Pienuudenhulluus

 

Tragikoominen hahmo uskoo pääsevänsä lähikapakassa suosiota saaneella karaokesuorituksellaan oopperan tähtirooliin, vaikkeivät oopperan roolittajat ole hänestä kuulleetkaan. Itsepetos tekee itsestään liikoja luulevasta muiden silmissä säälittävän.

Pelätessään säälittävyyttä moni suomalainen pettää itseään toiseen suuntaan. Hän vähättelee mahdollisuuksiaan ja jättää pyrkimättä tavoitteisiin, joihin hänellä oikeasti olisi edellytyksiä. Voidaan kysyä, kumpi on suurempi itsepetos, suuruudenhulluus vai pienuudenhulluus.

Olisi miten oli, itsepetoksen kiusallisin puoli piilee siinä, että ulkopuolisen on helpompi havaita se. Muuten kyseessä olisikin petos eikä itsepetos. Niinpä tarvitsemme itsepetoksen paljastamiseen kaverin apua.

Avun on oltava aina lempeää ja sydämellistä, koska jo noloon tilanteeseen joutumisenpelko on omiaan vahvistamaan itsepetosta. Ymmärtäväisessä ilmapiirissä oman koomisuuden ja inhimillisyyden paljastuminen voi kuitenkin olla äärimmäisen vapauttava ja suorastaan riemastuttava kokemus.

Turvaa tarvitaan myös siksi, että pienuudenhulluus ja/tai itsensä pienentäminen voi olla lapsuudessa kehittynyt selviytymiskeino. Kun itserakas lähimmäinen ei ole halunnut, että kukaan on häntä parempi missään asiassa, oli viisasta pitää matalaa profiilia.