Psykopaattikuiskaaja

Ihmiset ilman omaatuntoa
Kent A. Kiehl. (Scanria 2015).

 

Yleisluonnehdinta:

Miten ihmeessä kirja voi olla samaan aikaan kansantajuinen sekä uutta ja vanhaa tieteellistä tietoa sisältävä ja tieteellistä tutkimusprosessia kuvaava. Samalla se on henkilökohtainen, mukaansatempaavan jännittävä ja jopa hauska kuvaus vankilan maailmasta, jossa ei ole Kiehlin sanojen mukaan koskaan tylsää.

Kirjan alku on tuttua niille, jotka ovat lukeneet psykopaatteja 40 vuotta tutkineen Robert Haren kirjoja ja/tai käyneet hänen ”Haretus” kurssejaan. Sadan sivun jälkeen alkoi ilmaantua ainakin minulle täysin uusia, aivotutkimukseen liittyviä löydöksiä.

Kiehlin tutkimusten tärkein löydös on se, että mitä suuremman pistemäärän vanki saa ”haretuksessa” (psykopaattisuuden asteen arviossa), sitä ”surkastuneempi” hänen aivojensa paralimbinen alue on. Katso tarkemmin Aivokuvat ja diagnoosit. Surkastuneisuudella tarkoitetaan alhaista harmaiden hermosolujen tiheyttä. Ihminen voi saada älykkyystestissä täydet pisteet, mutta silti hän voi olla tunneälytön kylmyri.

Psykopatia on siis osin geneettinen, osin aivovamman ja/tai osin kasvatuksen aiheuttamien puutteiden aiheuttama emotionaalinen kehitysvamma ja/tai -viivästymä. Erityisesti vankilahenkilökunnan, juristien ja eetikoiden jne. tulee ehdottomasti lukea tämä kirja. Sen, että erilaisia mielen häiriötä pystytään todentamaan aivokuvien avulla, pitäisi saada aikaan eettistä keskustelua.

Kirjan nimi Psykopaattikuiskaaja ei viitaa kirjoittajaan, vaan sellaisen Paineenpurkumallin kehittäjiin. Mallissa pyritään kuntouttamaan huippupisteitä psykopaattisuuden asteen arvioissa saaneita nuoria. Kirja herättää ensi kertaa vuosiin toivoa ainakin joidenkin psykopaatinalkujen parantumisesta – ainakin vähän.

Oli jännittävintä huomata, että kuntoutuksessa ja sitä kautta rikosten ehkäisyssä sovelletaan samoja positiivisia menetelmiä kuin vaikkapa miekkavalaiden (tai papukaijojen) koulutuksessa. Eli koska psykopaattien ”kaniaivot” eivät toimi, kuntoutus kohdistuu ”lisko- ja älyaivoihin”.

’’’

Faktoja

Maailmassa on yli 29 miljoonaa psykopaattia. Väestöstä psykopattereja on 1 % ja vangeista15 – 35 %. Psykopaatit tappavat Pohjois-Amerikassa vuosittain useampia ihmisiä kuin terrori-iskut syyskuun 11. päivä 2001.

Psykopaatit pystyvät vakuuttamaan paremmin ehdonalaislautakunnan tai tavallisen psykiatrin siitä, että heidät tulisi päästää vapaaksi. Kuitenkin psykopaatit tekevät vapauduttuaan väkivaltarikoksia 4 – 8 kertaa todennäköisemmin. Vankila on psykopaatille siedettävä paikka, koska psykopaatit eivät stressaannu vankilassa leijuvasta väkivallan ilmapiirissä. Punainen tupa ja perunamaa ei ole psykopaatin mieleen, koska rauhallinen arki on tylsää.

Psykopatian tutkimuksen historia

Modernin psykiatrian isä ranskalainen Philippe Pinel (1745 – 1826) päätyi siihen, että joitakin potilaita vaivasi ”mania san délire” eli sairaus ilman hulluutta. Termiä käytettiin kuvaamaan yksilöitä, joilla ei esiintynyt älyllisiä ongelmia mutta sen sijaan vakavia käytöshäiriöitä kuten raakuutta, epäsosiaalisia tekoja, alkoholin ja huumeiden käyttöä, vastuuttomuutta ja moraalittomuutta.

Amerikkalainen psykiatri Benjamin Rush (1745 – 1813) esitti, että moraalinen kyky oli älyllisen kyvyn tavoin altis aivovaurioille. Muutkin olivat silloin ja nykyään sitä mieltä, että moraalisen ymmärryksen puute eli moraalinen ”mielenvikaisuus” tulisi sisällyttää lääketieteen piiriin.

Saksalainen psykiatri J. L. A. Koch (1841 – 1908) kehitti sanan psykopaatti, joka tarkoittaa kärsivää sielua. Psykopatiaa on myös verrattu värisokeuteen ja/tai nuottikorvan puuttumiseen.

Viime vuosisadalla psykoanalyytikot totesivat, että psykopaattien hoito ei koskaan onnistunut. Kävi päinvastoin niin, että terapeutin huomio vain ruokki psykopaatin egoa. Niinpä psykopaatti muuttui vain pahemmaksi ja itsekeskeisemmäksi.

Alkujaan kliinikkoja hämmensi se, että psykopaatit toimivat jatkuvasti omaa etuaan vastaan päästyään pois vankilasta tai mielisairaalasta. Psykopaatit eivät osanneet ottaa oppia tekojensa kielteisistä seurauksista vaan he tekivät samat virheet yhä uudelleen.

Ensimmäisen läpimurron psykopatian ymmärtämisessä teki amerikkalainen psykiatri Hervey Clecley kirjallaan The Mask of Sanity (1941).

Hare totesi, että useimmat ryhmäterapiamuodot eivät soveltuneet psykopaateille, koska ryhmässä he oppivat uusia manipuloinnin taitoja, jolloin he olivat vapauduttuaan entistä vaarallisempia. Kiehl kutsuu psykopaattia käveleväksi ristiriidaksi: psykopaatit puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Haretus

Toisen läpimurron teki kanadalainen psykologi Robert Hare, joka loi psykopatian piirrelistan (PCL) vuonna 1980 ja sen parannetun version PCL-R vuonna 1991. Haretus on sivu, jonka olen tehnyt Haren Suomessa pitämän kurssin pohjalta 2006. Haretusopissa kuvaa omia huomioitani kurssista. Viittaan näihin sivuihin, koska Kiehl on käsitellyt Haretusta historiallisten esimerkkien kautta.

Kiehlin kirjan kolmas luku presidentin salamurhaajista kertoo, miten psykopaattisuusasteen arviointi eli ”haretus” tehdään PCL-R avulla. Luvun tarkoituksena on osoittaa, että arvioinnissa ei pidä tuijottaa tehtyä rikosta, koska täsmälleen saman rikoksen takana voi olla täysin erilainen mielenlaatu. Luvussa verrataan John Wilkes Boothia, joka tappoi presidentti Linconin ja Charles Giteauta, joka tappoi presidentti Garfieldin. Giteau osoittautuu pesunkestäväksi psykopaatiksi, kun taas Booth itsetärkeäksi aatteen mieheksi.

Psykopaatti on kyvytön oppimaan virheistään, koska hän ei omasta mielestään tee mitään virheitä. Näinmuodoin he eivät koe olevansa vastuussa teoistaan. Esimerkiksi Giteau totesi: ”Lääkärit tappoivat Garfieldin – minä vain ammuin häntä”. Vaimoaan tämä hyväkäs syytti hankalasta taloudellisesta tilanteestaan, koska Giteaun olisi mielestään pitänyt saada rikas vaimo. Giteau syytti New York Heraldia maineensa tuhoamisesta, kun lehti oli julkaissut faktoja hänen kyseenalaisista liiketoimistaan. Psykopaatin valehtelu on patologista ja kieroilu elämäntapa.

Tunneäly ei loista

Tohtori Peter Salovey (Yale) on kehittänyt MSCEIT-testin, jolla mitataan yksilön tunneälyä. Suurta vankiryhmää testatessa todettiin, että psykopaateilla oli huomattavaa vajausta tunneälyssä verrattuna muihin vankeihin. Silti psykopaattien älykkyysosamäärä oli normaali.

Psykopaatti ei ymmärrä, miten hänen käytöksensä vaikuttaa toisiin ihmisiin eikä hän käsitä toimivansa epäsosiaalisesti. Psykopaattisen sarjamurhaajan kootut selitykset kuuluvat seuraavasti: Olin vihainen. Halusin kostaa. Peitin sillä rikoksen. Minun oli eliminoitava todistaja. Tapoin, koska sain siitä maksun. Halusin vain nähdä, millaista tappaminen on. Murhaaminen voi myös kiihottaa seksuaalisesti, jolloin lisämausteena on sadismi.

Metaforat yli hilseen

Psykopaatit eivät kyenneet ymmärtämään abstrakteja käsitteitä kuten metaforia. He ymmärtävät kaiken konkreettisesti. Esimerkiksi sanan rakkaus selittämisessä ihmiset turvautuvat lauluihin, runoihin tai muuhun vertauskuviin. Psykopaatille sana rakkaus tarkoittaa seksiä ja sanan esille tuomista seuraa pitkä kuvaus mieleenpainuvimmista seksikokemuksista. Ylemmän ohimopoimun etuosan heikkouden vuoksi psykopaatti ei kykene yhdistämään ääntä ja kuvaa ja siten tuottamaan tarinaan abstraktia sisältöä.

Myös lasten ja nuorten taipumusta psykopatiaan voidaan arvioida. Näistä on kokonaan omat sivunsa Lasten ja nuorten ”haretus. Jos ja kun nuorilla huomataan viitteitä orastavasta psykopatiasta, on syytä ottaa käyttöön ns. Paineenpurkumalli.  Vaikka Paineenpurkumalli on osoittautunut tähän asti ainoaksi toimivaksi menetelmäksi kuntoutaa psykopatiaan taipuvaisia nuoria, sitä voidaan turvallisesti käyttää kaikkien lasten ja nuorten kanssa.

Kiehlin kirjan varsinainen ”uutinen” on se, että nykyään psykopatia ja mielenterveyden monet häiriöt voidaan ”nähdä” aivoja kuvantamall eikä pelkästään pitkäaikaista käytöstä tarkkailemalla.  Aivokuvat ja diagnoosit on sivu, joka kuvaa sitä, miten aivojen ns. paralimbinen järjestelmä toimii psykopaateilla heikosti. Myös aivovamma voi saada aikaan samantyyppistä käytöstä.

Paralimbisen alueen myöhempi vaurio

Jos ihminen (kuten kuuluisa Phineas Gage) saa aivovamman tai kasvaimen paralimbiselle alueelle, hänen käytöksensä saa psykopaattisia piirteitä. Gagen pään lävistänyt rautakanki tuhosi useita alueita hänen paralimbisessä järjestelmässään. Gagea nimitettiin alun perin pseudopsykopaatiksi ja myöhemmin tilaa kutsuttiin hankituksi sosiopattiseksi persoonallisuudeksi.

Ongelmina ovat aggressio, motivaation ja empatian puute, kyvyttömyys suunnitella ja organisoida arkea. Myös oivalluskyky ja käytöksen kontrollointi oli heikkoa. Paralimbisen järjestelmän vaurioista kärsivillä potilailla on psykopaattien tavoin vaikeuksia havaita vivahde-eroja äänessä ja kasvonilmeissä. Lisäksi heillä on vaikeuksia käytöksen kontrolloinnissa, päätöksenteossa ja itsensä hillitsemisessä. He vaikuttavat välinpitämättömiltä ja ovat siveettömiä sekä muutenkin taipuvaisia rikkomaan sopivaisuussääntöjä. He eivät kunnioita auktoriteetteja, joten he joutuvat usein hankaluuksiin.

Myös satuilua ja mahtipontisuutta saattaa esiintyä. Sen sijaan tunteettomuutta ja kylmyyttä esiintyy hyvin harvoin, ainakaan heti vamman jälkeen. Tosin vamman saaneet harvoin elävät niin kauan, että piirre tulisi näkyviin. Mutta jos paralimbinen vamma syntyy vauvana (esimerkiksi synnytyksessä), tunteettomuutta esiintyy alusta asti.

Paralimbiseen järjestelmään vaurion saaneilla alkaa esiintyä myös vuoteenkastelua, mikä viittaa mantelitumakeradan häiriöön.

 

Aiheeseen liittyvät sivut:

Haretus eli psykopaattisuuden asteen arviointi aikuisilla

Lasten ja nuorten ”haretus”

Paineenpurkumalli kuvaa nuorten kuntoutusta

Aivokuvat ja diagnoosit miten psykopatia ja/tai mielenterveyshäiriöt näkyvät aivojen harmaan aineen tiheydessä, aivosähkökäyrissä ja toiminnallisissa magneettikuvissa.