Omahuoma 

Ihannelapsuudessa olemme saaneet kasvaa vanhempien hellässä huomassa. Hoivaava vanhempi lohdutti ja puhalsi, kun tuli pipi. Aikuinen auttoi suhteuttamaan ja antoi toivoa, kun elämässä tuli pettymyksiä.

Myötätuntokeskeisen terapian mukaan kaikki aikuisilta saamemme hoiva ja huoma sisäistyy omahuomaksi, josta käytetään myös nimitystä itsemyötätunto. Koska itse-alku virittää mieleen odotuksen itsekkyydestä, itsesäälistä ja jopa itsetyydytyksestä, käytän mieluummin paremmalta maistuvaa ja pyöreämpää sanaa omahuoma.

Jotkut meistä kärsivät lapsena enemmän tai vähemmän suuresta hoivavajeesta. Mahmo eli sisäistä lastamme omahoivaava myötätuntohahmo on saattanut jäädä liian heikoksi. Niinpä pelottava Runtta eli sisäinen runttaava kriitikkomme laukaisee tuon tuostakin elimistömme uhkajärjestelmän eli tapatilan. Siksi Runttaa pitää Mahmon avulla tuunata kohtuullisemmaksi ja kritiikiltään armeliaammaksi.

Omahuoman tavoitteena on hivuttaa ilkeää ja masentavaa Runttaa hintelämmäksi ja jumpata Mahmoa sitä mahtavammaksi.