Toipujan toivomuksia läheiselle

 

Psykoterapeutti Maaret Kallio pyysi seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä toipuvia ja jo toipuneita kirjaamaan vinkkejä, toiveita ja pyyntöjä läheisilleen. Tiivistin ja viilasin 10 kärjessä listan tuimakkaan kuntoon.

  1. Usko kerrottuun kokemukseen. Kertomuksen häkellyttävä pirstaleisuus, katkeilevuus tai epäjohdonmukaisuus on vihje kokemuksen traumaattisuudesta. Uskottuna oleminen tarkoittaa kaottisen kuvauksen vastaanottamista sellaisenaan. Pahat asiat eivät katoa vaikenemisella tai kieltämisellä. Unohtamaan käskeminen tuottaa lisää tuskaa jo olemassa olevan kivun lisäksi. Avuksi oleminen ystävänä tai läheisenä ei tarkoita tietämistä, osaamista tai tutkimista. Epäily ja tutkiminen kuuluu poliisille, juristille tai muille viranomaisille.
  2. Uskalla olla läsnä. Kuuntele ja hengittele rauhassa, vaikka tuntisit voimakasta tarvetta parantaa toisen oloa nyt ja heti paikalla tekemällä jotain. Tärkeintä on pysyä paikallaan ja kuulolla. Joka ikiset silmät, jotka uskaltavat nähdä ja korvat, jotka haluavat kuunnella, voivat tehdä tärkeää työtä toipumisen edistämiseksi. Oman avuttomuuden voi todeta ääneen: ”En osaa sanoa tai tehdä mitään tuskasi poistamiseksi, mutta olen tässä rinnallasi ja käytettävissäsi.” Läsnäolo on vastakohta hylkäämiselle ja yksin jättämiselle.
  3. Kuuntele ja kysy. Vaikeassa tilanteessa oleva voi samaan aikaan toivoa sekä suoria kysymyksiä että koko asian rauhaan jättämistä. Läheinen saattaa joutua tasapainoilemaan näiden kahden ristiriitaisen tarpeen välissä. Lempeä ja suora kysymys ei pakota, mutta viestii, että kuulijaa ei tarvitse suojella. Reilut ja rehelliset kysymykset antavat luvan kertoa vaikeista kokemuksista ja auttavat avaamaan yksinäisyyden vankilan ovia. Kysymyksissä ei saa olla minkäänlaista pakottamista, koska toinen on jo tullut väkivalloin jyrätyksi.
  4. Älä vähättele. Väkivalta, seksuaalinen kaltoin kohtelu, seksuaalinen häiritä, tai hyväksikäyttö ovat yllättävän yleisiä kokemuksia. Niinpä on varsin inhimillistä, että vastaavien tekojen kohteeksi joutunut voi yrittää pienentää tekoja toteamalla tyyliin: no sellaista se on aina ollut – on vain opittava kestämään ja sietämään. Kenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa ja jokaisen kokemus on juuri hänen elämässään ainutkertainen. Mitättömältä vaikuttavalla teolla voi olla hyvin satuttava vaikutus, kun nähdään ja ymmärretään kokonaistilanne. Myös pyrkimys muuttaa kokemuksen tulkintaa on vähättelyä, joka jättää väkivaltaa kokeneen entistä syvempään voimattomuuteen ja yksinäisyyteen.
  5. Älä kauhistele. Vaikeiden kokemusten äärellä on normaalia liikuttua, mutta vaikeuksia kokeneen ei tule koskaan joutua lohduttajan rooliin. Koska akuutti vaara on jo ohi, koettelemuksista kuuleminen on aina helpompaa kuin epävarmuuksien keskellä oleminen. Toisin kuin säällissä, realistisessa myötätunnossa on sopiva ripaus uskoa ja luottamusta selviytymiseen.  Ehdottomasti pahin karhunpalvelus on antaa ymmärtää, että väkivallasta ei koskaan selviydy, koska tämä uskomus on auttamattomasti vanhentunut. Liian innokas ja aikainen toivon tuputtaminen on omiaan lisäämään uhrin hätää, kun taas kuuntelijan rauhallisuus tukee uhrin pystyvyyden ja kykenevyyden kokemusta.
  6. Pidä lupaukset. Ikävistä kokemuksista kuuleminen voi herättää voimakkaan halun katteettomien auttamislupauksien antamiseen. Koska uhri on usein kokenut pettymyksiä, katteettomat lupaukset ovat omiaan tappamaan sen viimeisenkin toivonkipinän. Lupaa siis vain se, minkä voit pitää. Pettymystä voi syntyä siitäkin, jos ja kun väkivaltaa ei voi uhrin hartaasta toiveesta huolimatta salata. Esimerkiksi alaikäisten kohdalla varsinkin ammattilaisia sitovat lait, joiden tarkoituksena on suojella lasta. Jos läheisen on kysyttävä neuvoa viranomaisilta, tilanteesta tulee tehdä mahdollisimman avoin ja ennustettava. Vastoin tahtoaan ”paljastettua” uhria on tuettava kaikin tavoin joka askeleella.
  7. Konkreettinen hoiva. Hössöttämätön huolenpito (soppaa, siivousta ja silityksiä) on erityisen tärkeää kriisin alkuvaiheessa, koska järkytys voi alentaa uhrin toimintakykyä ja oma-aloitteisuutta. Tylsään arkeen palaaminen palauttaa turvallisuudentunnetta tehokkaasti ja auttaa ottamaan ohjat omiin käsiin. Väliaikainen ”potilas” on tavallisiin rientoihin kutsuttava toipilas, joka tietää, mitä hän jaksaa ja mitä ei. Leppoisa ja kaikille tunteille tilaa jättävä yhdessäolo on omiaan palauttamaan luottamuksen toisiin ihmisiin.
  8. Tarpeeksi toipumisaikaa. Toipuminen on kuin polveileva polku tai kiemurteleva joki. Se on yksilöllinen prosessi, jossa monenlaiset tunteet ja oireet vaihtelevat. Jatkuva väkivalta vaikuttaa eri tavoin kuin yksiksittäinen järkytys, johon liittyy tietty vuodenaika, vuosipäivä tai tapahtumapaikka. Triggerit eli muistuttajat voivat nostattaa haudatut muistot pintaan ja tuoda rajuakin ”takapakkia”. Onkin hyödyllistä panostaa hiljalleen etenemiseen pikemminkin kuin yhteen pikapyrähdykseen.
  9. Näe ihminen kokonaan. Vaikka uhriksi joutumista ei voi valita, toipumiseen voi onneksi vaikuttaa itse. Vaikka väkivallan uhriksi joutuminen satuttavaa, mutta jokaisessa ihmisessä moni kohta on ehjä ja ennallaan. Läheisyyden ja ystävyyden jatkumisen kannalta on tärkeää nähdä nämä vahvat, terveet ja jopa vaikeuksien vahvistamat puolet. Tutut kivat tekemiset ja puheenaiheet antavat kaivattua lomaa ikävien asioiden pohdinnasta.
  10. Ohjaa avun piiriin. Läheisillä, vertaisilla ja ammattilaisilla on toisiaan täydentävät roolinsa väkivallasta toipumisessa. Läheisten vankkumaton tuki arjessa on tietenkin korvaamaton apu . Varsinkin äidiltä tuleva tuki on usein äärimmäisen tärkeä seksuaalisesta hyväksikäytöstä toipumisessa. Ammattilaisen kanssa asioista voi puhua pohjamutia myöten ja kuulijaa varomatta.  Ammattilaiset ja vertaiset ovat nähneet useita toipumisprosesseja, joten he tietävät, mistä kaikesta saattaa olla hyötyä ja mistä haittaa. Vertaisten selviytymistarinat antavat realistista toivoa. Vertaistuen antaminen ikään kuin sinetöi oman toipumisen.

””

Idealähteenä Maaret Kallion kirja Oon siellä jossain mun. Seksuaalisesta väkivallasta toipuminen. (Väestöliitto 2015)