Muuri eli eristäytyvä persoonallisuus

 

Muuri ei kaipaa läheisiä suhteita ja puuhailee mieluiten esineiden kanssa. Muuri sopiikin mainiosti vaikkapa syrjäisen majakan vartijaksi, koska yksinäisyys tai seksin puute eivät häntä vaivaa.

Eristäytyvän kanssa puhuessa tuntuu kuin puhuisi seinälle. Niinpä sinusta voi tuntua, että olet naimisissa pahvinuken kanssa. Vaikka muuri ei välttämättä ole autisti, häneltä puuttuu tunneälyä, eli hän ei pysty lukemaan rivien välistä. Työkaverit ja muut yhteisön jäsenet pitävät muuria kylmänä ja etäisenä, koska hän näyttää olevan täysin välinpitämätön kehujen ja kritiikin suhteen. Muuria ei liikuta tippaakaan se, miten muut hänet näkevät. Tässä kohtaa pätee viisaus, jonka mukaan sikaa ei kannata opettaa puhumaan, koska molemmat tulevat vihaiseksi.

Hiljaista kämppäkaveria tai liikekumppania hakevalle muurista voi olla iloa. Voi olla rauhoittavaa, kun molemmat puuhaavat hiljaa omiaan. Keskustelut ja vastavuoroiset ihmissuhteet kannattaa hankkia muualta. Niinpä muurin kumppanin syrjähypyn vaara on ilmeinen. Syrjähyppy ei ole suositeltava, koska silloin herää kysymys, kenen kanssa  oletkaan parisuhteessa.

Vaikka muureja helposti pidetään erheellisesti masentuneina, outoina ja vaarallisina, eristäytynyt on todella helppo jättää, koska hän tuskin huomaa sinun häipyneen. Hän on jopa tyytyväinen, kun saa taas olla rauhassa.