Psykogenealogia

Anne Ancelin Schützenberger on kirjoittanut viisaan ja tolkukkaan kirjan henkisistä ”sukurasituksista”. Psykogenealogian tavoite on ottaa haltuun oman suvun historia sekä auttaa meitä istuttamaan itsemme uudestaan sukulinjaan. Tavoittena on myös löytää ja tehdä loppuun vanhemmilta kesken jääneet työt.

Suvun historiasta tietoiseksi tuleminen avaa mahdollisuuksia: voimme säilyttää sopivan lojaliteetin, nostaa esiin sen, mikä on ollut iloista, kunniakasta, miellyttävää ja tyyntä. Voimme irtautua menneisyyden erehdyksistä, kärsimyksistä ja ”synneistä”.

Voimme hyväksyä sen, että meidän suvussamme voi olla jotain huonoa, häpeän aiheita ja ei-sanottuja asioita, järkyttäviä ratkaisemattomia tapahtumia, menetyksiä, joita on ollut mahdotonta hyväksyä – ja ottaa etäisyyttä kaikkeen tähän, voidaksemme elää, lopulta, omaa elämäämme. Tässä kirjassa kerrotaan, mitä on syytä tietää näkymättömistä sukulojaliteeteista, vuosipäiväsyndroomasta, ruumiin muistista.

Kirjassa on hyvä ohje, miten rakennetaan psykologinen sukupuu eli Genogrammi. Anne Ancelin Schützenberger on kansainvälisesti tunnettu psykoterapeutti, ryhmäanalyytikko, psykodraamaohjaaja ja Nizzan yliopiston professori emerita.

 

Anne Ancelin Schützenberger
Psykogenealogia
Suvun menneistä haavoista paraneminen ja itsensä löytäminen