Psykoterrorismin ytimessä

 

Jos narsistilla on kyky omaksua psykologisia käsitteitä ja löytää vikoja muista ihmisistä, hänellä on manipuloivaa sosiaalista lahjakkuutta. Psykoterrorismi on narsismin alalaji, jossa terroristi luulee tietävänsä ajatuksesi ja tunteesi paremmin kuin sinä itse.

Psykoterroristi tarjoilee mielellään keittiöpsykologisia ”diagnoosejaan” yllättäen ja pyytämättä. Hän kertoo ”totuutensa” alentuvaan, ivalliseen ja/tai loukkaavaan sävyyn. Vika on aina toisessa, ei koskaan psykoterroristissa itsessään.

Koska pieni lapsi ei pysty kyseenalaistamaan aikuisen sanomisia, lapsi alkaa pitää vanhempansa mielipiteitä elämänsä ohjenuorana ja jopa lopullisena totuutena. Viimeistään teini-iässä lapsi alkaa kyseenalaistaa ”perimiään” uskomuksia. Koska muut ihmiset ovat narsistille hänen itsensä jatkeita, lapsen harjoittama itsenäinen ajattelu loukkaa psykoterroristia syvästi. Niinä psykoterroristi ”diagnosoi” kapinoivan lapsen saman tien narsistiksi tai ainakin psyykkisesti sairaaksi. Ei siis ihme, että moni narsistin lapsi pelkää olevansa itse narsisti.

Perhe terapiassa

Psykoterroristi katsoo olevansa viisaampi kuin ”kaiken maailman peräteipit” eli terapeutit, psykologit ja psykiatrit yhteensä. Jos psykoterroristi jostain syystä joutuu tulemaan vaikkapa perheterapeutin vastaanotolle, hän ryhtyy ensitöikseen neuvomaan terapeuttia siinä, miten ”potilasta” tulee hoitaa oikein eli kuten psykoterroristi haluaa. Parannettava potilas on ”tietysti” joku muu kuin psykoterroristi itse. Koska psykoterroristin narsistiset piirteet ovat tarkkasilmäiselle ilmeisiä, viisas auttaja ymmärtää kohdella psykoterroristin haurasta egoa silkkihansikkain. Muuten yhteistyöstä ei tule mitään.

Narsistin puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa ei kannata ottaa puheeksi. Myöskään perheen kulississa näkyviä säröjä tai edes suuria halkeamia ei kannata nostaa oitis näkyviin. Narsisti haluaa pitää perheensä jäsenet tiukasti omassa talutusnuorassaan. Siksi perheen lapset ovat taitavia pitämään luurankoja kaapissa, mutta narsistin lapsi on aina jollain tapaa kiristyksen uhri. Aikuisen on helppo urkkia lapsen herkät ja arkaluontoiset asiat. Jos lapsi ei tee kuten käsketään, tietoja käytetään lapsen uhkaamiseen, nolaamiseen ja pelotteluun.

Psykoterrorismin vastainen taistelu

Narsistin aikuisilla lapsella voi olla suuri kynnys etsiä perheen ulkopuolista näkemystä tai peräti terapiaa. Jos ”universumin upein parantaja” eli oma ja erehtymätön psykoterrotistivanhempi ei ole osannut auttaa, mitä ihmeen hyötyä ventovieraasta terapeutista voisi olla. Lisäksi lapsi on aikakin aluksi taipuvainen pelkäämään, että ammattiauttaja psykoterrorisoi, huijaa ja nöyryyttää häntä samaan tapaan kuin oma vanhempi tapasi tehdä.

Vanhakantaiset terapeutit todellakin on koulutettu kuvittelemaan (tai ainakin teeskentelemään), että heidän tulee oitis tietää potilaan tai asiakkaan asiat paremmin kuin tämä itse. Nykyaikaisempaa käsitystä kuvaa Steve de Shazerin ajatus: jos kuvittelet tietäväsi toista ihmistä paremmin, mikä häntä vaivaa tai miltä hänestä tuntuu ja mikä hänelle on parasta, ota pari aspiriinia ja mene nukkumaan, koska herättyäsi olet luultavasti palannut järkiisi.

Varsinkin ratkaisukeskeisessä terapiassa, myötätuntokeskeisessä terapiassa sekä kognitiivisen terapian kolmannen aallon terapioissa, kuten HOT:ssa uskomuksia tutkitaan ja kyseenalaistetaan leppoisassa ja lämminhenkisessä yhteistyössä. Psykoterrorismin vastaisessa työskentelyssä ihminen on oman itsensä ja elämänsä paras asiantuntija ja pomo.

”’

Teksti on saanut innoituksensa Janne Viljamaan kirjasta Narsistin lapsena.