Stephen Porgesin polyvagaalinen teoria

 

Autonominen hermosto on kuin hampurilainen

Meille opetettiin lukiossa, että autonomisessa eli tahdosta riippumattomassa hermostossa on kaksi haara: sympaattinen elimistön kierroksia nostava ”kaasu” sekä lepotilan mahdollistava parasympaattinen ”jarru”. Omien kokemusteni ja aistimusteni mukaan mallissa oli jokin vinksallaan. Riemuni oli lähes rajaton, kun perehdyin syksyllä 2013 psykofysiologi Stephen Porgesin 1990-luvun alussa kehittämään polyvagaaliseen teoriaan.

Koska vertauskuvat auttavat hahmottamaan mallia, kuvitellaan autonominen hermosto ikään kuin hampurilaiseksi. Sympaattinen (= tunteiden kera) hermosto eli ”kaasu” on kuin hampurilaisen pihvi. Parasympaattinen (= ilman tunteita) eli vagushermon ohjaama ”jarru” on kuin halkaistu sämpylä. Ylempi sämpylän puolikas on myeliinillinen (= hermopiuhojen päällä on eristeenä rasvaa) nopea ja tarkka ”nisäkäsvagus” eli Nassukiehe. Se hallinnoi pallean yläpuolella. Myeliinitön ja siksi hidas ja epätarkka ”matelijavagus” eli Massukiehe hallinnoi pallean alapuolella lähinnä ruoansulatusta.

Kun puuhailemme jotain turvassa ja keskittyneesti, tahdosta riippumattomalla hermostolla on käytössä koko hampurainen eli kaikki resurssit. Mutta heti kun suutumme tai vaistoamme vaaraa, ylimmäinen sämpylä lennähtää pois ja ”äly valuu ämpäriin”. Rauhallinen ja avarakatseinen sosiaalisuutemme on tiessään. Pinnalla näkyy epäluuloisen pelokas tai verenhimoinen pihvi eli mielessä vallitsee tapa tai tule tapetuksi Tapatila eli taistele/pakene -meininki. Jos ja kun järkytymme kuollaksemme, myös pihvi lentää kuin tuhka tuuleen ja elimistömme vaijoaa voimattomana Lysytilaan säästöliekille. Dia1

Massu- ja nassukiehe

Vagus on kymmenes aivohermo. Siinä missä muilla aivohermoilla on vain yksi tai korkeintaan muutama rajattu tehtävä, vagukselle tuntuu siunaantuneen kaikki loput. Sen tehtävät jakautuvat myeliinittömän ja myeliinillisen haaran välillä. Myeliinillisen haaran lähtöpiste on aivosillan Nucleus ambiguus (= epämääräismoninaiselta näyttävä) tumake. Myeliinittömän haaran alkukohta on taaempana niskan puolella ja se osa liikehermoihin liittyvää ”selkäydintä”.

Koska myeliinillisen vagusjärjestämän toimintaan liittyy myös muita aivohermoja, kuten kolmoishermo, kasvohermo, tasapainohermo jne., päätin luoda uuden käsitteen Nassukiehe. Alku osa ”nassu” viittaa siihen, että myeliinillinen järjestelmä ohjaa todelliset tunteemme kavaltavien kasvojemme aluetta kuten: tahdosta riippumattomia ilmeitämme, äänemme sävyä sekä kaulan lihaksia. Toki nassukiehe vaikuttaa myös vaatteiden alla esimerkiksi sydämeen, jossa ns. polyvagaalisen jarru ei päästä sykettä nousemaan pilviin vaikkapa urheillessa, innostuneena tai pienen vaaran uhatessa. Loppuosa ”kiehe” on lyhenne kiertäjähermosta, joka ”kiehnää” ympäri vartaloa.

Koska matelijoilla ei ole lainkaan nassukiehettä, niiden omistamaa myeliinitöntä kiertäjähermon osaa voisi kutsua liskovagukseksi. Se menisi kuitenkin helposti sekaisin liskoaivojen kanssa, joten käytän mieluummin nimitystä Massukiehe.

”Kuulolaite” päällä ja pois 

Matelijoiden viholliset ja saaliit paikallistuvat matalien äänien perusteella, joten ne eivät hyödy korkeiden äänien erottelukyvystä. Nykyään nisäkkäiden ja matelijoiden ratkaisevimpana erona pidetään kuuloluita – tai niiden puuttumista. Nisäkkäillä kuuloluiden toimintaa ohjaavat stapedius-lihakset, jotka ovat nassukiehejärjestelmään kuuluvien myeliinillisten kasvohermojen alaisuudessa.

Kun olemme leppoisantehokkaassa Lekotilassa (lepo/teko), stapedius-lihakset ovat toiminnassa eli ”kuulolaitteemme” on päällä. Pystymme erottelemaan hyvinkin hienojakoisesti tunteisiin liittyvät äänensävyt sekä kykenemme suodattamaan ihmisten puheen taustamelusta. Säikähdyksen tuloksena putoamme tapa- tai lysytilaan, jolloin ”kuulolaite” putoaa päältä ja sana ei kirjaimellisesti kuulu. Vain äänen voimakkuus erottuu.

Vaikka ”kuulolaite” olisikin pois päältä, laulettu musiikki voi tavoittaa mielen. Niinpä musiikki tai rauhoittava puheääni voivat avata pelästyneen mielen, vaikka sanojen merkitystä ei ”kuullakaan”.

Alkeellinen PG-tumake päättää paljosta 

Porgesin kirjaa lukiessani löysin sivuhuomautuksesta arvokkaan tiedonjyvän: nisäkkäillä keskiaivoissa kolmannen ja neljännen aivokammion välillä oleva primitiivinen tumake Periaqueductal gray eli PG päättää salamannopeasti, ja tietoiselta mieleltä mitään kysymättä, ryhdymmekö taisteluun, pötkimmekö pakoon vai jähmetymmekö paikalleen. PG on kuin tienristeys, josta yksilöillä on taipumusta lähteä eri suuntiin. Jotkut ovat poikkeuksellisen vihaherkkiä ja hyökkäävät. Toiset pelkoherkkiä ja kolmannet jähmettyvät.

Myöhemmin olen muista lähteistä lukenut, että PG voi ohjata meitä hätätilanteissa vaistonvaraisesti hoivaamaan jälkikasvua tai auttamaan yhteisön heikompia jäseniä. PG voi siis ohjata meitä myös ”silmittömään sankaruuteen”.

Massu- ja nassukieheet ovat osa sisäaistimuksia eli kuudetta aistia.

Dia3

 

 

 

 

 

Kuolemanrajakokemukset saattavat liittyä kriisitilanteeseen, jossa vain massukiehe on enää toiminnassa. Jos kohta kirkkaanrauhalliselle ja elämää muuttavalle mielentilalle on tarjolla muitakin selityksiä.