Mindfulness ja kirjoittamisen taito

Dinty W. Moore (Basam Books 2015)

 

Dinty Moore erityisalaa on luova tietokirjallisuus. Siihen genreen nämä kokemus ja neuvot osuvat nappiin.  Kirja on rakennettu siten, että kappaleen alussa on jonkun kirjailijan sitaatti, jota Dinty sitten kommentoi.

Yllätä ensin itsesi

Stephen Dunn kirjoittaa: ”Runo alkaa vasta siitä hetkestä, jolloin se onnistuu yllättämään tai säikäyttämään kirjoittajansa.” Ei pidä käydä käsiksi edes oman elämänä tarinaan ellei pyri samalla oppimaan uutta, näkemään ilmiötä uudella tavalla ja/tai kysymään kysymyksiä, joihin ei tiedä vastausta.

Charles Baxter toteaa: ”Mitä enemmän kirjoitan, sitä vakuuttuneempi olen, että mistään aiemmin tekemästäni ei ole juurikaan hyötyä. On aloitettava aina pimeydestä.” Jokainen tarina on uusi eikä kannata odottaa kullanarvoisen ajatuksen iskemiseen. Parhaat ideat syntyvät kokeilun, tunnustelun, kuulostelun, erehdyksen ja sanojen maistelun kautta. Ideat kuoriutuvat esiin lauseista, jotka alkavat ensi toisella tavalla, mutta päätyvät hallitsemattomasti johonkin täysin odottamattomaan muotoon.

Ei tule kontrolloida kirjoittamista vaan tulee antaa sanojen, hahmojen, kuvien ja proosan viedä mennessään mitä odottamattomiin suuntiin. Jopa muistioiden, hakemusten, ehdotusten ja raporttien tulee saada yllättää sekä kirjoittaja että lukija.

Kirjoita ymmärtääksesi

Day Lewis lohkaisee: ”Emme kirjoita tullaksemme ymmärretyksi. Kirjoitamme ymmärtääksemme.” Kirjoittamiseen kuuluu, että kirjoitamme sanoja ja sitten astumme taaksepäin ja yritämme ymmärtää kirjoittamiamme sanoja.

Kirjoittaminen on reflektiota. Tutkimme etäämmältä, mistä tekstimme kertoo ja mitä siinä jätetään kertomatta.  Siunatuksi lopuksi esitetään se tärkein kysymys: olenko samaa mieltä tekstini kanssa. Se, että kirjoitin nuo sanat ei välttämättä tarkoita, että huomioni olisivat totta.

Kirjoittamisessa on kyse kuuntelemisesta. Kuuntelen maailmaa ympärilläni ja kuulostelen rauhassa omia rehellisiä, ristiriitaisia tai odottamattomia reaktioitani. Miten osuvasti saan ilmaistua havaintoni. Tunnustelen, missä olen suhteessa nähtyyn ja kuultuun. Onko ”itse” niin hiljainen, että ”vain itse voi havaita itsensä”. Oman äänen kehittäminen lähtee kuiskauksesta ja sen kuulemisesta.

Näytelmäkirjailija August Wilson: ”Kohtaa rohkeasti minuutesi pimeimmät kolkat. Halusi painia demoniesi kanssa saa enkelisi laulamaan.” Keskity kirjoittamisessa asioihin, jotka saavat olosi epämukavaksi. Perehdy sellaiseen materiaaliin, johon et mielelläsi koskisi. Mieltä kutkuttava ellei peräti kiusaava aihepiiri haluaa tulla ajatelluksi. Tyhjänpäiväinen ei kosketa, mutta epämukavuuden tunne on täynnä energiaa. Onko elämässä ylimalkaan mitään mieltä, jos ei silloin tällöin pysähdy hämmästelemään sen ihmeellisyyttä.

Keskittynyt läsnäolo

Thomas Mann toteaa, että kirjoittaminen vaatii suurta määrätietoisuutta samalla lailla kuin tulisen raudan takominen oikeaan muotoonsa. Joskus jokin ajatus on taottava eli kirjoitettava kymmeniä ellei satoja kertoja uudelleen ennen kuin löydämme täydellisen ilmaisun.

Tietoisessa kirjoittamisessa keskitytään vaikeasti tavoitettavaan kohtaan. Vain käsillä olevan tehtävän sisällä oleva voi kuulla intuition heikon äänen ja tunnistaa runonalun, laulun kertosäkeen tai murusen odottamattomasta dialogista, joka on ryömimäisillään ulos sinusta. Silloin voi nähdä mahdolliset sanat edessään ja kuulla eri vaihtoehdot mielessään.

Oivallus ei synny ajattelulla, älyllä tai järjellä. Usein ihanteellinen ilmaisu, säe tai repliikki on enemmänkin löytö kuin keksintö. Se on välähdys, kuin sarjakuvista tuttu piirroshahmon päällä syttyvä lamppu. Se tulee paljon salaperäisemmästä paikasta tietoisuudessamme. Välähdyksen hetkellä näyttää siltä, että aika, paikka ja iäisyys ovat taianomaisesti kohdanneet.

Kirjoita sydämesi palolla ja editoi aivojen määrätietoisuudella. Vain kirjoittamisprosessin kautta, siirtelemällä lauseita, lisäämällä kuvakieltä ja muokkaamalla lauserakennetta, saavumme sinne, mikä kuvaa todellista ideaamme ja siten sitä, mitä todella haluamme sanoa.

Totuutesi ytimessä

Barbara Kingsolver toteaa: ”Älä pohdi, mitä ihmiset haluavat kuulla. Selvitä, mitä sanottavaa sinulla on. Voit antaa vain sen.” Ei ole sinun tehtäväsi määritellä, kuinka hyvää tai arvokasta kirjoittamisesi on tai kuinka se vertautuu toisiin ilmaisumuotoihin. Sinun on kerrottava se, mitä itse näet, tunnet ja koet oleellisimmaksi. Tunteet, reaktiot, oivallukset ja kielikuvat ovat sitä savea, josta muovaamme veistoksen.

On tärkeää tiedostaa, miksi haluaa kirjoittaa ja ketä varten. Maine ja kunnia ovat katoavaisia. Jos tekeminen puhuttelee sinua tekemisen hetkellä, olet jo saanut verrattoman lahjan. Jos teksti koskettaa sinua, se voi koskettaa jotakuta toistakin.

Annie Dillard kirjoittaa: ”Kirjoita kuin olisit kuolemaisillasi. Kuvittele samalla kirjoittavasi yleisölle, joka koostuu yksinomaan terminaalivaiheen potilaista. Siitä siinä on loppujen lopuksi kyse. Mistä kirjoittaisit, jos tietäisit kuolevasi pian? Mitä sellaista voisit sanoa kuolevalle, mikä ei suututtaisi häntä tyhjänpäiväisyydellään?” Jos tietäisit kuolevasi pian, mille asialle omistautuisit jokaisena jäljellä olevana päivänä? Vaikka et kuolekaan pian, miksi et tekisi sitä, mitä sinun pitäisi todella tehdä?

Mieti, mikä haluaa tulla kirjoitetuksi? Lisäksi on tärkeää kitkeä tekstin joukosta kaikki vilpillisyyden rikkaruohot kuten kosto tai todellista hurskaamman kuvan antaminen itsestä. Vaatii hienovaraista myötätuntoa kaivaa esiin perimmäinen totuus. Varsinkin jos tuo totuus on kipeä.

Kirjoittamisen imu

Rainer Maria Rilke kirjoittaa kirjoittamisen ilosta: Selvitä syy, joka pakottaa sinut kirjoittamaan. Katso, onko se upottanut juurensa sydämesi syövereihin. Myönnä sitten itsellesi, että kuolisit, jos sinua kiellettäisiin kirjoittamasta.” Huolimatta jokaiselle taiteilijalle tutusta päivittäisestä turhautumisesta ei ole olemassa mitään innostavampaa tai kutkuttavampaa kuin tieto siitä, että voi tehdä jotain merkityksellistä ja tärkeää. Ja että on luotu tekemään juuri sitä.

On rakastettava kirjoittamista kuten rakastaa lapsiaan, vanhempiaan, sisaruksiaan, puolisoaan tai parasta ystäväänsä. Jokaisessa suhteessa on ongelmia ja pettymyksiä tai jopa vihan kausia. Mutta jos todella rakastaa, palaa aina takaisin.

Harry Crews lisää: ”On nähtävä kovasti vaivaa elääkseen eri tavalla kuin maailma haluaa. … Maailma ei odota yksilöltä hittojakaan. Jos jää odottelemaan sopivaa aikaa kirjoittaa romaani tai tarina, tai aikaa lukea ne kymmenettuhannet kirjat, jotka olisi pitänyt lukea, ei ikinä tee sitä. Maailma toivottaa tervemenoa eläintarhaan, syömään hattaraa, mieluiten seitsemän kertaa viikossa.”

Miten outo maailma onkaan. Ihmiset voivat äimistellä kuullessaan sinun työskentelevän kirjoitustesi parissa muutaman tunnin ajan, mutta jos kerrot heille katsovasi koko päivän jalkapalloa televisiosta, se on heille täysin ok.

Kirjoittamislukko

Junot Díaz kirjoittaa: ”Kirjailija ei ole kirjailija vain siksi, että hän kirjoittaisi hyvin, tai siksi, että hänellä olisi uskomattomia lahjoja, tai siksi, että kaikki hänen käsistään laskemansa olisi kultaa. Kirjailija on kirjailija siksi, että hän kirjoittaa silloinkin, kun kaikki toivo on mennyt eikä mikään näytä lupaavalta.” Kyky jatkaa toivottomista hetkistä huolimatta on kyky, jota voi hoivata ja vahvistaa.

Tekstin työstämisessä ja karsimisessa auttaa ajatus: sisälleni on padottu tietty määrä huonoja lauseita ja niiden on tultava ensin ulos. Aivan kuten kuivuneen liimaklöntin on tultava ulos liimatuubin kärjestä ennen kuin pääsee käsiksi tuoreeseen liimaan.

Jopa huonot päivät kirjoittamisessa ovat hyödyllisiä päiviä, koska silloin huonot lauseet virtaavat pois hyvien edestä. Siksi kannattaa istua pöydän ääreen kirjoittamaan. Huomenna tuubi on tyhjennetty huonoista lauseista ja hyvä aines pääsee taas virtaamaan – ainakin hetkeksi.

Sen sijaan, että kauhistelisit edessä olevan matkan pituutta, voit keskittyä siihen, mitä ajovalojen valaiseman etäisyyden päässä näkyy. Jatka matkaa siitä, missä olet ja jonain päivänä huomaat olevasi seuraavan etapin kohdalla.

Teloita alkuluomuksesi

Paul Auster napsauttaa naulan kantaan: ”Kirjoittajan elämä on kutakuinkin yhtä jännittävää kuin lauseiden kirjoittaminen ja yliviivaaminen.” Dean Young vinkkaa: ”Jos haluat nähdä jumalan ilmestyvän, sinun on lakaistava temppelin portaita melko kauan.”

Huonot ensimmäiset versiot ja lähdöt antavat pohjan, jota jotain tärkeää voi lähteä liikkeelle. Ne eivät ole marmoriin hakattuja vaan ne kaiverretaan pehmeään saveen, jota voi muovata yhä uudelleen. Oikealla keskittymisellä voit ottaa vastaan omat sanasi ikään kuin ne olisivat jonkun toisen kirjoittamia. Jonkun, jolla ei ole sinun muistojasi, kokemuksiasi ja aikomuksiasi. Menestyvä kirjoittaminen vaatii suurta vaivannäköä, lukemattomia tarkistuksia, parannuksia ja työstämistä, kunnes lukeminen on vaivatonta.

Turhat herkkupalat täytyy karsia. Sata sivua vääriä aloituksia ja turhia kohtauksia deletoidaan. Kolme hyvää sivua vaatii kuusi sivua hahmotelmaa. Välivaiheet ovat tarpeellisia kirjoittajalle, mutta lopullinen versio lukijalle.

Kiinnymme tekstiin vain siksi, että kirjoitimme sen itse. Meidän on oltava valmiita teloittamaan lauseemme, sanamme, kuvamme ja fraasimme silloinkin, kun rakastamme niitä syvästi.

Uudelleen kirjoittamisen kautta voi katsoa alas vuorelta (viimeisen tekstiversion lopusta) sitä matkaa, jonka olen harhaillut. Vasta vuorelta näkee, mistä olisi kannattanut kulkea tai oikaista. Joskus vasta tässä vaiheessa selviää, mihin on ollut matkalla.