Oivalluksen teeskentelyä

 

Timo Klemola toteaa viisaatsti, että kun alamme seurata jotain ”henkistä” polkua (tai psykologian oppisuuntaa) , mielemme luo kuvan harjoituksen päämäärästä. Alamme helposti matkia tai teeskennellä olevamme päämäärässä. Etsijä asettaa ”valaistuneen” ihmisen naamion kasvoilleen näytellen onnellista, tyyntä eli kaikkea sitä, mitä luulevat ”henkisyyden” sisältävän.

Harjoituksen tarkoituksena ei ole asettaa uutta naamiota vanhan päälle. Kyse on kaikkien naamioiden ja harhojen riisumisesta ja omaksi itseksi tulemisesta. Tarkoitus on nähdä itse sellaisena kuin se on. Vain siten pääsemme todelliselle muutoksen tielle.

Monet polun kulkijat kuvittelevat, että Intiassa, Kiinassa tai jossain muussa paikassa on jokin henkinen El Dorado tai kultainen kaupunki, jossa suuret ja mahtavat opettajat, valaistuneet mestarit voivat avata heille henkisyyden salat. Polku kuitenkin sijaitsee mielen sisällä.

Gurujen kanssa on vähän niin ja näin. Monet ”valaistuneet” Zen-mestarit opettivat vihollisen kaulan katkaisua ”tyhjällä mielellä”. On hyvä muistaa, että tämän päivän valistus ja valaistuminen osoittautuu huomenna virheeksi.

Valaistuminen on suhteellinen prosessi, joka ei lopu koskaan. Olemme ikuisesti etsijöitä. Alussa voimme tarvita henkilökohtaista opastusta tai ohjausta ääninauhojen muodossa. Ryhmä antaa ulkoista kuria kunnes sisäinen tahto on kehittynyt tarpeeksi. Retriitit ovat jo kovempaa kamaa.

Kerroksisuus vs. hissi

Yogacara-filosofian mukaan mielemme on kahdeksankerroksinen talo, jossa on pimeitä sokkeloita. Otamme käteen tietoisuuden taskulampun ja tutkimme tilaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti kerros kerrokselta. Etenemme kohti talon kellaria ja perustaa, joka on ”Buddha-luontomme”. Tämä on mielen hiljaiseksi valaiseminen.

Rinzai-koulukunnassa oppilaita kehotetaan valaistuakseen hyppäämään suoraan hissiin, painamaan pohjakerroksen nappulaa ja menemään suoraan alas kellariin. Tuppaa kuitenkin käymään niin, että hissi ei ole paikalla tai oppilaat hyppäävät hissikuiluun, jolloin pohjakosketus on aika rysäys. Matkalla ehditään nähdä hyvin vähän.

Käytetään sitten hissiä tai portaita, kasvamisessa on kyse oman mukavuusalueen ylittämisestä. Harjoitussessiot ovat kuin laboratorioita, joihin asetamme itsemme oppiaksemme ymmärtämään, mitä ihmisenä oleminen perimmiltään on. Kivun tutkiminen ei opeta pelkästään kivusta vaan kärsimyksestä yleisemminkin.

Toinen alue on vastavoimien tutkiminen. Voiman ja kovuuden vastavoima on pehmeys eli nollapiste, jossa ei ole mitään. Se on täydellistä mukautumista. Mielekkään toiminnan avaruus on samaan aikaan ja tarpeen mukaan maksimaalista periksiantamattomuutta ja joustavuutta.