Narsisti vanhempana

 

Seuraavat tuimakoidut muistiinpanot ovat saabeet innoituksensa Janne Viljamaan kirjasta Narsistin lapsena. Kuvaus kertoo, millaista on, on, kun oma vanhempi omaa rankasti narsistisia piirteitä ja miten aikuistuvan lapsen kannattaa luovia narsistin kanssa.

Saalistajan asenne

Narsismi on viisasta nähdä jatkumona, jonka paremmassa päässä on normaali erehtyväinen ihminen ja vaikeimmassa päässä on hyytävä psykopaatti. Psykopatiaa lähestyvä narsisti on peto, joka saalistaa uhrinsa, leikkii sillä ja lopuksi syö saaliin suuhunsa. On karmaisevaa huomata, jos oma vanhempi ottaa asiakseen tarkistaa, onko lapsi hänelle helppo ja pehmeä suupala, kova luu vai vaikea, lujaa karkuun juokseva ja korkealle pomppiva saalis, joka kannattaa hylätä.

Normaalilla empatiakyvyllä varustetun ihmisen on mahdotonta käsittää, miten psykopaatti voi nauttia muiden nöyryyttämisestä ja satuttamisesta – ja jopa omien lapsien elämän tietoisesta pilaamisesta. On kuitenkin mahdotonta olla psykopaatti olematta sadisti. Lipevä psykopaatti voi ensin ”nuolla” pahaa aavistamatonta ja kiitoksenkipeää narsistia ja sitten ”syödä” tämän aamiaiseksi.

Narsisti on suorastaan kiltti ihminen verrattuna psykopaattiin. Narsistille vain tuppaa käymään niin, että poikkeavan vahva itsekeskeisyys ja/tai omiin addiktioihin uppoutuminen aiheuttavat läheisille ”tahattomasti” harmeja ilman että narsisti varsinaisesti tahtoisi toisille aktiivisesti pahaa.

Silti narsistista löytyy hämmästyttävää kovuutta heikompia, sairaampia, taustaltaan eri maasta tai kulttuurista tulevia sekä eri jumalaan uskovia kohtaan. Ihmiset jakautuvat mustavalkoisesti minuun ja minun kulloiseenkin hoviini sekä niihin muihin eli vähäpätöisiin ihmisiin. Ne muut, mukaan lukien omat lapset, ovat olemassa palvelemaan narsistin tarpeita.

Vähintään leijonanosa

Narsistille elämä on buffet-pöytä, josta vahva napsii herkut päältä, ja heikoille jäävät vain murut, jos niitäkään. Hän ei välitä niistä, jotka eivät ylety pöydän antimiin. ”Mitäs eivät pärjänneet elämän pudotuspeleissä!”

Ei tarvitse olla narsisti puoltaakseen kotiinpäin, mutta narsistille vain murskavoitto ja leijonanosa ovat asiallisia korvauksia. Jopa läheisille kuuluu rökäletappio. Jos alkaa palvella narsistia, narsisti ottaa kylmästi osansa. Hän ei tunne kiitollisuutta eikä varsinkaan koe tarvetta maksaa takaisin. Narsisti on Adam Grantin termein ottaja.

Omat tarpeet ja välitön tarpeentyydytys ovat narsistille siis kaikki kaikessa. Kun narsistin edut ovat ristiriidassa muiden kanssa, hänen karuin puolensa paljastuu: hän hyökkää tai alkaa mököttää, koska muut vaativat mahdottomia eivätkä heti myönny hänen vaatimuksiinsa. Normaalista vastavuoroisuudesta ja reiluudesta ei ole tietoakaan.

Narsisti siis ajaa kylmästi omaa etuaan jättämällä muut mopen osille. Kaltoin kohtelemaansa uhria narsisti rauhoittelee selittämällä, että hänellä ei ole henkilökohtaisesti mitään toista vastaan. Mottona on: ”It is nothing personal, it’s business.” Mutta annas olla, jos narsisti jää jossain pienessä asiassa vähemmälle: silloin kyseessä on suuri henkilökohtainen loukkaus. Narsistin mielestä häntä ei koske samat säännöt kuin tavallisia kuolevaisia.

Tekojen ja puheiden ristiriita on silmiinpistävän räikeä. Uhrautujana itseään pitävällä narsistilla on varaa harrastaa ja toteuttaa itseään, vaikka muu perhe kärsisi nälkää tai yrittäisi pärjätä, miten parhaiten taitaa. Omat lapset ovat harmillisia esteitä tai pelkkiä taakkoja itsensä toteuttamiselle.

Narsisti jättää rutiinin ja muut ikävät asiat muiden hoidettavaksi, mutta ilmaantuu salamana paikalle kun, kunniaa ja palkintoja on jaossa. Kun narsistin kanssa ottaa puheeksi hänen velkansa, vartin päästä ”huomaa” olevansakin velkaa hänelle.

Perusteeton ylemmyydentunto

Narsistin hauras itsetunto perustuu kuviteltuun ylemmyyteen. Omasta mielestään narsisti saisi tahtoessaan stadionin täyteen faneja, jos häntä vain huvittaisi. Hän olisi suorittanut akateemisen loppututkinnon tai pääsisi milloin tahansa ministeriksi – jos vain sattuisi huvittamaan. Yhden asian osaaja alkaa pian kuvitella olevansa kaikkien alojen suvereeni mestari.

Vaikka narsisti ei todellisuudessa viitsi tehdä saavutuksiin tarvittavaa työtä, hän syyttä muita siitä, etteivät nämä antaneet hänelle tilaisuutta. Narsistin piti mukamas uhrautua perheen puolesta. Hän tosissaan luulee olevansa pyyteetön hyväntekijä. Jopa niin ”pyyteetön”, että uhkaa tehdä itsemurhan, jos muut eivät tanssi hänen pillinsä mukaan.

Narsistin minäkuva poikkeaa rajusti siitä, millaisena muut hänet näkevät. Kun normaalilla ihmisellä on tavoitteita, narsisti on jo maalissa. Hajottava narsisti näkee itsensä rakentavana, lihava hoikkana, osaamaton taitavana ja heikko vahvana. Ilkeän juoruilun narsisti esittää huolenpidoksi ja keljuilun totuuden puhumisena.

Mitä vaikeampi narsismi, sitä suurempi on haavekuvan ja todellisuuden välinen kuilu on. Puheiden ja tekojen välinen ristiriita sekä käytöksen arvaamattomuus syövät narsistin uskottavuutta. Jos on itse epäasiallinen ja menee henkilökohtaisuuksiin, ei millään voi uskottavasti vaatia muilta asiallisuutta ja arvostusta. Ulkoistamalla kaiken ikävän muihin, narsisti saa elää mukavasti omassa satumaailmassaan.

Alistu – tai itket ja alistut

Narsistin on äärimmäisen vaikeata hyväksyä hänen maailmankuvastaan poikkeavaa tapaa tehdä asioita. Hän luennoi mielellään näistä oikeista tavoista ja vaatii kunnioitusta. Kunnioituksen paradoksi on tietysti siinä, että sitä ei voi pakottaa vaan se ansaitaan toimimalla esimerkkinä.

Narsisti maalaa lapsilleen kauhukuvia siitä, millaiseksi perhe-elämä muuttuu, ellei toimita hänen toiveittensa mukaan. Mikään ei onnistuisi, kenelläkään ei olisi kivaa ja vääriä asioita tehtäisiin ja vieläpä väärässä järjestyksessä. Tarkkaavainen voi huomata, että perheessä vallitseva tilanne on jo narsistin kuvaaman kaltainen eli pikkusieluinen, ahdistava, tuomitseva. Narsisti saattaa käyttää myös fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa.

Kysymyksiä ja asiallista kritiikkiä ei saa esittää, koska se johtaa narsistin taholta tulevaan kostoon: perheestä eristämiseen, naurettavaksi tekemiseen, kaikista mahdollisista virheistä syyttämiseen, sabotointiin, mustamaalaamiseen, enemmän tai vähemmän suoraan uhkailuun ja jopa ”ryppyilijän” mielenterveyden kyseenalaistamiseen. Narsistin taipuisaksi valmentama lapsi havahtuu ehkä vasta aikuisena siihen, että kysyminen on sallittua ja ihmettely on suorastaan suotavaa eikä erimielistä hylätä tai pilkata.

Ovelasti argumentoiva älykäs ja aggressiivinen narsisti on pelottava vastustaja. Ja jos sana ei mene perille, alkaa huutaminen. Vaatii poikkeuksellista rohkeutta nousta vastustamaan aggressiivista, älykästä ja dominoivaa narsistivanhempaa. Varsinkin kun tämä liittoutuu jonkun taipuisamman sisaruksen kanssa kapinoivaa mustaa lammasta vastaan. Aina löytyy joku hyväuskoinen, joka on valmis luopumaan omasta ajastelustaan ja jaksaa kuunnella narsistin monologeja.

Viisas maastoutuminen

Terveen ja vakaan itsetunnon omaavan vanhemman kanssa lapsen on helppo kehittyä. Vanhempi suorastaan pitää siitä, että nuori on eri mieltä. Vakaa aikuinen ei kimpaannu, kun nuori esittää teräviä huomioita vanhemman puheiden ja tekojen välisestä ristiriidoista. Meissä kaikissa on tekopyhyyttä ja patsastelua, joten aikuinen voi ottaa nuoren palautteesta onkeensa. Provosoivien huomautusten kautta syntyy mielenkiintoinen ja värikäs keskustelu. Vakaa vanhempi alista tai alistu.

Narsistin lapsella ei ole tätä luksusta. Koska narsisti on mustavalkoinen, hänen on mahdotonta suhtautua lämpimästi hymyillen nuoren yksioikoiseen idealismiin. Ja kun teini-ikäinen alkaa nähdä narsistin puheiden ja tekojen välisen ristiriidan ja ottaa sen puheeksi, helvetti pääsee valloilleen. Siinä missä psykopaatti kohauttaa olkapäitään jäätyään kiinni valheesta tai heikkoudesta, narsisti raivostuu perusteellisesti ja haukkuu marttyyrina nuorta kiittämättömäksi.

Koska narsisti haluaa elää ihailun loisteessa, hän tarvitsee ympärilleen hovin ja/tai holhottavia reppanoita, joita vasten hänen ylhäisyytensä näyttää hyvältä. Vaikka aikuisen lapsen rauhallisesti tekemät terävät kommentit kiukuttavat, narsisti pyrkii pitämään lapsilakeijan hovissaan hämmästyttävän sitkeästi.

Älykäs teini oivaltaa pelin hengen ja pitää kynttiläänsä vakan alla. Narsisti on kuin kateellinen Lumikin äitipuoli, joka hankkiutuu kilpailijoistaan eroon. Jos vanhempi on esimerkiksi käynyt vain peruskoulun, lapsen ylioppilasjuhlissa samppanja voi maistua niin kitkerältä, että narsisti pilaa juhlat. Viisas lapsi jättääkin bileet pitämättä. Jos kohta, omassa kaveripiirissään narsisti voi leuhkia lapsensa suorituksilla ja lahjakkuudella, onhan lahjakkuus häneltä perittyä.

Tähän päättyi osa-osuus muistiinpanoista Janne Viljamaan kirjasta. Palaa muistiinpanoihin linkistä Narsistin lapsena.