Kirja: Mykkä huuto (Martin Pistorius)

Mykkä huuto

Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi.
Martin Pistorius (Minerva 2015).

 

Pistoriuksen kirja poikkeaa muista ”halvaantumiskirjoista” kahdella tavalla. 1) Martin vajosi 12-vuotiaana mystisen sairauden vuoksi hitaasti vuosien tajuttomuuteen ja menetti episodisen muistinsa lapsuudesta. 2) Vuosien tajuttomuuden jälkeen kukaan läheisistä ei tajunnut kokonaiseen kuuteen vuoteen Martinin tokeentuneen hereille.

Olen usein miettinyt, miten ihminen psyyke selviää tilanteesta, jossa hänen luullaan olevan ”vihannes” eikä hän saa ilmaistua mitenkään, että ”hei, mä olen elossa ja tajuan kaiken”. Martinin kertomus varmisti minut siitä, että tuossa tilanteessa sisäiseen mielikuvamaailmaan vetäytyminen on ainoa järkevä ratkaisu. Mielikuvamaailma tarjoaa loputtoman sisäisen teatterin. Mitä enemmän ihmisellä on ”sisäisiä aarteita”, sitä paremmin hän tilanteesta selviytyy.

Vaikka olin polion vuoksi halvautuessani vain puolitoistavuotias, jollain ihme ”kehosolumuistikuvana” minua jäi kaikista eniten kauhistuttamaan tilanteen virikkeettömyys eli se, ettei tapahtunut mitään. Kivun lisäksi ei ollut mitään aistimuksia tai tekemistä. Tunsin hukkuvani jonkilaiseen sumuun. Sanalla sanoen, oli helvetillisen tylsää, mikä tietysti motivoi 200 %:sti liikkeelle ja kuntoutumaan.

Psykologiasta tiedetään, että ärsykeriisto on eräs julmimmista kidutuksen muodoista. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että liikuntakyvytön voi saada muiden avulla itselleen mielekästä tekemistä ja menemistä. Jopa hyvin pienet asiat tuovat tärkeitä psyykkisesti elintärkeitä elämyksiä.

Martinin kirjassa kuvastui myös se, miten arvoon arvaamattomaan kommunikoinnin apuvälineet nousevat. En ole lukenut Marja Korhosen kirjaa, mutta olen varma siitä, että puhumisen apuvälineet ovat myös Locked In syndrooman kanssa elävälle ehdoton must. Pelkkä näkeminen tai kuuleminen ei riitä, pitää päästä ”puhumaan”.

Koska olen lukenut vinon pinon vammautumista ja vammaisten kohtelua käsittelevää kirjallisuutta, Martinin kirjassa oli paljon tuttua juttua. Halvautuminen ja hoidettavana ”pakettina” oleminen sekä joidenkin hoitajien julmuus ja kieroutuneisuus tuntuu olevan melko universaali ilmiö. Nämä ihmiset pitää juuria pois hoitotyöstä ihmisiä kiusaamasta.

Eniten kirja muistuttaa 33-vuotiaana polion täysin halvaannuttaneen ja hengityshalvautuneen Olli Aron hillittömän hauskaa kirjaa: Elän hengityslaitteessa: reportaasi eräältä rintamalta (Otava 1964). Martinin kirja ei ole millään tavalla hauska vaan enemminkin romanttinen, mutta Martinilla on samanlaisia teräviä havaintoja kuin Olli Arolla.