Lierot koukkuun

 

Psykopaatteja ja psykopatiaa pitkään tutkinut kanadalainen vankilapsykologi Robert Hare jakaa psykopaatit kolmeen ryhmään.

  1. Öykkäröivät, impulsiiviset ja siksi kouluttamattomat machot päätyvät ennenpitkää vankilaan.
  2. Vaarallisin psykopaattityyppi nukkemestari (puppet-master) on harvinaisin tyyppi. Tämän takapirun havaitseminen on äärimmäisen vaikeaa, koska hän pistää omat kätyrinsä tekemään likaisen työn puolestaan.
  3. Vapaalla jalalla luikertelevat lierot ovat liian älykkäitä ja ovelia joutuakseen edesvastuuseen tai vankilaan. Koska heissä on aimo annos suuruudenhulluutta ja vallanhimoa, älykkäimmät heistä ovat yliedustettuna politiikassa tai bisneksessä. Myös uskonnollinen johtajuus tai muu guruilu kiehtoo psykopaattia, koska siinä saa esiintyä jumalasta seuraavana.

Koska vain asianmukaisesti psykopaatiksi arvioituja (ks. PCL-R eli Haretus) voi tituleerata psykopaatiksi, Hare suositteli käytettäväksi jotain selvästi arkikielistä sanaa, esimerkiksi bastard eli paskiainen. Mielestäni suomenkielinen liero kuvaa paskiaista paremmin organisaatioissa luikertelevan psykopaattikandidaatin selkärangattomuutta, lipevyyttä, loisivaa elämäntapaa ja tunnekylmyyttä.

Hare oli arvioinut vain pitkiin vankeusrangaituksiin tuomittujen psykopaattisuusastetta. Häntä alkoi kiinnostaa, miten paljon psykopaattisen mielenlaadun omaavia lieroja luikertelee vapaalla jalalla. Hän laati yhteistyössä erään yliopiston kanssa sanomalehteen ilmoituksen:

“Oletko hurmaava, älykäs, seikkailunhaluinen, aggressiivinen ja impulsiivinen? Pitkästytkö herkästi ja haluatko elää täysillä? Jos haluat saada pienen tienestin helposti, soita meille ja varaa aika luottamukselliseen haastatteluun.”

Ilmoitus vetosi hyvin sekä tavallisiin konniin että psykopaatteihin, sillä ryhmä sai korkeat Haretus-pisteet ja monilla ilmoittautuneilla oli takana tuomioita tai pidätyksiä.

Myöhemmin Hare ja organisaatiopsykologi Paul Babiak kävivät tutkimusmielessä läpi 200 hakemusta esimiestehtävään. Hakemuksista 15 % sisälsi valheita ja karkeaa vääristelyä, jotka eivät selity normaalilla kilvenkiillotuksella. Kukapa ei haluaisi esiintyä työpaikkahakemuksessa edukseen ja myyvästi, mutta jos hakija väittää työskennelleensä firmassa, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan tai tehtävässä, jossa on ollut vain unelmissaan, menettelyä voi kutsua valehteluksi. Kun hakijat haretettiin eli heille tehtiin PCL-arvio, 3 % esimiesehdokkaista sai psykopaatin titteliin oikeuttavat pisteet.

Lisää hyytävänkarmaisevin esimerkkejä työelämässä häärivien psykopaattien kolttosista voi lukea Babiakin ja Haren kirjasta Snakes in Suits: When Psychopaths Go to Work. (Regan books 2006). Kirja ilmestyi suomeksi vuonna 2007 nimellä Käärmeet liituraidassa Koobra Oy:n kustantamana. Kirjan luettuani pidin siihen koottuja lieroiluja osin yliampuvina. Olin itsekin nähnyt lieviä tapauksia organisaatiopsykologina työskennellesäni. Osa jutuista tuntui liian paksulta, kunnes meillä Suomessakin paljastui valelääkäreitä ja -juristeja.

Ennen kirjan lukemista en pitänyt suurien organisaatioiden henkilöstöosastojen ”gestapoista”, jotka syynäsivät tarkkaan tutkintotodistukset ja suositukset. Gestapon mielestä jokainen tuntui olevan epäilyttävä valehtelija kunnes toisin todistetaan. Pienissä yhteisöissä sosiaalinen kontrolli oli ehkä liiankin tiukkaa, mutta nykyajan turbulentissa maailmassa on tärkeää varmistua siitä, että hakija todella on sitä mitä hän esittää olevansa. Haretus on liian järeä konsti, mutta on paikallaan kehittää menetelmiä joiden avulla lierot saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa koukkuun.