Seteliterapiaa

 

Varsinkin raiskatut ja seksuaalisesti hyväksikäytetyt kokevat olevansa ”pilaantunutta tavaraa”. Myös väkivaltaa tai kidutusta kokeneet tuntevat syvää huonommuutta. Läheiset tuntevat uhrin tuntojen edessä syvää avuttomuutta. Uhri ei tunnu niin millään ymmärtävän, että väkivallan tekijän kuuluisi tuntea häpeää ja syyllisyyttä eikä uhrin.

Muuan terapeutti kaivoi tällaisessa tilanteessa taskustaan setelin. Hän roiskautti setelin päälle kahvia. Siten hän rutisti setelin nyrkkinsä sisään. Lopuksi hän heitti setelin lattialle ja hieroi sitä lattiaan kenkänsä alla. Mitään sanomatta terapeutti nosti setelin lattialta ja suoristi sen. Sitten hän kysyi asiakkaalta, minkä arvoinen seteli on.

Oli ihminen ulkoisesti tai sisäisesti kuinka risainen tai nuhjuinen tahansa, kukaan tai mikään ei voi ottaa meiltä pois ihmisarvoa.