Runtta 

Kaikki lapsuutemme aikuiset eivät olleet puhtoisia enkeleitä vaan pikemminkin mankeleita. Niinpä heistä sisäistyi ja kopioitui meihin ikävä tapa runtata itseämme henkisesti. Päätin antaa tälle kohtuuttomalle sisäiselle piiskaajalle (Bror Buntta Wahlroosin innoittamana) erisnimen Runtta. Runtan mielestä jokaisen täytyy olla joka asiassa täydellinen, jotta tällä olisi oikeus edes elää. Runtta on myös ilkeämpi kuin pahin koulukiusaaja.

Mahmo eli sisäinen myötätuntohahmo on Runtan vastakohta, joten myötätuntokeskeisen terapian tavoitteena on ison ja ruman Runtan pienentäminen ja mitättömän Mahmon suurentaminen mahtavammaksi kuin Runtta.

Mokatessamme Runtta käy kimppuumme julmemmin kuin kukaan todellinen lähimmäinen. Haluamme olla riippumattomia kaiken maaiman Runtoista, joten luomme itsen ympärille piti kehittää pärjääjän vahva kuoren. Vaikka omahuoman kasvattama Mahmo pyrkii omavaraisuuden ja itsekseen pärjäämiseen, myös kovakuorinen superpärjääjä tarvitsee ainakin vertaistukea. Omahuoman syleilyssä on hyvä olla, mutta yhtä tärkeää on oppia antamaan ja pyytämään apua luontevasti.