ovat rajakokemuksen synnyn välttämätön ehto. Kokemus prosessoidaan ohimo- ja päälaenlohkon yhtymäkohdassa.

Unitietoisuus ja rajakokemukset

Neurologian professori Kevin Nelson on korostanut rajakokemuksen yhteyttä REM-tietoisuuteen. Puoliavoimien silmien kautta verkkokalvolle pääsee valoa, mikä selittää tunnelin päässä olevan valon. Ylimaallinen valo tulee siitä, kun REM-tietoisuus valtaa aivokuoren sen jälkeen kun aivoihin ei tule enää ulkopuolista valoa. Jos ohimo- ja päälaenlohko aktivoituu/lamautuu, syntyy ruumiistapoistumiskokemus tai jokin muu mystinen elämys. Myös rajakokemuksen kertomuksellinen luonne liittyy REM-unen vaiheeseen. Kokemus kuolleena olemisesta voi selittyä unihalvauksella.

Aivorungon aktivaatiojärjestelmällä on yhteys tunteita ja kokemusmuistoja säätelevään limbiseen järjestelmään. Tämä selittää sen, miksi rajakokemukset muistetaan pitkään ja elävästi. Limbiseen järjestelmään kuuluu myös aivokuoren orbitaalinen etuotsalohkon alue, joka johtaa aivojen päätöksentekoa suhteessa odotettavissa olevaan palkintoon ja nautintoon. Alue määrittää kuolemassa odotettavan taivasmaailman tai valaistumisen korkeimmaksi mahdolliseksi autuudeksi. Elämänmuistojen aktivoituminen taas voidaan paikantaan aivotursoon.

Kosminen tietoisuus

Rajakokemus vaikuttaa usein syvästi ihmisen arvoihin, joten mukaan on hyvä ottaa ei-materialistinen selitys. Näreaho selittää, että materiaaliset oliot ovat tietoisia, koska ne ovat osa universaalia tietoista systeemiä eli kosmista tietoisuutta. Kosminen tietoisuus on synnyttänyt universumin ja maapallon, jolla on kehittynyt elämää – esimerkiksi ihmisen kaltainen tietoinen olio. Itseään ylläpitävä evoluutioprosessi on kosmisen tietoisuuden itseilmaisua. Ihminen on sen yksi ilmentymä, koska ihmiskeho ylläpitää ja uudistaa itseään.

Jumala ei ole tietoinen maailman tiloista ja tapahtumista siksi, että oliot ovat tietoisia. Asiat ja oliot ovat tietoisia siksi, että Jumala on niistä tietoinen. Jumala on supertietoisuus, joka on tietoinen jopa alkeishiukkasten tiloista. Jumalalla ei ole ajatuksia mielessään, koska Jumala ei koe olemassaoloaan ajatusten ja mielikuvien välityksellä kuten ihminen. Maailman tapahtumat ja oliot ovat Jumalan ajatuksia; ne tapahtuvat Jumalassa. Jumalalle on olemassa vain kokemuksellinen sisäpuoli.

Kosminen tietoisuus, jota Näreaho nimittää Jumalaksi, tiedostaa kaikki maailman tapahtumat. Hän kokee omasta perspektiivistään ihmisyksilön tietoiset mentaaliset tilat. Maailma objekteineen ja ihminen kokemuksineen ovat Jumalan sisäisiä tiloja eikä tästä kosmisesta kokonaistietoisuudesta voi kadota mitään. Niinpä kokemuksemme ja identiteettimme säilyy Jumalan tietoisuudessa ikuisesti.

Jos tämä näkemys hyväksytään, voimme kohdata kuoleman jälkeen elämämme tapahtumat jumalallisesta perspektiivistä: samanaikaisena mutta peräkkäisenä, kolmiulotteisena objektiivisena ”elokuvana”. Tällöin perspektiivimme laajenee ja voimme ymmärtää, miten tekomme ovat vaikuttaneet ulkopuoliseen maailmaan.

Tuonpuolisen matkan alkuvaiheessa olemme vahvasti kiinni egossa ja menneen elämän käsityksissä ja uskomuksissa. Koska Jumalaan ei voi sisältyä mitään harhaista, meidän on luovuttava epätosista uskomuksista ja moraalisesti vääristä käsityksistä, jotta voimme sulautua Jumalan yhteyteen. Elämänkertauksessa koemme tekojemme vaikutukset muiden näkökulmasta. Se voi olla kiirastuli, jossa tuomitsemme itse itsemme. Universumi muodostaa ykseyden, jonka osaset ovat yhteydessä toisiinsa.

Lopulta ihminen sulautuu tilaan, jota ympäröi ehdoton rakkaus ja hyväksyntä.

Loppukommentti

Pidin Näreahon kosmisesta tietoisuudesta. Mystiikkasokeana jopa minä voin sen ymmärtää.

On kuitenkin vahinko, että Näreaho ei esittele lainkaan Polyvagaalista teoriaa ja sitä. Rajakokemukset muistuttavat pelkän aivorungon ohjauksessa syntyviä kokemuksia, jotka lysy-moodissa olleet ihmiset ovat kuvanneet.

’’’

Lähteenä Leo Näreaho Kuolemanrajakokemukset tutkimuksista tulkintoihin (Kirjapaja 2015).

Kiinnostava alalaähde: Dell’Olio, A. J, 2010. Do near-death experiences provide a rational basis for belief in life after death? Sophia 49(1): 113-128.