Ryhmien tavat

Rosa Parks sytytti kansanliikkeen

Tapojen voima

Miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme

Charles Duhigg (Basam books 2014)

 

Kirjassa on paljon anekdootteja ja lyhyitä lukuja, joten se on kevyttä lukemista. Tosin kirjan lopussa oleva kertomus tavallisen kotiäidin peliriippuvuudesta on karmaiseva. Koska Duhigg on taloustoimittaja, kirjan painopiste on yhteisöjen tavoissa ja yritysmaailmassa. Olen poiminut lähinnä yksilöä koskevia asioita.

Kirja perustuu satoihin akateemisiin tutkimuksiin sekä kymmenien yritysten tekemiin selvityksiin, joten se käy hyvin kevytjohdannoksi tapojen maailmaan. Lähdeluettelo löytyy myös internetistä osoitteesta www.thepowerofhabits.com ja sen kautta voi kaivaa lisää tietoa.

’’’’

Tonokit tyvikkeet

Monesti sanotaan, että piintyneet tavat ja osaamiset ovat selkäytimessä. Mutta jos ollaan ihan tarkkoja, ne ovat tyvitumakkeissa ja aivorungossa. Duhigg näyttää käyttää käsitettä tyvitumake varsin laveasti, joten käytän näistä ei-aivokuoren osista nimitystä tyvikkeet. Nämä monenkirjavat tumakkeet kun ovat aivojen tyvessä.

[Varsinaiset tyvitumakkeet ohjaavat vaikkapa nielemistä tai kävelyä. Ne tietävät miten uidaan, ajetaan pyörällä jne. Kun uimisen tai pyöräilyn taito on hankittu tyvitumakkeisiin, ”ohjelma” käynnistyy kun hyppäämme veteen tai pyörän selkään. Urheilijan tai muusikon kannattaa harjoitella suoritustaan niin kauan, että tyvitumakkeet suorittavat monimutkaiset liikkeet ja päätökset omia aikojaan.]

Tyvikkeet toteuttavat ”aivottomia” rutiineja, jotka muodostuvat tekojen ryppäistä. Esimerkiksi sen jälkeen kun olemme päättäneet pestä hampaat, tartumme ”autopilotilla” harjaan, kastelemme harjan, panemme siihen tahnaa, harjaamme ja purskutamme suun ja pesemme harjan ja asetamme harjan paikoilleen sen kummemmin asiaa ajattelematta. Tietoinen mieli puuttuu peliin vasta, kun toteamme hampaat puhtaaksi eli ”ohjauskeskus” toteaa toimenpiteen päättyneeksi.

Tyvike ei osaa ottaa kantaa siihen, onko tietty tapa hyvä vai huono. Se vain toteuttaa rutiinia tonikkina torvensoittajana saatuaan rutiinille aloitusluvan. Kerran opeteltu rutiini on ja pysyy tyvikkeissä. Tapaa ei voi muuttaa eikä sitä vastaan voi taistella. Edullisia vaikutuksia tuottavat rutiinit (tyyliin hampaiden pesu) kannattaa säilyttää, jolloin ne vahvistuvat entisestään. Ikäviä seurauksia tuottavien rutiinien tilalle kannattaa iskostaa uusia tapoja ja tottumuksia.

Vastustamaton ”melkein voitto”

Kognitiivisen neurologian tutkija Reza Habib tutki (2010) toiminnallisen magneettikuvauksen avulla peliriippuvaisten ja satunnaisesti pelaavien aivoja. Peliriippuvaiset olivat ihmisiä, jotka valehtelivat pelaamisestaan perheenjäsenilleen, jäivät töistä pois pelaamisen takia tai kirjoittivat kasinolle katteettomia shekkejä.

Kokeessa ei pelattu oikeasti, vaan koehenkilöille näytettiin peliautomaatin eli ”yksikätisen rosvon” näytöissä olleita pelikulkuja. Pelikulut päätyivät joko voittoon, häviöön tai melkein voittoon, josta voisi käyttää lyhennystä meltto (siinä voitto ikään kuin sulaa velttona pois viime hetkellä).

Kuten arvata saattaa peliriippuvaisten palkintoihin liittyvät aivoalueet (tyvikkeet) ”innostuivat” enemmän voitosta kuin verrokkien. Kiinnostavinta oli, että meltto aiheutti peliriippuvaisessa samanlaisen reaktion kuin voitto. Verrokkien aivot puolestaan reagoivat melttoon kuten häviöön, mitä meltto käytännössä onkin.

[Olen neljännesvuosisadan äimistyneenä hämmästellyt, miten muutamat tutut ovat kerta toisensa jälkeen pelanneet pienet tulonsa ja eläkkeensä. En ole voinut käsittää, miten vanha ihminen jaksaa seisoa tunti tolkulla marketin tuulikaapissa ”yksikätisen rosvon” edessä, vaikka hän älyllisellä tasolla ja kokemuksestakin tietää jäävänsä satunnaisista voitoista huolimatta lopulta häviölle. Ilmiö muuttuu ymmärrettäväksi kun tajuaa, että meltto aidosti TUNTUU pelaajan sisikunnassa yhtä riemukkaalta kuin voitto.][Liittyvätkö melttoihin voittojen tapaan reagoivat tyvikkeet yltiöoptimismin. Ovatko ne esimerkiksi sarjayrittäjyyden salaisuus? Mitä tapahtuisi, jos pelaamiseen käytetty sinnikkyys ja sitkeys ohjautuisivat realistisempiin tavoitteisiin?]

 

Turmiinista hurmiiniin

Turmiorutiineissa kuten alkoholismissa, syömishäiriöissä, tupakoinnissa, peli- ja shoppailuriippuvuudessa tapa on piintynyt niin syvälle, että hyvinkin pieni ärsyke ohjaa aivot ”autopilotille” vaikka riskinä on esimerkiksi maineen, työn, kodin tai perheen menettäminen. Tietty ärsyke synnyttää pakkomielteisen tarpeen. Lähtökäskyn saatuaan turmiorutiini etenee kuin juna.

Turmiorutiinin eli lyhyemmin turmiinin rinnalle ja sijaan tulee kehittää hurmiorutiini eli hurmiini, josta seuraa mielellään turmiiniakin mojovampi palkinto. Se on helpommin sanottu kuin tehty, koska uuden rutiinin kehittäminen ja juurruttaminen vaatii aina tietoista ja sitkeää ponnistelua. Esimerkiksi sukkia pukiessasi todennäköisesti laitat ensin joko oikean tai vasemman jalan sukan. Jos päätät koemielessä muuttaa rutiinia niin, että panetkin ensin vastakkaisen jalan sukan, joudut keskittymään tekemiseen tietoisesti. Jalan vaihtaminen on helppo ja lopputuloksen kannalta yhdentekevä rutiini, mutta hurmiinin rakentaminen on yleensä monimutkaisempi mutta tärkeämpi pohde.

Toinen turmiinin purkamiskohta on ärsykkeiden karttaminen. Ärsykkeenä voi toimia jonkun ihmisen seura, tietyn esineen tai paikan (tyyliin peliautomaatit) näkeminen. Myös ajatus, tunnetila tai tietty vuorokaudenaika voi laukaista rutiinin.

Käytännöllinen vieroituskeino on turmiinia käynnistävien ärsykkeiden karsiminen. Eli jos tietty kaveriporukka käynnistää ryyppyputken, näitä kannattaa vältellä ja liittyä AA-ryhmään. Jos marketin sisäänkäynnin vieressä olevien peliautomaattien näkeminen toimii kukkaron tyhjentävän peliputken laukaisijana, mieli kannattaa kiinnittää johonkin kohteeseen kaupan sisällä tai kotona, jolloin ei ole aikaa eikä tilaa havaita peliautomaatteja. Kun kotona ei ole lihottavaa ahmittavaa, tyvikkeet eivät voi omin päin mättää mättöä suuhun perheriidan jälkeen. Himoshoppaaja ei ota ostoksille luottokorttia vaan ainoastaan käteistä.

Mietitty ja testattu hurmiini

Kaikkia ärsykkeitä, kuten omia ajatuksia ja tunteita, ei voi kartella vaikka muuttaisi autiolle saarelle. Siksi on tärkeää miettiä, mikä on se ydintila tai elämyspalkinto, jota turmiinilla havittelee. Tavoitteena voi olla vaikkapa mielenrauha tai ”unohdus”.

Seuraavan keljutuksen varalle on tärkeä olla mietittynä yksi tai useampi hurmiini, jota voi toteuttaa kerkeästi toimivan turmiinin sijaan. Lisäksi turmiinin seurausten, kuten krapulan tai suuren luottokorttilasku, puuttuminen ei tuota jatkokeljutusta, mikä on omiaan laukaisemaan uuden turmiinin.

Kun henkinen kipukohtaus ennemmin tai myöhemmin iskee, turmiinin sijaan mielenrauhan voi saavuttaa juttelemalla kaverin kanssa, juoksemalla hikilenkin ja saunomalla, karjumalla, tai tekemällä näitä kaikkia jopa yhtä aikaa. Käytössä ovat myös sisäiset rauhoittumiskontit kuten kutominen, meditaatio, rukoilu, musiikin kuuntelu tms. Ihan sama mitä tekee turmiinin sijaan, koska ennen pitkää mielen myrsky laantuu ja keljutus laskee siedettävälle tasolle. Kun huomaa välttäneensä turmiinin, se on jo sinänsä omiaan tuottamaan hallintahurmion.

Hurmiinit voivat toimia pitkään mainiosti, kunnes vastaan tulee se voimavarat ylittävä megakeljutus. Liian suuri vastoinkäyminen tempaa helposti vanhoille urille eli ”retkahdamme”. Kokemus edistymisestä, läheisten tuki ja toivo paremmasta auttaa retkahdusten yli. Itse asiassa retkahdukset kuuluvat uusien tapojen oppimisen prosessiin, koska niiden avulla saamme valaisevaa lisätietoa turmiinin laukaisevista piilevistä ärsykkeistä ja kykenemme ”tilkitsemään” vuotokohtia. Sitten onkin aika nousta hurmiinin kelkkaan uutta tapaa vahvistamaan – uutta megakeljutustestiä odottamaan.