Kuinka ”puhua järkeä” tahdosta riippumattomalle hermostolle?

Huomautus. Tämä artikkelini on ilmestynyt Mieli-lehdessä (kesä 2014). Nassukiehe ja massukiehe ovat itse kehittämiäni sanoja, koska ne kuvaavat oivallisesti Porgesin polyvagaalisen teorian ydintä.

Autonomisen hermoston kolme tasoa ja tahoa

Meille on sata vuotta jankutettu, että tahdosta riippumattomassa eli autonomisessa hermostossa on kaksi haara: sympaattinen ”kaasu” ja parasympaattinen ”jarru”. Stephen Porges on yli 40 vuoden työn jälkeen osoittanut, että nisäkkäillä haaroja onkin kolme. Meitä nisäkkäitä ohjaa lepo– ja teko-moodissa älykäs vagus, josta käytän lempinimeä nassukiehe. Mutta heti kun sisällämme tai ympäristössä tapahtuu jostain epäilyttävää, mantelitumake tekee hälytyksen, nassukiehe putoaa pois päältä ja sympaattinen hermosto eli taistopako asettaa elimistön automaattisesti valppaaseen hälytystilaan. Elimistö valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan, mistä tulee nimitys tapa-moodi. Jos primitiivinen tumake (PG) päättelee, että nyt ei ole enää mitään tehtävissä, taistopakokin putoaa pois toiminnasta ja vain massukiehe jää toimintaan ja jähmetymme lysyyn.

Dia1

On mielenkiintoista, että keskiaivoissa kolmannen ja neljännen aivokammion välillä oleva ”silta” PG eli primitiivinen periaqueductal gray -tumake päättää salamannopeasti, asetummeko taisteluun, pötkimmekö pakoon vai jähmetymmekö paikalleen. Päätös on tietoisesta ajattelusta ja päätöksestä täysin riippumaton ”refleksi”. Esittelen nyt haarojen nimet alhaalta ylös.

Massukiehe. Massu viittaa siihen, että nämä kiertäjähermon myeliinittömät säikeet vaikuttavat pallean alapuolella ja hoitelevat pääosin ruoansulatusta ja homeostasiaa. Kiehe-sanaa käytän lyhenteenä siellä sun täällä ”kuljeskelevasta” kiertäjähermosta. Koska massukieheen hermosolujen viejähaarakkeiden ympäriltä puuttuu eristävä rasvakudos, massukieheen käskyt ja aistimukset ovat hitaita ja epämääräisiä. Massukiehettä voisi kutsua myös liskovagukseksi, koska jopa matelijoilla on massukiehe. Se menisi kuitenkin helposti sekaisin liskoaivojen kanssa, joten käytän mieluummin nimitystä massukiehe.

Koska runsaasti happea tarvitsevan nisäkkään syke, verenpaine ja hengitys eivät voi kovin pitkäksi aikaa hyytyä minimiin, massukiehe hallitsee toimintaamme vain äärimmäisellä hädän hetkellä. Tai silloin, kun tilanne todetaan toivottomaksi ja valmistaudumme kuolemaan. Massukieheen aktivoituminen halvaannuttaa meidät ja turruttaa kivun sisäisten kipulääkkeiden avulla. Kuolemanrajakokemukset johtunevat siitä, että vain massukiehe on enää toiminnassa. Massukieheen aktivoituminen luo etääntyneen tunnelman, jossa välinpitämättömästi seuraamme ikään kuin ulkopuolelta, mitä kehollemme tapahtuu. Lysy-tilan koki mm. Afrikkaa tutkinut David Livingstone, jota leijona raahasi hampaillaan olkapäästä eikä Livingstonea pelottanut enää yhtään, koska hän uskoi loppunsa tulleen. Hän kuitenkin pelastui ilman suurempaa traumaa, joskin hän kärsi olkapääkivuista tapauksen vuosipäivänä.

Taistopako eli sympaattinen hermosto astuu kehiin, kun koemme vaaran vaanivan tai vihan syttyvän. Käytän mieluummin sanaa taistopako, koska sympaattinen juontuu sanoista ”tunteen kera” ja parasympaattinen voidaan kääntää muotoon ”ilman tunteita”. Tietysti taistelussa ja pakenemisessa piisaa tunnetta ja draamaa, mutta varsinkin teko- ja lepo-moodeihin liittyy laaja kirjo sosiaalisia tunteita. Kun hermostomme on siirtynyt (tapa tai tule tapetuksi) tapa-moodiin, aiemmin ympärillä ollut mukava alkaa yhtäkkiä vaikuttaa epäluotettavalta. Alamme säikkynä vaania ympäristöstä vaaran merkkejä, joita etsivä tietysti löytää. ”Kuulolaite” ei ole enää päällä, joten järjen ääni ei kuulu. Ajattelua hallitsee mustavalkoisesti kysymys: taistella vai karata.

Nassukiehe toimii pallean yläpuolella ja sen säikeet toimivat kiinteässä yhteistyössä muiden aivorungosta samalta alueelta lähtevien aivohermojen kanssa, kuten esimerkiksi kasvohermon, kolmoishermon, tasapainohermon kanssa. Koska nassukieheen muodostamien hermosolujen viejähaarakkeiden ympärillä on eristävää myeliiniä, hermosolut toimivat rajatummin, nopeammin ja täsmällisemmin.

Myeliinisyyden vaikutus konkretisoituu ja heijastuu ”kuulolaitteeseen”. Nykyään nisäkkäiden ja matelijoiden ratkaisevimpana erona pidetään sitä, että nisäkkäillä on korkeiden äänien kuulemisen mahdollistavat kuuloluut, joiden toimintaa ohjaavat kasvohermon kautta toimivat stapedius-lihakset. Jos lihakset ovat toiminnassa eli ”kuulolaite” on päällä, pystymme mm. kuulemaan tunteisiin liittyvän äänensävyt, intonaation sekä erottamaan ihmispuheen taustamelusta. Pystymme olemaan älykkäitä, sosiaalisia, rakentavia ja avarakatseisia. Tosin melodinen ja laulettu musiikki tavoittaa mielen, vaikka stapedius-lihakset eivät toimisikaan. Niinpä musiikki tai hyvin rauhoittava puheääni voivat avata lukossa olevan mielen, vaikka sanojen merkitystä ei ”kuullakaan”.

Dia2

Näköalapaikalta tyrmään

Jos vertauskuvana käytetään kuvan majakkaa, voimme pelästymisen johdosta pudota sekunneissa näköalatasanteelta avautuvien luukkujen läpi pimeään kellariin. Vaikka olemme tukevasti lepo- tai teko-moodeissa, alkukantaisimmat aivomme luotaavat tietoisuuden alapuolella sekä ulko- että sisäaistimuksia. Tätä jatkuvaa skannaamista sanotaan neuroseptioksi, jonka voisi paremman puutteessa suomentaa vaaratutkaksi. Neuroseption tehtävänä on arvioida riskejä ja niitä huomatessaan käynnistää taistopako. Neuroseptio pettää, jos emme huomaa todellista vaaraa tai luulemme vaaratonta aistimusta vaaralliseksi. Trauman yhteydessä neuroseptio on voinut kovien kokemuksien vuoksi virittyä väärin, jolloin automaattinen suojareaktio on suhteeton. Esimerkiksi sotaveteraani saattaa huomata kuristavansa kauhun vallassa vaimoaan, koska kadulla paukahtanut auton pakoputki käynnisti hänessä tapa-moodin.

Koska jokainen meistä on lapsuudessa ja aikojen saatossa säikähtänyt milloin mitäkin vaaratonta, saatamme siirtyä tapa-moodiin toisen ihmisen hyvin pienen liikkeen tai ilmeen seurauksena. Siirrymme oitis puolustusasemiin ja ”kuulolaite” putoaa päältä. Jos tuo toinen pystyy päättelemään moodi-vaihdoksen olemuksestamme, hän saattaa oivaltaa, ettei meille kannata puhua järkeä vaan meitä on parempi rauhoitella.

Tärähtäneet sotilaat

Vaikka viime sotien aikaan polyvagaalisesta teoriasta ollut tietoakaan, etulinjan sotilaita seuranneet ovat kuvanneet lysy-tilaa elävästi. Kannaksen raskaimmat taistelut kokenut K.A. Järventaus kirjoitti kirjassaan Summan savut (1940): ”Kranaattikauhu on vaikeimpia tapauksia etulinjassa, sillä se tarttuu helposti (…) ja huomaa sen oireet kyllä. Ja jo silloin tällainen henkilö on saatava pois linjasta. Miehen silmiin tulee merkillinen luonnoton kiilto, ja suupielet vetäytyvät luonnottomasti alaspäin. Kasvojen ilme kuvastaa kokonaisuudessaan selittämätöntä kauhua. Ja seuraavasta kranaatin räjähdyksestä mies on sekaisin. Hän vetäytyy kokoon ampumahaudan pohjalle, koettaa suojautua lapsellisilla otteillaan ja hokee lähimpien omaistensa nimiä surkealla, lapsellisen valittavalla äänellä. Ja mikä merkillisintä: hänen koko vartalonsa vetäytyy, kuroutuu luonnottoman pieneen kokoon…”

Sotilaslääkäri Johannes Hietala muistelee: ”Yllättävä, yksittäinen kranaatinräjähdys säikytti teltallisen miehiä hereille. Moni mies tärisi kauttaaltaan päästä jalkoihin. Se oli karkealyöntistä tremoria, jota en ole muissa tilanteissa nähnyt.”

Kun jopa vuosiakin etulinjassa rohkeasti palvelleet sotilaat lopulta ”tärähtivät” ja heidät toimitettiin kotiseudun mielisairaalaan, vahvempina ja pitempiaikaisina oireina saattoivat olla ilman fyysistä syytä tullut sokeus, kuurous, harhat tai halvaukset, pyörtyminen ja/tai raajojen toimintahäiriöt. Lisänä olivat kontrolloimaton kauhu ja/tai väkivaltainen käytös. Lievempinä ovat mm. päänsärky, rintakivut, vatsavaivat, huimaus ja pahoinvointi, hengitysvaikeudet, vuoteenkastelu, muistinmenetys, sekavuus sekä yleinen välinpitämättömyys.

Psykofysiologi ja yli 40 vuotta traumaterapiaa tehnyt Peter Levine on pannut merkille ns. M.A.S.H. -ilmiön. Nimi tulee sotaelokuvasta M.A.S.H., jossa haavoittuneita sotilaita nukutetaan leikkausta varten. Elokuvassa on repliikki: ”millaisena he menevät, sellaisena he palaavat”. Eli jos sotilas oli ennen nukutusta kauhun vallassa, hän heräsi kauhun vallassa. Ilmiön ideana on, että lysy-moodista on ensin noustava tapa-moodiin, mistä avautuu tie tomeraan teko-moodiin tai peräti autuaalliseen lepo-moodiin. Koska katatoninen tila on esimerkki lysy-moodista, tästä zombie-tilasta toettuaan ihminen saattaa olla hyvinkin väkivaltainen.

Syvästi traumatisoituneen ihminen herättely vaatii erityisosaamista sekä kykyä ”titrata” eli annostella työskentelyä. Jokainen tavallisesti säikähtänyt voi oppia kiipeämään lysy- tai tapa-moodista yhä nopeammin takaisin teko- ja lepo-moodiin.

Kuudes aisti

Kun puhutaan aisteista, viitataan yleensä ulkomaailmasta tietoa tuoviin aisteihin eli näköön, kuuloon, tuntoon, hajuun ja makuun. Sen sijaan kuudes aistimme, joka tuo tietoa kehomme sisäpuolen tapahtumista, jää usein huomiotta. On tietysti tarkoituksenmukaista, että vaaran uhatessa huomio siirtyy automaattisesti ympäristöön, mutta hätätilan jälkeen on paikallaan tunnustella sisikuntaa.

Toinen syy sisäaistimuksien ohittamiseen saattaa olla se, että varsinkin myeliinittömän massukieheen eli ”viskeran” kautta tuleva aistitieto on hyvin epämääräistä. Monesti aistimuksesta käytetään nimitystä ”gut-feeling”, mikä onkin osuvaa, koska massukiehe ohjaa ruoansulatusta sekä suolen ja rakon toimintaa. Joskus sisäaistimuksia kutsutaan intuitioksi, mikä on tuikitärkeä osaa päätöksentekoa.

Dia3

Sata vuotta sitten sisäaistimusten merkitystä vähäteltiin. Vaguksen uskottiin sisältävän vain ylhäältä alas käskyjä välittäviä eli efferenttejä ratoja. Todellisuudessa hermokimpun säikeistä ainakin 80 % on sisäelimistä aivoihin kulkevia eli afferentteja aistiratoja. Lääketieteellisissä tiedekunnissa on näihin päiviin asti opetettu, että varsinkaan viskerasta ei tule kipua. Käsitys voi johtua siitä, että massukieheen alueelta tulevat kivut ovat usein konstikkaita heijastekipuja. Esimerkiksi vuosi sitten sain tietää, että minua 40 vuotta piinannut vasemman hartian häijy ”itsarikipu” johtuikin vasemman pallean ylirasituksesta.

Sisäaistimusten tunnustelu on tärkeää myös siksi, että elämisen maun mehevyys tai jopa pateettisuus välittyy sisäaistimusten kautta. Tietoisuustaitojen harjoittelu rohkaisee ”kuuntelemaan” sisäistä ääntä ulkoisien oletusten ja standardien rinnalla.

Itsen tuntemus

Sisäaistimusten aistiminen voi lähteä tunnustelemalla, miltä eri kehon osat tuntuvat. Kehoa voi naputella kiireestä kantapäähän sormenpäillä. Tarkoitukseen voi käyttää myös sykähtelevää suihkua. Käsisuihkua tuodaan jotain kehon osaa vasten, minkä jälkeen käsisuihku siirretään kauas. Tai sitten käsisuihkua voi pitää toisessa kädessä ja tai toisella kädellä blokata suihkua lyhyiksi hetkiksi. Moni kokee yllättävänä sen, että tuntemus on kehon eri osissa erilainen. Joskus tietyt kehon voivat olla jopa ”kadoksissa”.

Hieman syvemmin ihoa painamalla tai hieromalla voi huomata, että jotkut lihakset voivat olla jännittyneitä tai että lihaskalvot eli faskiat ovat kireitä ja kipeitä. Kehoa tunnustellessa on tärkeää, ettei yritä muuttaa tai rentouttaa mitään. On hyvä tuntea ja tunnustella tuomitsematta: miten niska yhdistyy päähän ja hartioihin.

Hengityksen tuomien aistimusten seuraaminen on mielenkiintoista. Miltä tuntuu rinnan etuosassa ja selässä tavallisesti tai syvään hengitettäessä? Kulkeeko henki helposti vai tuntuuko se juuttuvan johonkin kohtaan? Tuntuuko kylkiluiden tai vatsan liike? Entä sukupuolielimet ja lantionpohjanlihakset: tuntuuko niissä painevaihtelua hengitettäessä? Tuntemus voi tuoda elämään mehevyyttä vaikkapa kaupan kassajonossa seistessä. Tunnustellessa löytyy kerta kerralta uusia nyansseja.

 

Termi aleksitymia tulee sanoista: ei sanoja tunteille. Tietoisuus omista aistimuksista voi parantua tuntemuksia sanoittamalla. Koska olemme tottuneet kuvaamaan ulkoista maailmaa, harjoitus kannattaa aloittaa ulkoisesta maailmasta sanomalla: ”nyt olen tietoinen siitä, että ….hana tippuu keittiössä”. Kun ympäristön värejä ja ääniä tai tuulen virettä ja tuoksuja on kuvattu, on aika siirtyä sisäaistimuksiin tyyliin: ”vatsassa kurnii” tai ”vasemmasta jalasta vetää hieman suonta”.

Aistimuksia, mielikuvia, ajatuksia ja tunteita voidaan havainnoida vuorotellen. Keskity vain yhteen lajiin eli ohita tarve selittää, mistä mikäkin aistimus johtuu ja mitä se viestii. Ei ole myöskään tarkoitus muistaa mitään tuntemukseen liittyvää, koska moinen yritys voi johtaa pahimmillaan valemuistojen syntymiseen. Aikomuksena on vain havainnoida kokemusta vivahteikkaasti: ”nyt olen tietoinen siitä, että… ”

Aistimuskuviot

Seuraava aste on aistimusten niputtaminen tyyliin: solmu vatsassa ja peräaukon supistuminen liittyy hengityksen pidättämiseen. Monen aistimuksen yhtäaikainen huomaaminen voi tuntua hankalalta, mutta harjoituksen myötä sekin alkaa sujua. Jokaisella tuntemuspalasella on merkitystä eli mitään ei tule ohittaa. Jos jokin tuntemus tai kipu havainnon aikana voimistuu, se myös haihtuu ajan mittaan.

Vähitellen aistimusryppäille saattaa löytyä yhteys ajatuksiin ja tunteisiin. Kuvioiden selkiytymistä kannattaa odottaa rauhassa, koska tuntemukset ovat olleet sisälläsi ”aina”. Mielteet voivat olla sisäistä puhetta, ajatuksia, mielikuvia, fyysisiä tuntemuksia, viskeraalisia aistimuksia tai niiden yhdistelmiä: kun minulla on ajatus X, huomaan samalla aistimuksen Y. Tai toisin päin.

Joitakin vuosia sitten huomasin yhteyden: kun tunnen ikään kuin kotkan kynnet vasemmalla olkapäällä, se on merkki siitä, että pelkään jonkun yrittävän nujertaa minut. Aina kun tunnen kynnet hartialla, kiitän varoituksesta ja ryhdyn tarkistamaan, pitääkö hälytys oikeasti paikkansa vai onko kyseessä skeeman aiheuttama väärä hälytys.

Ulko- ja sisäaistimukset ovat voineet myös sekoittua. Vienot sisäaistimukset saattavat sytyttää voimakkaita reaktioita, jotka näyttävät tulevan kuin tyhjästä ja synnyttävät johdannaistunteita. Tämä voi olla hämmentävää, koska vienot sisäaistimukset peittyvät tai ne peitetään voimakkaiden ulkoaistimusten alle. Vaikka sisäaistimukset tuntuvat olevan irrationaalisia, kesyttömiä ja jopa vaarallisia, niitä ei kannata turruttaa vaan tutkia rauhassa. Sisäaistimusten kopelointia on hyvä suorittaa rauhallisessa mielentilassa, jotta se tulisivat mieleen hädän hetkellä.

Harjoituksen myötä voimme oppia huomaamaan itsessämme meneillään olevan hälytystilan, jolloin meillä on valta päättää olla toimimatta säikähdyksen tahdottomana sätkynukkena. Ja kun alamme olla sisäaistimisen mestareita, voimme huomata pelkän alttiuden pelästyä ja estää räjähdyksen ennakolta. Pelästymiskynnys madaltuu esimerkiksi nälkäisenä, väsyneenä tai yksin ollessa. Kun huomaamme sisäisen haavoittuvuuden merkit, voimme estää pudotusluukkujen aukeamisen, koska meille jää aikaa erottaa, mikä on fyysistä aistimusta, mikä ajattelua, mikä kuvittelua jne. Kun olemme luovan neutraaliuden tilassa, ei olekaan enää pakko toimia vihan, raivon, pelon tai häpeän voimasta.

Aistimusten ja ajatusten erottaminen ei ole samaa kuin tunteen tukahdutus tai turrutus. Kysymys on sisämielteiden uudesta tulkinnasta, joka tuottaa uuden tunteen pelottavan sijaan. Ärtymyksen hiipiessä tai raivon iskiessä on tärkeää palata tietoisuuden pinnan alla oleviin aistimuksiin. Aluksi tämä voi tuntua pelottavalta, koska olemme ehdollistuneet etsimään pahan olon syytä itsemme ulkopuolelta.

Dia4

Hitaasti liikkeen ytimeen

Puolustautuvan tapa-moodiin siirtyminen näkyy ulospäin torjuvina tai pois työntävinä liikkeinä. Kun saamme itsemme kiinni työntämässä tai läpsimässä pois jotain näkymätöntä, liike kannattaa tehdä monta kertaa peräkkäin niin hitaasti kuin mahdollista. Selkäytimen liikehermot ovat nopeita alfa-soluja, mutta autonomisen hermoston liikehermot ovat hitaita gamma-liikehermoja. Jos näiden lihasten liike ei ole tarpeeksi hidas, niiden asentoa, venytystä ja tilaa aistivat autonomiset aistipiirit eivät ehdi mukaan eikä sisäaistimuksia pysty erottamaan toisistaan. Myös sidekudoksien kautta tulevat aistimukset välittyvät hitaasti.

Leukaperät ovat tyypillinen paikka, johon kerääntyy tiedostamatonta kestojännitystä. Jos stressi on kova, voimme kirjaimellisesti kiristellä paikat irti hampaista. Leuat jännittyvät tapa-moodissa. Hälytystila on tarkoitettu tilapäiseksi, mutta jännitys voi jäädä vaaran mentyä ohi leukaperien ”muistiin”. Jos leukaperät ovat kireät, aivojen pilottiohjaus päättelee virheellisesti, että hälytys jatkuu ja keho ei pääse palaamaan letkeään perusvalppauteen. Elimistö jää turhan takia ylikierroksille. Koska purentalihaksia ohjaava kolmoishermo kuuluu nassukieheen vaikutuspiiriin, suusta ja leuoista tulevat hitaan liikkeen aistimuksen viestivät aivojen primitiivisille osille vaaran olevan ohi.

Hetki kultakalana

Kuvittele eteesi vesimalja, josta sinua tuijottaa kultakala. Katso silmät lupsullaan, miten kala avaa ja sulkee suutaan. Pane sinäkin hampaasi ja huulesi kevyesti yhteen. Anna alaleuan pudota hitaasti niin, että hampaasi irtoavat aavistuksen verran toisistaan, mutta huulesi pysyvät sinetöitynä. Liikuta leukaa hitaasti ylös ja alas – joka kerta pikkiriikkisen enemmän. Pidä liike pystysuorassa ja vähennä avautumista heti, jos leuka alkaa lingertää sivusuuntaan. Lopulta huulesikin voivat irrota hieman toisistaan.

Kun siinä hetken kultakalailet, kiinnitä huomiosi lempeästi leukaperien ja suun tuntemuksiin. Etsi sopivan hidas rytmi. Ehkä huomaat, että liike saattaa aktivoida halun haukotella. Voit lempeästi vastustaa impulssia, mutta jos tarve on vastustamaton, haukottele mahdollisimman säästeliäästi eli mahdollisimman vähän suuta aukoen.

Jos kultakalailet silmät lupsuttaen julkisella paikalla, sinulla ja varsinkin sinut näkevällä, voi olla vastustamaton tarve nauraa tai haukotella raukeasti. Syvältä tuleva nauru on pettämätön merkki siitä, että olet letkeän valppauden teko- tai lepo-moodissa eli älykäs nassukiehe rulettaa. Tapa-moodissa meitä ei naurata. Toisten nauru kuulostaa pilkalta tai jopa kiusaamiselta. Niin voimakkaasti kulloinenkin moodi värittää tulkintoja.

Jos purentalihaksiin on jäänyt jännitystä muistiin, kultakalaharjoituksen yhteydessä voi tulvia leukapielten jännitykseen liittyviä aistimuksia, ajatuksia ja tunteita. Älä hämmästy, jos leuka tai jokin muu kehon kohta alkaa muikistella tai täristä. Se on merkki siitä, että jokin ”lihasmuistiin” jäänyt jännitys purkautuu. Pane merkille myös pään, niskan, hartioiden ja koko kehon aistimukset.

Nyökytys ja keinutus

Pään nyökyttämistä ohjaava yhdeksäs aivohermo sekä pään kääntämiseen ja kallistamiseen osallistuva yhdestoista aivohermo voivat antaa nassukieheelle rauhoittavia ärsykkeitä.

Feldenkrais-menetelmässä maataan selällään pieni tyyny takaraivon alla niin, että niska on vapaana. Ala rullata päätäsi hyvin hitaasti ja aste asteelta oikealle, minkä jälkeen palaat ja pysähdyt takaisin keskiasentoon. Ja vastaavalla tavalla päätä rullataan vasemmalle. Pane merkille, miten hienovarainenkin liike tuntuu pitkällä selkärangassa ja muussa sisikunnassa. Silmäsikin voivat seurata liikettä, koska myös silmiä liikuttavat lihakset kuuluvat nassukieheen vaikutuspiiriin.

Päätä voidaan myös nyökyttää tai kallistaa hitaasti. Liikkeen hitaus on tärkeä. Nyökytys ja kallistus tuottavat ärsykkeitä myös tasapainoelimelle, joka sekin kuuluu nassukieheen aktivoijiin. Vauvoja on iät ajat liekutettu kehdossa tai rauhoitettu hyssyttämällä. Joskus järkyttynyt aikuinenkin tyynnyttää itseään heijaamalla itseään ja monet rentoutuvat laivan keinuessa. Aikuisella keinutus voi tosin synnyttää seksuaalista halua, mikä ei ole kaikissa tilanteissa sopivaa.

Dia5

Massukieheelle vuuu

Joskus ylivoimaisen rankka kokemus eli trauma estää tahdosta riippumatonta hermostoa palaamasta nassukieheen ohjaukseen. Trauman vaivaama voi tuon tuostakin humpsahtaa hyvinkin pienestä ärsykkeestä tapa- tai lysy-moodiin. Silloin voi vatsasta puristaa tai vatsa tuntuu kääntyneen ikävästi ympäri tai olo on kuvottava.

Yksinkertaisin ja huomaamattomin keino antaa autonomiselle hermostolle ”vaara ohi” -signaali on hengityksen säätäminen siten, että uloshengitys on ainakin puolta pitempi kuin sisäänhengitys. Huokaisemme helpotuksesta, kun vaara on ohi, mutta yhtä lailla teennäinenkin helpotuksen huokaus voi rauhoittaa mieltä. Rauhoittava vaikutus tehostuu jos pitkän uloshengityksen mukana on myös syvää ääntä, joka aiheuttaa värinän aistimuksia sydämessä, keuhkoissa, nielussa ja suussa.

Julkisella paikalla ei ole sopivaa ryhtyä yksiksensä örisemään, mutta yksin ollessa tai mukavassa seurassa voit istua mukavasti ja hengittää sisään hitaasti. Kun keuhkot ovat täynnä ilmaa, pidä pienoinen tauko ja päästä pitkä vuuu-ääni. Anna äänen tulla lantionpohjasta asti, jolloin se värisee ja melkein kumisee pitkin vartaloa. Kun vuuu on tullut luontevaan loppuun, vedä ilmaa sisään, pidä pieni tauko ja puhalla huulet pyöreänä uusi vuuu. Harjoitus toistetaan muutaman minuutin ajan rauhallisesti ja sitten on aika tunnustella, miltä vatsaontelossa tuntuu. Tuntuuko jonkin sortin värinää, muikistelua, nipistelyä, kurinaa tai sykkimistä? Myös kuumat tai kylmät tuntemukset ovat mahdollisia.

Oikean äänen löytämistä helpottaa, jos kuvittelet äänen kumeaksi sumutorveksi, joka auttaa sinua eli laivan kapteenia ohjaamaan sumuun eksyneen paatin turvallisesti satamaan. Koska lysy-tilassa vain massukiehe on toiminnassa, aivot tuntuvat toimivan sakeassa aivosumussa. Massukiehe ”kuulee” tai pikemminkin tuntee hyvin matalat äänet, jotka ohjaavat hengityksen takaisin satamaan eli alavatsan alueelle.

Koska varsinkin lysy-tilaan kuuluu tunne avuttomuudesta ja muiden armoilla olemisesta, vuuu-ääni voimaannuttaa, koska sen voi tuottaa itse. Äänen tuottaminen painottaa kaksoistarkkaavaisuutta sekä samanaikaista odottamista ja antautumista. Sumutorven leikkiminen sisältää myös huumoria, mikä on omiaan sulattamaan lysy-tilan hyytynyttä tunnelmaa.

Jokaisessa kulttuurissa vauvoille lauletaan tuutulauluja tyyliin: ”tuu tuu tupakka rulla…” Vuuu on yksinkertainen ”laulu”, mutta mikään ei estä löytämästä omaa tyynnytyslaulua. Yhteisöissä lauletaan vaikeissa tilanteissa, koska kuorolaulu keventää taakkaa ja auttaa ilmaisemaan tunteita.

Jälkiritolat

Kun juoksemme vaaraa karkuun eli otamme ripeät ja reippaat ”ritolat”, unohdamme pian turvaan päästyämme koko tapauksen. Jos pakeneminen jostain syystä estyy tai jähmetymme, pakoon pötkimiseen varattu energia jää hermoverkkoomme ja lihaksistoomme ”muistiin”. Näitä tilanteita syntyy aivan tavallisten lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä, kun lasta pidetään kiinni tai hänet sidotaan paikalleen toimenpiteen suorittamisen varmistamiseksi. Alitajuinen pysyväisjännitys johtaa siihen, että voimme pudota lysy-moodiin pienestäkin ärsykkeestä. Saatamme kokea jopa innostumiseen liittyvät sisäaistimukset vaaran merkiksi.

Ensimmäisenä kuukävelypäivänä myös Peter A. Levine teki historiaa. Intuition innoittamana hän kehotti lysy-moodissa olevaa asiakastaan juoksemaan henkensä edestä pakoon tiikeriä. Juokseminen hoitui niin, että istuva asiakas nosteli polviaan vuoronperään ylös ja alas. Kehon jännitysmuisti purkautui, mikä näkyi voimakkaana tärinänä ja vapinana. Reaktio oli sama kuin leijonan kynsistä pelastuneella antiloopilla. Voimakas fyysinen harjoittelu voi joskus purkaa muistiin jääneen jännityksen eikä prosessin esteeksi kannata asettua. Tärinän ja vapinan on hyvä antaa tulla ja mennä menojaan.

Lievemmissä tapauksissa pelkästään seisomaan nouseminen, käveleminen tai yhdellä jalalla seisominen voi herättää meidät lysy-tilasta, koska seisoessa tarvitaan tasapainoaistia ja kehon asentoon liittyvien sisäaistimusten tunnustelua, mikä aktivoi nassukiehettä.

Ei siis muuta kuin kokeilemaan!

 

Lähteet

Peter A. Levine: In an unspoken voice. How the body releases trauma and restores goodness. North Atlantic books 2010.

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 – 1945. WSOY 2013.

Nick Ortner: Tapping solution. Vallankumouksellinen stressinhoitomenetelmä. Basam Books 2013. Naamanaputtelu -tekniikka mainitaan vain kuvassa 5. Menetelmä sopii hyvin omaehtoiseen tapa-moodista teko-moodiin nousemiseen. Kirja on suomennettu ja sen simppeleiden ohjeiden avulla Erkki-setäkin osaa.

Stephen W. Porges: The Polyvagal Theory. Neuropsysiological foundations of emotions, attachment, communication, and self-regulation. Norton 2011.