Unelmasose ja oma osuus

 

Kaikessa tavoittelemisen arvoisessa on tehtävä oma osuus, tavalla tai toisella. Voidakseni tehdä esimerkiksi omenasosetta tarvitsen omenoita. Niinpä teen oman osuuteni omenoiden hankkimiseksi. Istutan esimerkiksi omenapuun ja sitoudun tekemään sosetta, mikäli omenia ilmaantuu.

Kun sanon ääneen tai kirjoitan paperille haluavani omenoita, muutun siinä paikassa tehokkaaksi informaatiomagneetiksi. Vaikka en sitä heti huomaisikaan, etsin 24/7 tietoisesti ja tiedostamatta keinoja mahdollisuuksista saada omenoita. Kun kerron tavoitteesta läheisille, tutun tuttu saattaa kiikuttaa ylimääräiset omenansa kotiovelleni.

Kun haku on pantu päälle, omenoita tulee – tai sitten ei. Joskus joutuu odottamaan. Joulukuussa on opittava tyytymään siihen, että kotvaan ei omenoita tule ainakaan omasta puusta. On odotettava kärsivällisesti syksyn tuloa mutta silti joka hetkessä eläen. Elämää ei kannata keskeyttää omenien odotuksen ajaksi, koska on täysin mahdollista, että madot syövät seuraavan kesän omenasadon tai yöpakkanen estää kukinnan.

Omenoista ja soseesta haaveileminen takaa kuitenkin haaveilun ilon. Se on mukavaa jo itsessään, vaikka omenia ei aina saisikaan. Samalla tavalla kuin matka voi olla antoisampi kuin päämäärään pääsy, odottaminen voi olla antoisampaa kuin oikea saaminen.

Joskus on opittava luopumaan unelmasta. Kukaties omenapuu kuolee tai ilmastonmuutos tekee viljelyn mahdottomaksi. Vatsahapot eivät ehkä vanhemmiten kestä omenaa. Suunnitelma B on hyvä olla olemassa. Kannattaa uskoa, että jotain muuta on tulossa tilalle. Esimerkiksi karviaisista saa mainiota sosettaa aamupuuron silmäksi. Mutta jos omenoita tekee aivan kauheasti mieli, toki niitä saa kaupasta.

”’

Jos haluat löytää tarinasta alkuperäisen version, löydät sen Marja Leena Toukosen kirjasta Unelmatyöskentely. PS-kustannus 2008